24.4.2012

Kootusti päivityksiä maalis-huhtikuulta (valmis)

Mie oon ihan surkea blogin päivitysten suhteen nykyisin. En vaan ehdi/jaksa/kehtaa/viitsi istua iltaisin koneella ja viikonloppuisin on yleensä paljon menoja. Kokoan tähän nyt siis lyhyesti ja ytimekkäästi viime aikojen tapahtumia, kokeillaan jos näin innostuisin taas oikeasti päivittämään meidän kuulumisia. Elikkäs:


21.4. Pyörähdettiin Vanin kanssa Kouvolan kisoissa, Caro ja Sintti olivat kisaturisteina matkassa. Olin ilmoittanut Vanin sekä hyppärille että agiradalle, vaikka meillä onkin se nolla jo hyppäriltä. Onneksi osallistuttiin hyppikselle, kun Vani päätti olla taas pysymättä lähdössä. Ekaksi kiljuttiin kilpaa siitä, että pitääkö pysyä maassa, sen jälkeen sain Vanin maahan ja niinpä se taas ponkaisi ekan hypyn yli. Hengähdin syvään ja palautin lähtöön, mistä siis tietoinen HYL. Heti tuon jälkeen Vani jäi oikein kauniisti makaamaan maahan, kysyin tuomarilta saanko jatkaa ja hän nyökytteli vähän epätoivoisena päätään myöntymisen merkiksi :D Sitten tehtiinkin mahtavan hieno "tapporata", ainoastaan yksi rima alas ja veikkaan, että tuli hypylle liian sivusta ja ponnistus epäonnistui.


Agiradalla pysyikin sitten kuuliaisesti lähdössä, olin itse paljon rauhallisempi ja annoin vaan sellaisen matalan paikka-käskyn, kun jätin Vanin. Vani nousi seisomaan, mutten tajunnut käskeä sitä maahan. Radan alku oli hyvä, kepeillä tuli sitten joku ajatushärö ja Vani jätti viimeinen välin pujottelematta, korjasin pelkästään viimeisen välin (en tiedä kylläkään miksi kun yleensä aloitan alusta). Puomilla Vani vapautti itse itsensä alastulolla ja saman teki A:lla, jossa otin sitten alasmenon uusiksi ja juoksin suoraan maaliin. Miulle jäi kisoista hyvä fiilis, kunhan saadaan tuo lähtö ihan kokonaan kuosiin niin nollaradat ovat mahdollisia. Ja oli oikeasti mukava mennä Vanin kanssa radalla, se on taitava epeli. Jäähdyttelylenkin jälkeen tokoilin vielä Caron ja Sintin kanssa. Oltiin viiden maissa kotona ja loppuilta rötköteltiinkin rennosti :) Ai niin, tuomarina kisoissa oli Allan Mattsson.


14.-15.4. Carolle kolme nollaa! Tartteeko tuosta muuta sanoa? Meidän seura järjesti kaksipäiväiset 3-luokkien kisat, lauantaina oli tarjolla kolme rataa ja sunnuntaina kaksi. Ilmoitin Caron molempina päivinä agi- ja hyppyradalle. Lauantaina veto oli hienoin koko viikonloppuna, Tuomo Pajarin hyppyrata oli profiililtaan hyvin nopea ja etenevä. Lopputuloksissa sijoituttiin 2. sijalle heti Olli-Jussi Rissasen ja Mistyn taakse. Meidän tulos oli siis 0/2. (-8,85). Agilityradalla tuomariksi vaihtui Elina Hannikainen, rata oli aika pitkä ja tuntui, että kunto loppuu kesken :) Lopputulos oli tältä radalta 0/3. (-5,80). Ei olla pitkään aikaan tehty tuplanollaa, joten oli aivan älyttömän hyvä fiilis radoista. Tuon hyppärin etenemä oli 4,81 m/s ja ei olla ihan äskettäin niin kovaa menty - huippukettu!!! 


Sunnuntaina tuomarina jatkoi Tuomo Pajari. Radat olivat edelleen mukavan virtaviivaisia, mutta niillä sai olla kuitenkin varovainen. Päivä alkoi taas hyppärillä, mistä Carolle 0/3. (-6,38), wau! Agiradalla Caro päätti sitten, ettei makiaa mahan täydeltä ja possuili puomin ylösmenon, lisäksi tuomarin käsi nousi keinulla. Minun mielestä keinu oli maassa ennen kuin Caro loikkaa sieltä pois, mutta tällä kertaa tuomari katsoi tuon kontaktivirheeksi. Toisaalta, ei sieltä keinulta saisi tuolla tavalla hypellä pois :D Tahkosimme nopeimman ajan tällä radalla, mutta tulokseksi tosiaan 10/8. (-6,91). Oli kyllä aivan mahtava viikonloppu, täältä voi vielä katsella videot. Harmi vaan, ettei tuo lauantain hyppis tullut videolle!

12.4. Kännykkä piippasi illalla, että Caro on sijoittunut medien kolmanneksi Lappeenrannan vuoden agilitykoira 2011 -kilpailussa. Tämä on toinen peräkkäinen vuosi, kun sijoitumme tismalleen samalle sijalle seuran vuoden agilitykoira -kilpailussa :) Hyvä Caro!!!

11.-13.4. Ajeltiin Sintin fyssarikäynnin jälkeen Kouvolasta Mikkelin kautta Leppävirralla. Miun ensimmäinen lomapäivä oli perjantaina (6.4.) ja jatkuu maanantaihin 16.4. saakka. Ei tehty mitään järkevää porukoiden luona, kunhan vaan rentouduttiin ja lenkkeiltiin, juuri oikeanlaista lomailua. Vähän tein Sintin kanssa tokopätkää pihalla :)

11.4. Sintti kävi tänään Patricia Hirnin käsiteltävänä. Patrician mukaan Sintti ei tiedä, että sillä on takajalat olemassa - sellaiselta miustakin on tuntunut :D Nyt jumppaamme siis takapään lihaksia ja pyrimme saamaan syvemmät lihakset "käyttöön". Lonkankoukistajat ja oikean jalan sisäreisi olivat tiukimmat kohdat, mutta nekin lähtivät sitten käsittelyn myötä avautumaan.

10.4. Osallistuin kaikkien kanssa LAU:n epiksiin: Sintin ilmoitin möllimedeihin, Vanin kilpaileviin makseihin ja Caron kilpaileviin medeihin. Sintti meni ekana, se kävi aikaslailla kuumana lähdössä (O-OU), mutta jäi hyvin paikalleen. Puomin ylösmenolla kääntyy katsomaan miuta ja sen takia vähän rymistelee, alasmenolla hieno stoppi, mutta oma ohjaus myöhästyy sokkarissa ja Sintti vetää hypyn ohi. Sitten lentelivät muurin palikat ja A:lla valuu liikkeen mukana alasmenon stopista, loppusuoralla tuo tyypillinen "tuijottelen siuta enkä katso esteisiin" -eteneminen :O Ihan kiva veto Sintiltä, mutta itse saisin rauhoittaa omaa menoa. Vani meinasi puolestaan varastaa lähdössä, mutta sain onneksi karjaistua sen takaisin maahan. Sen jälkeen tehtiinkin oikein hieno veto, millä irtosi voitto. Muutaman kohdan olisin saanut tehdä napakammin ja hiukan vedättääkin, mutta kiva oli pitkästä aikaa tehdä puhdas rata. Carokin tyylitteli voittoon, joten meidän poppoolle "kaksoisvoitto" kilpailevien luokassa :) Tässä vielä kaikki radat tuloksineen videolla.

6.-7.4. Kati Kylliäinen kävi kouluttamassa meidän seuralaisia. Perjantaina osallistuin koulutukseen Vanin kanssa ja lauantaina Caron. Tässä koulutuksen radat:


Perjantain 6.4.2012 rata / Vani


Lauantain 7.4.2012 rata / Caro

En analysoi noita ratoja tähän pitkästi. Molempien kanssa olisi kiinnitettävä huomioita takaakiertoihin, eli siihen, etten peittäisi siivekettä vaan riman takaakierrossa. Takaakiertokohtia jouduin ottamaan useasti molempien kanssa. Myös rytmitys nopeiden kohtien ja "vääntö"kohtien välillä pitäisi saada. Miljoona pientä asiaa tuli treenattavaksi, mutta yleisesti ottaen treenit menivät kivasti. Molemmat koirat olivat oikein päteviä :)

3.4. Tänään oli Vanin vuoro käydä Patricia Hirnin käsiteltävänä Kouvolassa. Kyljissä oli kipeitä kohtia, mitkä voivat olla seurasta siitä kun Vani heitti lipat Imatran kisoissa (25.3.) kepeillä, kaatui siis kyljelleen keppien ensimmäisessä välissä. Kireyksiä oli muuallakin, mutta ihmeellisen rauhallisesti Vani oli käsittelyn ajan. Jatkamme jumppia entiseen malliin ja seuraava aika onkin helatorstaina.


30.3.-1.4. Ajeltiin perjantaina töiden jälkeen Leppävirralle, kun lauantaina oli vuorossa taas Tiia Vitikaisen agikoulutus ACE:n hallilla. Marika ja Laura ajelivat paikalle vasta lauantaina. Oli taas mukava käydä porukoiden luona, siellä kun koirat saavat olla vapaana ja tykkäävät niiiiiiin paljon touhuta pihalla. Tiian treenin kinkkisempi pätkä on alla, sen lisäksi tehtiin "Munaralli" :D


Meillä vaikeimmaksi kohdaksi osoittautui tuo A, eli välillä Vani hiipii alastulon ja välillä menee siitä läpi. Juteltiin muutenkin kontakteista ja niihin liittyvästä opetuksesta. Radan tekniset pätkät hanskattiin kyllä hienosti, mutta tuo A tuotti päänvaivaa. Munaralli-radasta suoriuduttiin oikein mainiosti :D Oli kiva käydä taas Kuopijossa!


25.3. Tänään vuorossa oli agikisat Imatralla Vanin ja Caron kanssa. Vani palasi vasta maanantaina (19.3.) treeneihin juoksutauolta ja ehdittiin treenata vain pari kertaa ennen kisoja. Eipä noista kisoista jäänyt kauheasti jälkipolville kerrottavaa, sillä saldona oli 4xHYL. Caron kanssa ensimmäisellä radalla annoin yhden valssin valua ja kettu sujahti putken väärään päähän, jälkimmäisellä radalla puolestaan löysäilin välistävedon kanssa ja Caro hyppäsi hypyn väärään suuntaan. Vanin kanssa tapeltiin ekalla radalla lähdön kanssa ja muistaakseni otin hylyn ensimmäisellä esteellä. Toisella se puolestaan aloitti toisena esteenä olleet kepit väärin ja kaatui toiseen väliin, tuossa luultavasti sattui kroppaan, kun ei pujotellut kunnolla uusintayrityksellä, muutenkin rata oli aikamoista kaaosta. Aina ei voi onnistua :D


17.3. Sintti osallistui Kati Kylliäisen koulutukseen, joka järjestettiin LAU:n hallilla. Tehtiin alla olevaa rataa pienissä pätkissä ja saatiin kyllä hyvin onnistumisia. Yhteenvetona: ollaan oikealla tiellä, ohjaajan pitäisi luottaa koiraan ja opettaa vain loputkin esteet :D Sintti teki muuten tässä treenissä ensimmäistä kertaa kepit ilman ohjureita, kun karkasi kepeille ja kannustin sitä jatkamaan. Go Sintti go!!!




12.3. Toimin tänään ensimmäistä kertaa LAU:n episten tuomarina. Homma jännitti jonkin verran etukäteen ja näin edellisyönä painajaisia, ettei kukaan päässyt kolmatta estettä pidemmälle :D Jännitys oli kuitenkin turhaa, sillä epiksissä tuli sopivassa suhteessa tuloksia ja hylkyjä. Lisäksi saimme vedettyä epikset hyvin läpi, vaikka osallistuneita koirakoita oli aikamoinen määrä. Tässä vielä suunnittelemani radat:




10.3. Pistäydyttiin Caron kanssa Kotkan agikisoissa. Mukaan lähtivät kisaturisteiksi Vani & Sintti ja kisakavereiksi Olli-Jussi ja Misty. Mukava oli reissu, vaikkei minulle ja Carolle tullutkaan tuloksia. Molemmilla radoilla pikkuvirheet kostautuivat hylyiksi, mutta oikein mukava meno oli muuten. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti