29.10.2012

Kisavideot ja viikonlopun löhöilyt

Sain ladattua LAU:n kisavideot YouTubeen, joten tässä on Caron video 20.10. kisoista ja Sintin 21.10. kisoista. Molemmat ovat siis niitä voittonollaratoja :)

Perjantaina liukastelin kesärenkailla Lappeenrannasta Leppävirralle. Suomenniemen kohdalla meinasi uskoa loppua, kun tiellä oli lunta ja Mikkelissä en meinannut päästä rampilta ylös. Onneksi Mikkelin jälkeen tiet muuttuivat kuiviksi eikä Leppävirralla ollut edes satanut lunta. Selviydyimme siis koitoksesta ehjin nahoin :) Lauantaina vaihdoimme talvirenkaat Passattiin ja siivosin sen sisältä. Muuten kyllä viikonloppu meni ihan löhöillessä ja kirjaa lukiessa (Fifty Shadesin 2. osa) ;) Sunnuntaina kuvailin koiria, tässä muutamia parhaimpia otoksia:



Jalat ristissä :D











Tänään törmäsimme lenkillä Marjoon & Tonttuun, ja Sintti pääsi rallailemaan Tontun kanssa. Lenkin jälkeen otin vielä sisätokoa mielenvirkistykseksi.

SINTTI harjoitteli puisen noutokapulan pitoa. Ei meinannut aluksi olla malttia, vaan kapula lenteli mihin sattui :D Saimme kyllä mukaan muutamia tosi hyviä pitoja, mutta tämä vaatii selkeästi treeniä. Pari luoksetulon stoppia tein käsimerkillä, palkkana nami. Hyvin stoppasi! Pari suoraa luoksetuloa myös, ettei rupea ennakoimaan stoppia. Lisäksi jumppasin Sintin kanssa m-i -vaihtoa, hyvin alkaa olla tekniikka hallussa.

CARON kanssa tein kaukokäskyjä ja varsinkin s-i -vaihtoa, missä tekniikka ei ole ihan kunnossa. Pidin kädellä Caron takajalasta ja hain oikeaa liikerataa. Hieman meinaavat takajalat liikkua, mutta kyllä ihan onnistuneita vaihtoja saimme aikaiseksi. Caron kanssa tein myös metallista, eka oli tosi hieno, mutta sitten meinasi pelleillä (= mennä pedille kapulan kanssa :D ). Otin uusiksi ja sitten rupesi pelittämään, jännä, miten tuon metallisen kanssa tulee välillä noita outouksia. Pelkkää pitoa otin myös metallilla.

VANILLE hain kaukokäskyissä m-s -vaihtoa, pidin takatassusta kiinni ja sitä oikeaa liikerataa. Vani meinasi sählätä namin kanssa, mutta sain kyllä niitä onnistuneitakin vaihtoja   aikaiseksi. Lisäksi pelkkiä m-i ja i-m -vaihtoja, ok menoa. Namivedätyksellä tein myös lyhyitä seuraamispätkiä ja pari kapulan tuontia. Noudot onnistuvat hyvin! 

25.10.2012

Liukkaasti fyssarille

Voi hemmetti, oli ensimmäinen ajatus, kun aamulla lähdin kuuden jälkeen lenkille. Yöllä oli pakastanut, joten tiet olivat jäässä ja miulla tietysti kesäkiekot vielä auton alla. Ja tietenkin tänään oli lähtö fyssari Patricia Hirnin luo Kouvolaan! Päätin kuitenkin lähteä liikkeelle hyvissä ajoin ennen kahdeksaa ja mietin päässäni, että jos menee liian liukkaaksi niin perun Vanin ja Sintin ajat ja hissuttelen takaisin Lappeenrantaan. Rystyset valkoisena puristin rattia koko matkan ajan, mutta pääsimme ilman liukasteluja Kouvolaan asti. Meille jäi hieman odotteluaikaa ja punnitsin tytöt: Caro painoi 11,65 kg, Sintti 14 kg ja Vani 17 kg. Sintille on tullut vähän painoa lisää ja miusta tuntuu, että se on ihan lihasta. Sittiäinen on jotenkin jäntevöitynyt viime aikoina :)

Patricia katsoi taas liikkeet hitaassa kävelyssä ja ravissa sekä pienen ympyrän hitaassa kävelyssä. Vani käsiteltiin ekana. Vani on ollut jotenkin jäykän oloinen kropasta ja Patricia huomasi saman. Veikkaan, että nuo kynnet aiheuttavat jännitystä kroppaan, koska ranka oli suora ja Patrician mukaan jumitukset liittyvät lihaksiin. Lonkankoukistajat ja lanneranka olivat eniten jumissa, mutta avautuivat käsittelyn myötä. Myös etujalkojen ja selkärangan "risteyskohdan" alueella oli trikkeripisteitä. Vani on kyllä kumma tapaus kroppansa kanssa, pitää nyt vähän miettiä, että kokeilenko esimerkiksi jotain tossuja sillä lenkeillä. Silloin näkisi, muuttuuko tuo kroppa jollain tavalla ja johtuu tuo "outous" oikeasti niistä kynsistä. Lihasten ja rungon pitäisi olla nyt kunnossa, mutta ei se ole ihan oma itsensä :(

Sintti on Patrician mukaan parempi kuin aikaisemmin. Se käyttää kuulemma etupäätään enemmän, eli enää tue etujalkojaan kyynäriin ja sen lisäksi takajalkojen asentoon on tullut leveyttä. Viime viikonlopun rengaställi oli luultavasti aiheuttanut vasempaan kylkeen jumituksen, joka aukesi nopeasti. Lisäski Sintin molemmat takareidet olivat sen oloiset, että "niillä on tehty hommia". Hyvin nuokin kohdat saatiin käsiteltyä ja auki. Pelkkää lihaspuolen huoltoa siis Sintille :) Jatkan Sintin ja Vanin kanssa edelleen jumppia, tällä kertaa en vielä varannut seuraavaa aikaa, kun en tiedä sitä mihin suuntaan nämä työkuviot menevät. Haluaisin kyllä käydä edelleen Patricialla, kun saamme siellä niin hyvää hoitoa :) Kotimatka sujuikin sitten paljon mukavammin, kun tiet olivat hiukan sulaneet. Ilta meneekin sitten tyttöjen osalta rauhallisemmin, katsotaan, jos jotain pientä tokon tynkää ottaisimme ;)

23.10.2012

Tiistain tokot ja agit

Eilen oli lepopäivä treeneistä, kävin töiden jälkeen kiertämässä lentokentän (matkaa kotoa tulee lähemmäs 10 kilometriä) ja osan matkasta juoksin. Illalla vielä jumppasin Vanin ja Sintin. Tänään kiiruhdin töistä kotiin ja pienen lenkin kautta suoraan hallille toikoilemaan ennen agitreenejä.

VANI aloitti ruudulla, kokeilin ensin, löytääkö ruutua ilman apua, lähti kyllä oikeaan suuntaan, mutta teki stopin ennen ruutua. Otin takaisin sivulle ja kävin viemässä lelun ruutuun. Näin muutama toisto, sen jälkeen taas ilman lelua ja alkoi upota ruutuun. Pari kertaa stoppasi ennen ruutua, annoin lisäkäskyn ja korjasi sitten ruutuun. Pitää tehdä pitkästä matkasta noita ruutuja niin, että lelu on siellä valmiina. Vani tekee tosi hienoja stoppeja ruudussa, mutta ei malttaisi "upota" niihin jos lelu on minulla tai on epävarma. Parasta oli se, että tarjoaa jo itsenäisestikin juttuja, eli ei paineistu toistoista :)

Ruudun jälkeen tein pelkkiä sivulletuloja ja palkkasin nopeudesta + oikeasta paikasta lelulla, rupesi jopa kuumumaan.

Tavallisia noutoja puukapulalla myös, ekalla varasti, mutta muut oikein hyviä, tulee tiiviisti eteen eikä mällää kapulaa.

Lisäksi m-i-m-i -kaukoja pitkästä matkasta, nyt nousi istumaan hienosti! Vanillahan on ollut sitä ongelmaa, että vire laskee kaukoissa eikä nouse istumaan millään. Palkkasin jokaisesta asennonvaihdosta. Oli tosi kiva treeni Vanin kanssa, ehkä tämä tästä pikkuhiljaa :)

CARO teki alkuun metallinoutoja, teki tosi nopeita noutoja, ongelma on se, että luovutuksessa hypähtää taaksepäin. Otin siis pari kertaa pelkkää luovutusta ja vahvistin "pidä" -käskyllä tuota luovutusta. Tässä pitää olla varovainen, ettei metalli muutu taas Caron mielestä yököttäväksi, kettua on kohdeltava silkkihansikkain ;)

Sitten luoksetulo, joka oli SUPERHIENO! En jäänyt jankkaamaan, laukalla molemmat välit ja napakat stopit, hienoa!

Luoksetulon perään ruutu, bongasi ruudun, vaikka itse olin vähän epävarma että oliko lukinnut ruudun. Eteni hyvin, meni suoraan maahan ruudussa. Olen viime aikoina yrittänyt korjata tuota, ettei menisi maahan vaan pysähtyisi seisomaan ruutuun. Otin uudelleen ja jostain syystä miun stop-käsky muuttui stå:ksi ja sillä Caro pysähtyi seisomaan useamman kerran, täh??!! :D Olin kyllä nyt ruutuun tyytyväinen, eteni sikanopeasti jokaisella kerralla ruutuun ja loppuun saatiin vielä noita onnistuneita seisomisia ruudussa. Jes!

Tunnarissa oli vähän turhan paljon virettä mukana, ensimmäisellä toi väärän eikä nuuskinut kunnolla. Otin uudestaan, rauhoittelin ja sit tuli oma. Tähän pitää saada malttia, eli nenä auki ennen tunnaria ja rauhallinen nuuskiminen. Mietintämyssy päähän :) Caro oli jotenkin aivan mahtavassa vireessä tänään, sähäkkä ja oikea asennekettu!

SINTIN kanssa meinasi tulla kiire, kun piti kiirehtiä lämmittelylenkille. AVO-luokan liikkeestä maahanmeno oli MAHTAVA! En jäänyt tekemään toistoja.

Sen jälkeen luoksetulon stoppia, miulla lelu kädessä, kutsuin luokse ja heilautin kättä, pysähtyi täydellisesti ja siitä palkka. Tätä pari kertaa, vauhti pysyi nopeana, jarrutti hyvin. Viimeisenä tein normaalin luoksetulon, vauhti ei kärsinyt stoppiharjoitteluista, tuli nopeasti ja tiiviisti eteen.

AVO-luokkaan liikkeestä seisominen oli hukassa. Tarjoili maahanmenoja, argh! Nämä on selkeitä vaikeita, pitäisi vahvistaa molempia jättäviä samassa suhteessa, mutta selkeästi vahvistan huomaamattani toista enemmän. Sain seisomisiakin aikaiseksi, mutta oli vaikeaa. Sinttikin oli hieno tokoilija, sen kanssa pitäisi tehdä oikeasti vaikeampia juttuja, kun tuon pää selkeästi kaipaa sitä ;D

***

Tokoilujen jälkeen käytiin isolla porukalla lämmittelylenkillä ja sitten oli vuorossa tällainen radanpätkä agia. Numerot 1-2 eivät mahtuneet mukaan, joten aloitimme tuosta 3-hypystä.


Tein CARON kanssa ensin (rimat 40 cm). "Blokkasin" ensimmäisellä kerralla A:n alla olevan putken omalla kropalla, persjättö A:n alla. Kokeilin samaan kohtaan myös pakkovalssia, mikä toimi paremmin. Pelkäsin tuossa pakkovalssissa, että hakee tuota putkea mutta ei ollutkaan mitään ongelmaa asian suhteen. 6-hypyn takaakiertoon piti törkätä nopeasti, että ehti tekemään persjätön 8-9 hyppyjen välille. Uskallus ei meinannut riittää tuohon persjättöön, mutta oli se parempi kuin takaaleikkaus 8-9 hyppyjen välillä. Saksalaisen tein 10 hypyllä. Kepeille viennin kokeilin useammalla tavalla, ensin takaaleikkauksena, eli koira kepeille ja sen jälkeen siirryin keppien vasemmalla puolelle ohjaamaan, toisena vaihtoehtona linjaus keppien oikeaan väliin ja ohjaus keppien oikealta puolelta. Parhaiten toimi ehkä Marikan ehdottama tapa, eli kiihdytin persjättöön ennen keppejä, siitä veto kepeille ja keppien lopuksi vielä persjättö jolloin liike jatkui suoraan putkeen ja tuolla ennen 15-hyppyä myös persjättö. Puomin jälkeisillä hypyillä kokeilin päällejuoksua 18-hypyllä, mutta toimivin tapa oli se, että tein japanilaiset sekä 17-18-hyppyjen välillä että 18-hypyn ja 19-putken välillä. Tuolla tavoin miun liike säilyi koko ajan ja myös Caro pääsi etenemään hyvin. Tosi kiva treeni oli Caron kanssa ja kontaktit toimivat myös!

SINTIN kanssa (rimat 55-60 cm) tein suoraan pakkovalssin A:lle, en vapauttanut tarpeeksi ajoissa ja meni vähän pitkäksi ohjaus sen takia. Törkkäys 6-hypyn taakse toimi ja Sintin kanssa oli tehtävä takaaleikkaus hyppyjen 8-9 välillä. Saksalaisen kanssa meinasi olla ajoitus pielessä ja Sintti tuli tuon 10-hypyn ohi. Kun sain rytmityksen toimimaan, saksalainen onnistui. Vaikein kohta oli ehdottomasti tuo kepeille vienti, en aluksi ehtinyt/uskaltanut mennä linjaamaan tuohon putken ja keppien väliin ja Sintti ampaisi kolmos-nelosväleihin useamman kerran. Lopulta sain itseni liikkeelle niin, että ehdin linjaamaan ja leikkasin sitten Sintin takaa keppien vasemmalle puolelle ohjaamaan. Sintti pujotteli kepit hienosti loppuun, mutta itse myöhästyin tuolta 14-putken ja 15-hypyn välisestä ohjauksesta. Päätin ottaa kepit uudelleen ja Sintti lopetti useamman kerran keppien pujottelun toiseksi viimeisessä välissä, se selkeästi tiesi, mihin jatketaan keppien jälkeen eikä malttanut pujotella enää kunnolla. Lopulta sain kepit onnistumaan, mutten jatkanut siitä enää. Aloin hermostua itse ja se ei ole reilua koiraa kohtaan. Menin ottamaan puomia ja sen jälkeisiä hyppyjä, mutta homma meni säätämiseksi ja päätin lähteä hetkeksi huilimaan (ja rauhoittumaan). Pienen tauon jälkeen kokeilin keppejä ja sen jälkeistä "elämää" uudelleen, nyt kepit toimivat, valssasin niiden lopussa ja tein persjätön (hieman myöhässä oli) 14-putken ja 15-hypyn välillä. Puomi oli oikein hyvä ja sitten toimi myös se päällejuoksu 18-hypyllä ja loppu meni oikein hienosti. Selkeästi auttoi se, että kävin hetken miettimässä ohjausta uusiksi :) Sintin kanssa on vahvistettava noita keppejä ja saatava niihin itsenäistä suorittamista, tällä hetkellä Sintti on miussa liikaa kiinni. Kuten jo Tuulia Liuhdon koulutuksessa todettiin, ohjurit alkuun + loppuun hetkeksi aikaa paikalleen että saamme onnistuneita suorituksia ja miuta "irti" koirasta :D

22.10.2012

Nollavoittoja, menestystä tokossa ja epiksissä sekä kaikkea muuta

Huhhuijaa, kuukausi on taas vierähtänyt edellisestä päivityksestä. Ärsyttää, kun en saa pidettyä tätä blogia ajantasalla. Paljon on taas ehtinyt sattua ja tapahtua, yritän kiteyttää tärkeimmät tähän samaan päivitykseen.

Torstaina  28.9. ajelin töiden jälkeen Leppävirralle. Minulla oli nimittäin perjantaille tiedossa työhaastattelu, kun nykyinen työ ei enää jatku vuodenvaihteen jälkeen (tiedoksi kaikille, en kuitenkaan saanut tuota Kuopion työpaikkaa :( ). Etsin siis tällä hetkellä töitä pääasiassa Lappeenrannan, Kuopion ja Jyväskylän suunnalta sekä mahdollisesti pääkaupunkiseudulta, katsotaan sitten, mihin lopulta päädytään ;D Tytöt jäivät siis työhaastattelun ajaksi porukoille ja itse asiassa pyörähdin perjantaina vain pikaisesti Leppävirralla ennen kuin menin takaisin Kuopioon yöksi.

30.9. LAPPEENRANNAN TOKO - TOTAALINEN KATASTROFI :D
Lauantaina ajelimme takaisin Lappeenrantaan, kun Carolla oli sunnuntaina (30.9.) tokokoe Taipalsaaren Haukkulaaksossa. Olin koepaikalla ajoissa ja kävin kävelemässä tyttöjen kanssa lenkin ennen VOI-luokkaa. VOI-koirakkoja oli mukana kokeessa 6 kappaletta, joten paikkamakuu oli yhdessä ryhmässä. Vesisade yltyi juuri ennen paikkamakuuta... Ja enpä olisi arvannut, mitä paikkamakuussa käy. Aika lailla paikkamakuun loppuvaiheessa tuomari käski numeroa 3 kytkemään koiransa, meni hetken aikaa tajuta, että se on meidän numero. Menin kehän puolelle piilosta ja Caroa ei näkynyt missään, tuomari vinkkasi sen olevan koetoimitsijoiden kanssa teltassa! Whaaat??!! Siellähän se kettu heilutteli häntää ja oli tyytyväinen oloonsa, nappasin sen syliin ja siinä samassa muutkin ohjaajat palasivat koiriensa luo. Voihan kettu, minkä teit! En voinut uskoa, että minun 8-vuotias, mielestäni kokenut tokoilija :D, tekisi jotain tuollaista. Näemmä vesisade oli liikaa ja älykkö päätti mennä suojaan. Tuossa tilanteessa ei kyllä hirveästi naurattanut, mutta näin jälkikäteen voi asiaa miettiä hymyillen. Paikkamakuu meni siis nollille ja laitoin Caron aika pitkäksi aikaa makaamaan maahan, kun pääsimme kehästä pihalle. Selkeästi miulla meni pasmat sekaisin ja koko koekin meni sitten ihan räveltämiseksi. Saimme pisteitä yhteensä 153, eli ei tulosta... Lisäilen tänne myöhemmin pisteet osa-alueittain. Tuomari kyllä sanoi pitävänsä koirasta enemmän kuin mitä yhteispisteet antavat ymmärtää :D

Tässä muutamia Jenni Heikkisen ottamia kuvia kokeesta, kiitos Jenni kuvista!!!








7.10. SUPERSINTTI OLLI-JUSSIN KOULUTUKSESSA
Tänään oli vuorossa ensimmäinen Olli-Jussi Rissasen koulutus. Hän on koonnut joukon innokkaita treenaajia omaan valmennusrinkiin ja aloitan ryhmässä Sintin kanssa. Jos Vanin kynnet paranevat, niin sitten Vanikin liittyy mukaan. Teemana olivat tällä kertaa kontaktit, eli Olli-Jussi halusi katsoa jokaiselta koirakolta, minkälaisessa vaiheessa kontaktit ovat. Yhteensä pätkiä oli kolme. Olin edellispäivänä käynyt kokeilemassa Cross fitiä, missä tein 10 minuutin ajan tällaista sarjaa: 5 leukaa, 10 punnerrusta, 15 kyykkyä (näitä siis kyseisessä järjestyksessä niin paljon kuin vain ehtii) ja voin sanoa, että olin aamulla niiiiiiin kipeä. Kädet eivät nousseet hartialinjan yläpuolelle ja reidet huusivat "apuaaaa" :D Kipua en huomannut treenatessa, mutta sen jälkeen kyllä...

Ensimmäinen treeni oli tällainen, oksereiden tilalla oli meillä hypyt, kun Sintti ei ole vielä oksereita harjoitellut:

 

Tein ennakoivan valssin 2-hypyllä ja siitä vauhdilla sitten ohjaamaan pussi-hyppy-putki -suora, 5-putken ja puomin välissä tein persjätön. Ekalla kerralla tapahtui puomilla jotain outoa, Sintti tuli tosi lujaa ja tippui sitten alasmenolla puomilta. Uusintayritys oli ok. Hyvin pysähtyi puomin alasmenoilla ja kesti esimerkiksi tuossa 8-puomin jälkeen sen että liikuin edestä tuonne putken suuntaan. 12-pituudella Sintti teki mahtavan ennakoivan, eli kääntyi heti pituuden jälkeen oikeaan suuntaan. Vaikein kohta oli tuo 18-hyppy, johon en meinannut itse saada ohjattua järkevästi. Kontaktit ovat kuulemma hyvässä kunnossa alasmenojen suhteen, puomin ylösmenoa pitää miettiä, kun miehän olen stopannut siihen ja nyt vasta päästänyt Sintin menemään läpi. Samalla kuitenkin itse himmaan vauhtia enkä mene täysillä, pitää siis nyt ottaa ihan suoria puomeja Sinttiä hetsaamalla ja antaa sen rytmittää uudelleen tuo puomin alku.

Toinen treeni oli tällainen:


Tässä sai itse varioida sitä, mitä tekee ennen A:ta ja sen jälkeen. Vein alun normaalisti ja ennen 3-hyppyä tein persjätön, 6-hypyn ja 7-A:n välillä persjätön ja sitten 8-hypylle takaaleikkauksen, sen jälkeen perusvientiä, 14-putken ja 15-A:n välillä persjättö sekä 16-hypylle päällejuoksu. Hyvin toimi, ainoa vaikeus oli tuo 6-hypyn jälkeen tullut persjättö, jonka tein pariinkiin otteeseen liian myöhään ja rima tuli alas. Tätä hioimme, A:n kontakteissa ei ole kuulemma mitään sen suurempaa korjattavaa. Sintti kestää vedätykset ja erilaiset ohjaukset A:lla. SuperSintti!!!

Kolmas pätkä oli sitten vauhdikas hyppäri, jossa oli pari vaikeampaa ohjauksellista kohtaa:


Kokeilin tuohon alkuun saksalaista, mutta näin jälkikäteen ajateltuna pakkovalssi-jaakotus olisi ollut ehkä toimivampi. Lisäksi törkkäisy tuohon 3-hypylle epäonnistui useamman kerran. Taisin olla itse jo sen verran puuduksissa, että jätin ohjaukset kesken. Lisäksi hirtto 9-putken ja 10-putken välillä epäonnistui, sain lopulta kohdan toimimaan, kun tein leijeröin pituuden ja hirtin sen takana. 15-hypyn saksalainen toimi alkua paremmin.

Sintti jaksoi hienosti, vaikka oli kolme pätkää ja jouduin ottamaan uusiksi noita kohtia. Seuraava Olli-Jussin koulutus on 3.11.

11.10. SUPERKAKSIKKO EPIKSISSÄ - VOITOT CAROLLE & SINTILLE
Töiden jälkeen kiiruhdin nopeasti kotiin, otin koirat matkaan ja suuntasin hallille LAU:n epiksiin. Ilmoitin Caron kilpailevien medien radalle ja Sintin kilpailevien maksien radalle. Tuomarina toimi Ida Forssell-Tattari, joka oli suunnitellut oikein mukavat radat. Caro aloitti urakan ja teki oikein hyvän radan. Erityisen onnellinen olen siitä, että pysähtyi nätisti puomin alasmenolla vaikka jatkoin itse matkaa, jesh! Muutenkin kontaktit olivat hyvät. Nollalla siis maaliin ja lopulta voitto aikaan -6,25! Hyvä kettu! Myös Sintti toimi erinomaisen hyvin, vein sitä aikalailla samalla tavoin kuin Caroa ja myös sittiäinen kiihdytteli voittoon ajalla -10,11. Olipa oikein mukava episilta! Palkinnoksi saadut lelut olivat Sintille mieleen ja Vanikin otti kaiken hyödyn irti niistä, vaikkei itse ollutkaan kisaamassa :)

13.10. SINTILLE ENSIMMÄINEN ALO1-TULOS 175 PISTEELLÄ
Ajelin perjantaina (12.10.) hyvissä ajoin Leppävirralle, olin ottanut loppupäivän vapaaksi ja olin sen vuoksi jo joskus puoli viiden maissa perillä. Lauantaiaamuna ajelin Sintin kanssa Varkauteen tokokokeeseen ja jätin Vanin & Caron porukoille hoitoon. Olin hyvissä ajoin koepaikalla ja kävin kävelemässä ennen kuin paikkamakuut alkoivat. Tuomari toimi meille uusi tuttavuus, Katja Rautiainen.

Alokasluokan koiria oli 12 ja paikkamakuut jaettiin kolmeen ryhmään, meidän numero oli 12, joten olimme viimeisessä ryhmässä. Sain Sintin sopivaan mielentilaan ennen kehään menoa, luoksepäästävyys meni oikein hyvin - Sintti istui paikallaan hievahtamatta, kun tuomari silitteli sitä. Paikkamakuussa meni hienosti maahan ja jäi suhteellisen rauhallisesti, kerran pisti päänsä maahan (lepo-asentoon :D ), mutta nosti päätä kuitenkin ylös. Yhtäkkiä rivin toisessa päässä ollut mopsi säntäsi liikkeelle ja sai vieressään olleen pyrrin myös liikkeelle, lopulta Sintin vieressä ollut tollerikin nousi. Sintti pysyi koko tämän ajan paikallaan hievahtamatta, tuomari käski palaamaan koiran luokse. Tolleri ja Sintti pääsivät sitten uusimaan paikkamakuun, kävin välissä kehän ulkopuolella ja Sintin vire nousi tosi paljon. Jouduin rauhoittelemaan ja jännitti viedä sitä kehään uudelleen. Onneksi pysyi paikkamakuussa, vaikka hiukan levottomampi olikin. Tässä vielä pisteet osa-alueittain:

Luoksepäästävyys: 10 (x1)
Paikkamakuu: 10 (x3)
Seuraaminen kytkettynä: 5 (x2) - En tiedä, mitä tässä tapahtui. Sintti oli kehän ulkopuolella tosi hyvässä vireessä, mutta kun aloitimme seuraamisen, kontakti katosi ja Sii oli kuin sunnuntaikävelyllä. Lisäksi tuijotti kehän laidassa ollut A-estettä. Täyskäännöksen jälkeen annoin lisäkäskyn, otin Sintin sivulle ja sitten seuraaminen rupesi toimimaan. Tein pysähdykset jotenkin töksähtäen ja Sintti meni niistä sekaisin. Tuomari heltyi antamaan vitosen, koska näki seuraamisen loppuosassa että koira osaa oikeasti seurata.
Seuraaminen taluttimetta: 9 (x4) - Viimeinen perusasento jäi tekemättä, muuten sinttimäisen hyvää menoa :)
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 10 (x2) - No problemos!
Luoksetulo: 7 (x3) - tuli TODELLA tiiviisti eteen ja tarvitsi toisen käskyn perusasentoon.
Seisominen seuraamisen yhteydessä: 9 (x2) - Lisäkäsky seuraamiseen.
Estehyppy: 10 (x2) - jesh!
Kokonaisvaikutus: 10 - tuomari kehui koiraa ja harmittelu, kun tuossa kytkettynä seuraamisessa tapahtui jotain outoa. Hänen mukaansa Sintti tekee itsenäisesti töitä ja kuuntelee hyvin ohjaajaa :)

Pisteitä kertyi yhteensä siis 175 ja siitä meille ALO1-tulos sekä 3. sija alokasluokassa!

Näillä näkymin rupean treenaamaan Sintin kanssa avoimen luokan liikkeitä. Siirtymä avoimeen luokkaan ei pitäisi olla mitenkään mahdottoman suuri, kun olemme treenanneet jo esimerkiksi noutoa ja uskon, että luoksetulon stoppi tulee Sintiltä aika luonnostaan.

Sunnuntaina tytöt saivat olla aamulla pitkään pihalla ja kävimme myös ihanan metsälenkin. Sitten pitikin ajella taas takaisin Lappeenrantaan, huhhuijaa, reissussa rähjääntyy :D

20.10. CAROLLE 0-VOITTO JA TOINEN SERT-H
Tänään oli vuorossa LAU:n agikisat, yksi agirata ja hyppäri Caron kanssa. MInulla oli ihan älyttömän hyvä fiilis, kun pääsimme pitkästä aikaa Caron kanssa virallisiin kisaamaan. Vielä pari kuukautta sitten pelkäsin, että Caro joutuu pahimmassa tapauksessa luopumaan varpaastaan ja sen takia varmaan olisi ollut meidän agiurakin vaakalaudalla. Onneksi patti oli harmiton paise ja parantui ihan kokonaan. Tuomariksi Lappeenrantaan saapui Marjo Heino, meille aivan uusi tuttavuus. Radat olivat nopeita, mutta niissä oli oman jujunsa eikä hirveästi nollia tullut. Kämmäsin agiradan ihan alkuunsa, rata alkoi kahdella vierekkäin ja hieman limittäin olleella hypyllä, minun piti tuupata Caro 1-hypylle ja viedä siitä 2-hypyn takaa + tehdä valssi. Nooh, tuuppaus jäi vajaaksi ja Caro hyppäsi suoraan 2-hypyn, joten HYL suoraan ekalle esteelle :D Eipä ole ihan näin nopeaa hylkäystä äskettäin tullut! Jatkoin rataa ja Caro oli ihan hurjalla tuulella, puomin alasmenokontaktista ei ollut tietoakaan ja mie olin jäljessä ohjauksissa. Lopulta otin A:n uudelleen ja juoksin radalta pois. Ei jäänyt hirveästi kerrottavaa jälkipolville tästä radasta. Hyppäri oli oikein mukavan oloinen, yksi ilkeä kohta, jossa harjoittelin kahta eri kuviota ja päädyin twistiin. Caro toimi oikein, tuota twistiä edeltävässä kohdassa olin vähän myöhässä ja Caro joutui vetämään liinat kiinni täydestä vauhdista, onneksi kuitenkin taipui takaakiertoon. Radan lopussa tuli läheltä piti -tilanne, kun Caro haki keppien sijasta aloitushyppyä. Viime tipassa karjaisin "täällä" -käskyn ja Caro KUUNTELI, teki täyskäännöksen ja siitä sitten nollalla maaliin :D Hieman paremmin meni kuin edellinen rata ja tulokset sitten osoittivat, että voitimme radan tuloksella 0, -5,94 ja SERT-H. WAU!!!! Tämä on meidän toinen serti hyppäriltä, olemme taas askeleen lähempänä tavoitetta :D Lisään videon radasta tänne myöhemmin...

21.10. SINTILLE 0-VOITTO JA TOINEN LUVA
LAU:N kisat jatkuivat 1-2-luokkien radoilla. Marjo Heinon radat olivat tänäänkin vauhdikkaita, mutta sisälsivät ne omat jujunsa. Agirata tuntui kivalta, mietin radan puolessa välissä ollut suoraa ja sitä, että tuleeko siellä kiire. Muuten profiili oli oikein kiva. Kävin ennen rataantutustumista harkkaesteillä ja Sintti oli hyvin kuulolla. Sintti varasti hiukan lähdössä ja sen vuoksi loikkasi turhan pitkälle 1-hypyllä, hyvin kääntyi kuitenkin 2-hypylle, missä tuli ihan mahdoton loikka (näkyy videolta!). Puomin alasmeno erinomainen ja sen jälkeiset kepit tosi nopeat! Hyvin kerkesin sitten tuossa hyppysuoralla kääntämään koiraa, lähti hakemaan väärää putkea, mutta onneksi ehdin ohjauksella kääntämään linjaa. A:lla vähän epävarma alasmenokontakti, kun häsäsin edessä. Oikein hieno veto oli ja siten nollalla maaliin! Voitimme radan tuloksella 0, -12,78 ja siitä meille toinen LUVA :D Hieno SuperSinttiSiiSiiSittiäinen!!!

Hyppärillä minua mietitytti eniten kepit, joihin mietin kahta eri vaihtoehtoa: takaaleikkaus keppien alussa + valssi lopussa TAI linjaus keppien alussa + päällejuoksu lopussa. Päädyin ensimmäiseen vaihtoehtoon, kun pelkäsin että lukee keppien lopussa näkyvän putken tuolla toisella ohjauksella. Radan alku oli tosi hieno ja kepit toimivat tuolla ekalla vaihtoehdolla erinomaisen hyvin. Keppien jälkeen oli pituus, enkä linjannut sitä tarpeeksi, Sintti sujahti pituuden välistä pois ja jatkoin rataa, siitä siis HYL. Radan keskiosa toimi myös hyvin, mutta lopussa tulikin sitten rytinää. Toiseksi viimeinen este oli rengas, johon vedätin liikaa ja Sintti hyppäsi renkaan sivusta kauhean kolinan kera. Katsoin juoksiessani Sintin touhuja ja törmäsin samalla viimeisen hypyn siivekkeeseen kaataen ajanottolaitteet. En tiedä, kummasta kuului enemmän kolinaa, miusta vai Sintistä... Tein Sintin kanssa renkaan uudestaan ja juoksin pihalle katsomaan sen liikkeitä, pelkäsin, että satutti itsensä tuossa rytäkässä. Sintti liikkui kuitenkin normaalisti ja oli enemmän ehkä ihmeissään siitä, että mie käyttäydyin niin oudosti. Kirsi vielä tunnusteli Sinttiä eikä löytynyt mitään aristuksia tms. Seuraavissa treeneissä teemmekin sitten pituutta ja rengasta!!!

En voi muuta sanoa kuin, että oli mahtava viikonloppu. Kaksi nollavoittoa, Carolle SERT-H ja Sintille LUVA. Miusta tuntuu, että Caro ja Sintti ovat nyt oikeasti liekeissä ja sen vuoksi ilmoitinkin ne Imatran kisoihin (4.11.). Imatran kisat ovat varmaan Caron osalta tämän vuoden viimeiset, Sintin kanssa suunnittelen vielä ainakin Jyväskylän tai Janakkalan kisoja (molemmat 18.11.). Tavoitteenani olisi nostaa Sintti 2-luokkaan ennen pakkasten tuomaa kisataukoa, mutta suurempaa stressiä en ota vaikkei tavoite täyttyisikään. Pääasia on, että meidän yhteistyö toimii ja hauskaa on sekä treeneissä että kisoissa :)