29.5.2013

Maanantaina fyssarikäynti, tiistain tokosta vahva AVO2-tulos

Maanantai-iltana ajelin vielä Vantaalle Aistiin, ja Sintti pääsi Niina Sorvarin käsittelyyn. Lihaskireyksiä löytyi lievästi molemmin puolin rinta- ja lannerankaa, lisäksi oli hieman jäykkyyttä lannerangan joustossa. Myös takapään lihakset saisivat aktivoitua vielä tehokkaammin. Sintti sai lopuksi myös laserhoitoa selkälihaksille.

Luulin, että Sintti olisi enemmän etupäästään "jumissa", kun olemme treenanneet ja kisanneet nyt pääsääntöisesti 60 cm rimoilla. Mutta kyllä se takapää saisi vain olla vielä vahvempi, etupäästä löytyy hyvin joustoa ja sen syvät lihakset aktivoitua paremmin (kuten myös muussa vartalossa). Yritän nyt oikeasti jumpata Sinttiä ja tehdä erilaisia venytyksiä, meinaa vain aika loppua iltaisin kesken, mutta tähän on vain jostain löydyttävä aikaa. Lisäksi, Sintti ei ole niin sintti, vaan painoa saisi hieman tiputtaa. Selässä ja kylkiluiden päällä on kuulemma vähän ylimääräistä rasvakerrosta. Olen treenannut nyt aika paljon, ja nameja menee jonkin verran palkkaamiseen, mutten ole vähentänyt niitä kuitenkaan aamu- ja iltaruoista. Veikkaisin, että tuo pieni "pläskiys" on vain tästä johtuvaa :)

Tiistaina olin päivän Helsingissä työhön liittyvässä seminaarissa, ja kiiruhdin sieltä kotiin iltatokokoetta varten. Onneksi koe oli meidän "kotikentällä", eli tien toisella puolella, joten ei tarvinnut lähteä ajelemaan mihinkään pidemmälle. Oli lämmin sää, mutta onneksi tuuli sen verran ettei hiekkakentällä ollut ihan läkähdyttävän kuuma. Käytin tytöt lenkillä, ja pistäydyin sen jälkeen hakemassa kisakamppeet kotoa ja jätin Caron & Vanin sinne. Kävelin Sintin kanssa kentälle, enkä ottanut edes autoa matkaan. Avoimessa luokassa taisi olla kuusi koirakkoa, joten paikkamakuu oli yhdessä erässä, meidän numero oli 2. Tein Sintin kanssa pari lyhyttä paikkamakuuta, että olisi sopivassa mielentilassa paikkamakuuseen mentäessä. Hyvin oli kuulolla paikkamakuuseen mentäessä, vähän katseli viereistä aussia, mutta otin Sintin kontaktiin ja sen jälkeen ei pää enää pyörinyt. Hyvin tipahti maahan. Kun tulin piilosta, nosti päätään ja pisti sen takaisin "lepo"-asentoon, eli vähän ehkä sellaista levottomuutta. Hyvin pysyi maassa ja hieno perusasento. Paikkamakuusta siis 10 (x3). Palkkasin Sintin paikkamakuun jälkeen ja jätin sen hetkeksi yksin, kävin katsomassa hetken aikaa ensimmäisen koirakon suoritusta. Sen jälkeen virittelin hetken aikaa lelulla, jonka jätin huomaamatta maahan. Otin Sintin sivulle ja seuruutin kehään. Sitten tuomari kysyi, että onko minulla noutokapulaa, ja sen olin jättänyt repulle. Piti käydä hakemassa kapula ja sitten pääsimme vauhtiin :D

Seuraaminen taluttimetta: 9 (x2) > Minun makuun tosi hyvä seuraaminen, pikkaisen nopeammin saisivat perusasennot saisivat tulla.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 10 (x2) > Hitusen väljä valmisteleva osuus mielestäni, muttei tuomarin mukaan :)

Luoksetulo: 7 (x3) > Pikkaisen nykäisi, kun lähdin kävelemään, pysyi kuitenkin paikallaan. Stoppi oli ihan älyttömän hienoa!!! Sitten tuli se epävarmuus, että saako tulla luokse, pysähtyi kerran, tuli toisella käskyllä eteen ja sitten mietiskeli vielä perusasentoa.

Seisominen seuraamisen yhteydessä: 0 (x2) > Voi hitsiläinen, meni maahan!

Noutaminen: 8 (x2) > Hyvin pysyi sivulla, kun heitin kapulaa, nopea haku, mutta jäi tosi kauaksi luovutusasentoon, jouduin kurottumaan ja perusasennossa myös takkuilua.

Kauko-ohjaus: 10 (x3) > Tämä oli sikamakeehieno :D Liikkuri käskytti vaihdot tosi nopeaan tahtiin, mutta se vain sopi meille :)

Estehyppy: 8 (x2) > Hieno hyppy, hyvä istuminen, mutta eteen tuli väljästi ja jälleen takkuillen perusasentoon.

Kokonaisvaikutus: 7 (x1) > Tätä tuomari ei perustellut mitenkään. Kysyi vain, että onko kyseessä nuori koira kun tuli tuollaisia pikkuvirheitä.

Meidän sijoitus oli jaettu 3. sija, ja yhteispisteet siis 158 ja vahva AVO2-tulos. Pientä jossittelua oli jälkikäteen tehtävä, eli jos seisominen olisi onnistunut niin pisteitä olisi ollut paljon enemmän tai jos tuomari olisi antanut pari pistettä lisää kokonaisvaikutuksesta jajaja :D

Erittäin tyytyväinen olin Sintin suoritukseen. Nuo luoksetulon, noudon ja hypyn loppuosat alkoivat takkuilla vähän aikaa sitten. Kyse on jonkinlaisesta epävarmuudesta, joka alkoi luoksetulosta. Tein pelkkää stoppia niin pitkään, että selkeästi "kyselee" sitä että saanko nyt ihan oikeasti tulla luokse. Ja jostain syystä sama juttu on nyt myös noudossa ja hypyssä. Aion varmaan vaihtaa nuo loppuosat suoraan sivulle tuloksi, koska meidän ei näillä näkymin ole tarkoitus treenata pk-tottista ja suoraan sivulle tulolla välttyisi noilta turhilta pistemenetyksiltä. Tai sitten treenaan vain nuo loppuosat kuntoon :D Saa nähdä, erittäinen onnellinen olen kuitenkin koirasta, jonka vire pysyy tosi hyvänä pelkillä kehuilla eli selkeästi tekee minulle niitä hommia eikä palkkaa varten. Tuntui, että Sintti olisi jaksanut olla kehässä pitempäänkin :) Tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavaa koetta! Kokeen jälkeen hain Caron ja Vanin mukaan, ja kävin pitemmällä lenkillä tyttöjen kanssa.

27.5.2013

Treenilöitä pitkin viikkoa ja Lohjan kisoista 0-tulos + 2xHYL

Maanantaina oli vuorossa Virvan treenit hallilla. Alkuun katsoimme kahta erilaista ohjauskuviota, loppupeleissä pakkovalssi - niisto -yhdistelmä toimi paremmin kolmella ensimmäisellä esteellä, kunhan sain ekaksi Sintin tulemaan pakkovalssissa "käteen". Meinasi nimittäin hypätä väärään suuntaan, saatoin lähteä aluksi liian aikaisin liikkeelle, mutta teki tuon myös silloin kun seisoin ihan täysin paikallani. Mikälie aivojumi. Muistuttelin lelun kanssa pituutta, kun pituus oli ns. tyhjään ja sen jälkeen tiukka käännös puomille. Laukaan kisoissahan tuollainen oli vaikea kohta Sintille. Radan kinkkisin kohta oli sellainen, jossa oli kaksi suoraa putkea peräkkäin, mutta piti tulla ensimmäisen jälkeen putkien kanssa samassa pituussuunnassa olleille kepeille, oli ihan täysin suljettu kulma. Sintti lähti voimakkaasti liikkeen mukana, koska minun piti olla ohjaamassa keppien ekaan väliin (Sintille vielä vaikea kulma) ja sujahti siihen putkeen. Kokeilin myös leijeröintiä keppien toisella puolella, mutta siinäkin ampui toiseen putkeen. Loppupeleissä piti hidastaa hiukan omaa vauhtia, antaa pientä äänikäskyä ja vetäistä pois jollain liikkuvalla pakkovalssin kaltaisella kalastelupelastelu-ohjauksella Sintti keppien ekaan väliin. Tämä oli kyllä vaikea, eli nyt pitää treenata ohjurin kanssa tuollaista kulmaa ja laittaa esimerkiksi lelu keppien ekaan väliin = hakisi keppien aloitusta itsenäisesti. Sintti luki kyllä oikein minun liikettä, eli sitä toista putkea enkä halunnut sitä karjumalla ottaa ohjaukseen. Hyvä vain, jos lukee edes vähän jo itsenäisesti rataa. Pikkaisen painoi väsy omissa jaloissa, ja sen vuoksi treeni ei omalta osaltani ollut ihan paras mahdollinen. Sintti kyllä yritti parhaansa :) Hyvä ChinChin!

Tiistaina treenasimme meidän "kotikentällä" isomman porukan kanssa. Sannan lisäksi treeneihin tuli kolme muutakin immeistä. Ensin otin paikkamakuun Sintin kanssa, mukana Sannan Nooa ja toinen bortsu. Menin oman auton taakse piiloon parkkipaikalle ja se, jos mikä on Sintille iso häiriö. Sillähän on aina veto auton suuntaan, ja takakontissa vielä Carokin haukahteli jotain ja Sintti näki suoraan takakontissa olleet Caron ja Vanin. Kolme minuuttia oli aika ja Sintti makasi kyllä niiiiiiin topakan näköisesti :D (kurkin välillä ikkunoiden läpi). Hieno paikkamakuu ja virettä varmasti oli, kun kävimme vain lyhyen lenkin ennen treenin alkua. Paikkamakuun jälkeen otin Sintin kanssa kaikki AVO-liikkeet läpi, palkkasin aina sopivassa välissä ja vahvistelin "härökohtia". Seuraaminen tuntuu hyvältä, välillä painaa, mutta aika korrektisti teki. Pitää vain muistaa se, että hidastan hiukan kävelyä ennen pysähdyksiä, eli etten tee niitä liian äkkinäisesti. Jättävät ok, maahanmenossa ennakoisi mielellään istumista. Ensimmäisen luoksetulon stopin tuli läpi, korjauksella hieno stoppi, josta suoraan palkka. Noudossa ei tullut eteen hyvin, jäi turhan kauas. Kaukot ok. Mukana oli myös hyppyeste, aluksi meni toooosi hitaasti istumaan, mutta sitten paransi. Kiva treeni Sintin kanssa!

Caron kanssa tein ekaksi luoksetulon, otin pelkkiä suoria luoksetuloja, kun meinaa ennakoida stoppeja liian itsenäisesti. Hyvin sain vauhtia luoksetuloihin eikä enää hidastellut olemattomiin stoppeihin :) Ruutuun humputteli TAAS, eli menee kyllä ruutuun, muttei kuunnellut pysähtymiskäskyä ja pysähtyi omaan tahtiin. Kävin hakemassa ruudusta ja toruin hiukan, selkeästi ei ota sellaista kunnon asennetta mukaan. Otin sitten lähempää pelkkiä ruutuun menoja & stoppeja ja nyt toimi paremmin, viimeinen sitten pitkältä matkalta ja se oli hyvä. Caron kanssa en uskalla viedä ruutuun mitään kosketus/namialustaa, koska rupeaa haistelemaan. Tuo voisi auttaa sitä suoraviivaista etenemistä, mutta jos Caro aloittaa haistelun ruudussa niin silloin ei kuuntele minkäänlaisia pysähtymiskäskyjä jne. On tämä taiteilua :D Hyppynoudon tein pitkästä aikaa myös, ja nyt teki saman kuin kokeessa = hirveällä vauhdilla kapulalle, mutta yrittää tulla hyppyesteen sivusta luokse. Kielsin ihan kunnolla tästä, sen jälkeen toimi hyvin eikä vauhti tai into hiipunut ollenkaan. Tässäkin selkeästi on kyse enemmänkin asenteesta kuin osaamattomuudesta. Metallinen palautui hienosti. Kaukoissa jumitteli vaihtoja, niihin pitäisi saada enemmän intoa. Vani teki viimeisenä juoksujensa takia. Liikkeestä istuminen toimi oikein hienosti, wau! Kaukoissa m-s onnistuu nykyisin aina, matkaa yli 5 m. Lisäksi kiertojen kautta luoksetulon stoppia, hirmuinen vauhti, mutta stoppi saisi olla napakampi, kyttää lelua. Tätä pitää vähän miettiä... Lisäksi joitain temppujuttuja.

Keskiviikkona oli vuorostaan Niinun treenit Olarinluomassa. Hyvinkäällä ei satanut, joten lähdin turhan kevyellä vaatetuksella liikkeelle (ei mitään, mikä pitäisi sadetta) ja Espoossa tulikin vettä ihan reippaasti. Puolen tunnin lämmittelylenkin aikana ehdin kastua läpimäräksi, onneksi sade hiukan hiipui ja agilitykengät sentään olivat kuivat. Treenissä oli kolme teemaa, irtoaminen, takaaleikkaukset ja rytmitys. Irtoamistreenissä kävi ilmi se, minkä tiesinkin jo etukäteen, eli ettei Sintti irtoa kovin hyvin. Lelupalkalla saimme irtoamiset sujumaan, ja jäin selkeästi jälkeen 4 hypyn suoralla. Hyvä Sintti! Takaaleikkauksissa tein koiralle turhaan tilaa, eli pitää olla rohkeutta "jyrätä päälle". Tajusin taas enemmän koiran ja ohjaajan linjoista, ohjaavan käden vaihtumisesta, takaaleikkauksen rytmittämisestä. Antoisa treeni taas :) Varsinaista rytmitysharjoitusta emme ehtineet tehdä, mutta se on piirrettynä paperille kuten myös neljäs ekstaharjoitus, joka jo nimenä kuulostaa mielenkiintoiselta, nimittäin neulomistreeni :D Saa nähdä, tuleeko koirasta rukkaset vai villasukat kun tuota joskus kokeilemme Sintin kanssa ;D Jäähdyttelylenkillä ei onneksi enää satanut...

En enää yhtään muista, mitä teimme torstai- ja perjantai-iltoina. Lauantaina olivat vuorossa Lohjan kisat Sintin kanssa. Radat alkoivat vasta klo 16.35, joten kävimme pitkän aamulenkin ja muuten vain rentouduimme ennen kisoja. Perillä olin tuntia ennen ensimmäistä rataantutustumista, kävimme kävelemässä ja olipa ihana ilma. Tuuli sen verran, ettei ollut liian kuuma mutta silti ilma oli tosi kesäinen. Koiria oli paljon makseissa, joten rataantutustumiset tehtiin kahdessa erässä ja Sintti starttasi viimeisten joukossa. Tuomarina toimi Ritva Herrala. Ensimmäinen agirata oli mielestäni kaikkein kinkkisin. Siinä oli useampi kohta, jotka piti ottaa tarkasti tai joissa piti rytmittää hyvin, että pääsi koiran edelle. Sintti tuli hyvin 2 hypyn pakkovalssiin ja irtosi sivuttain 3 hypylle, mutta haki sitten 3 hypyn edestä A:n vaikka olisi pitänyt lähteä sivuttain 4 hypylle. Näin jälkikäteen ajateltuna, en miekään olisi lähtenyt tuohon ohjaukseen mukaan, minun olisi pitänyt joko käydä linjaamassa 3 hypylle tai sitten kunnolla ottaa haltuun hypyn jälkeen. Kiirehdin vain eteenpäin, että ehdin peittämään putken väärän pään. Muuten rata sujuikin oikein mallikkaasti, takaakierrot pelittivät, kepit löytyivät pienellä linjauksella, kontaktit toimivat. Ainoa kohta, missä tökki, oli keppien jälkeinen hyppy, josta lähdettiin takaisin tulosuuntaan. Sintti ei millään hypännyt sitä, ja veikkaan, että minun "ennakoiva" oli liian vahva, eli kun annoin vähän tilaa niin hyppäsi sen hyvin. Tältä radalta siis HYL.

Toinen agirata oli tosi helpon oloinen 3-luokan radaksi, ja paljon tuli nollia. Alussa päädyin tekemään ennakoivan valssin, jonka jälkeen linjasin koiraan ja vedin pikkaisen, ettei livahda putken väärään päähän. Hyvin toimi näin! Kepeille sain sen verran etumatkaa, että ehdin pikkaisen linjata keppikulmaa helpommaksi, hyvin pujotteli loppuun. Kontaktit toimivat taas, ja esimerkiksi A:n jälkeisen takaakierron ehdin hyvin ohjata. Oikein hyvä veto ja tulokseksi 0 (-4,43, etenemä 4,3 m/s) ja sij. 12./43. Jee, meidän toinen nolla kolmosissa :D Tosin, pieni masennus iski, kun jäimme noin kuusi sekuntia voittajalle ja tuli sellainen fiilis "että olemmeko oikeasti näin hitaita?". Nyt kuitenkin osaan jo ajatella toisin :) Sintti on vielä kokematon kolmosluokassa ja vauhti varmasti kasvaa kokemuksen myötä. Teemme myös kontaktit tosi tarkasti, joten niihinkin menee aikaa. Haluan jatkaa kuitenkin tällä samalla tiellä, koska Sintti tekee kontaktit varmasti enkä halua kiirehtiä / ahnehtia nyt liikaa. Olen onnellinen siitä, että perusasiat toimivat tällä hetkellä tosi hienosti ja pystymme tekemään tosi varmoja ratoja. Kasvatellaan vauhtia pikkuhiljaa ;D

Kolmas rata oli hyppäri, ei mikään mahdoton sekään. Alussa tein kaksi valssia, ja mielestäni osasin ajoittaa ne tosi hyvin. Kepit olivat "tyhjään", joten autoin Sinttiä loppuun asti ja kiihdyttelin sitten kahden hypyn kautta kolmannen hypyn takaakiertoon, Sintti lähti hakemaan hyvin takaakiertoa pelkällä käskylläkin :D Yhdessä kohdassa muutin suunnitelmaa, olin ajatellut tekeväni yhden hypyn jälkeen takaaleikkauksen, mutta ehdinkin edellä ja päädyin liikkuvaan valssiin, hyvin kääntyi tällä. Neljänneksi viimeisellä esteellä, eli putkella Sintti karkasi viereiselle hypylle ja siitä HYL. Voihan vitsiläinen, minun olisi pitänyt rytmittää paremmin ja ottaa haltuun edelliseltä hypyltä, pikkaisen käännyin katsomaan Sinttiä ja se luki hyvin huonoa ohjaustani :D Olisi ollut mukava saada tältä hyppäriltä aika, olisi nähnyt, millainen vauhti on ilman kontakteja. Mutta tämä oli kyllä hieno veto, olen enemmän kuin tyytyväinen! Kävimme vielä pitkän jäähdyttelylenkin ja autoni olikin viimeisenä parkkipaikalla. Hyvinkään Hesellä pysähdyin ottamaan Drive innistä ruokaa ja taisi olla kello puoli yksitoista, kun olimme kotona. Päivään mahtui paljon onnistumisia ja ajatuksia, tästä on hyvä jatkaa seuraaviin kisoihin :)

Eilinen päivä (su 26.5.) meni lepäillessä. Kävimme kyllä heti aamusta pitkän lenkin ja iltapäivällä tekemässä viimeistelevät treenit huomisen tokokoetta varten. Raahasin myös meidän hyppyesteen kentälle :) Sintin kanssa tein kaikki AVO-liikkeet palkalla ja hioin joitakin juttuja. Tämän valmiimmaksi emme enää tule, näillä mennään :) Seuraaminen on oikein hyvällä mallilla. Liikkeestä maahanmeno oikein hienoa. Luoksetulossa palkkasin superhienosta stopista, loppuosaa erikseen palkalla. Liikkeestä seisomisessa meni maahan, toisella kerralla hieno seisominen ja siitä palkka, en tiedä, miksi meni maahan. Noudossa jää vähän kauaksi luovutuksessa, tein siis eteen istumisia. Kaukokäskyissä palkka joka vaihdosta, ekassa m-i jumi, mutta muut vaihdot oikein bueno. Hyppy oli nyt paljon parempi, menee suhteellisen ripeästi istumaan, takaisin tulossa on vähän "et häh, pitäiskö tästä tulla eteen istumaan vai mitä". Hiomista olisi, mutta tänään ei kyllä tehdä enää mitään. Ihan hyvällä mielellä menen kokeeseen. Caron kanssa tein hyppynoutoa ja nyt kyllä toimivat palautuksetkin. Kokeilin hyppynoutoa metallisella ja hienosti palautti. Jee! Luoksetuloja otin hypyn kautta, hieno stoppi ja maahanmenoja. Kaukokäskyissä pikkaisen hajosi s-i -vaihto, mutta muuten hyviä vaihtoja - ehkä tämä pikkuhiljaa :D Lisäksi seuraamisen siirtymät ja nämä pelittivät hienosti. Hyvä kettu! Myös Vani teki hyppynoutoja ja ne olivat kyllä niin hienoja ettei mitään järkeä. Liikkeestä istuminen toimi edelleen, ehkä tämä on nyt opittu asia :D Lisäksi niitä luoksetulon stoppeja, jotka saisivat olla napakammat. En tiedä, miten saisin tämän asian opetettua. Takapalkasta tiedän sen, että vauhti hidastuu. Mutta tuo edestä palkkaaminen aiheuttaa lelun "kyttäämistä". Mietitään mietitään. Lisäksi kokeilin maahanmenoja luoksetulon yhteydessä, mutta ei kyllä tajunnut yhtään mitä pitäisi tehdä. Vanin kanssa kyllä tätä pohdittavaa riittää :D Lopuksi laitoin kaikki kolme vielä paikkamakuuseen, kiertelin pitkin kenttää ja kävin välillä kentän ulkopuolella puskien takana piilossa. Siellä napottivat oikein kiltisti!

21.5.2013

Vani 7-vuotta ja takana mahtava viikonloppu

Vani täytti eilen 7-vuotta :) Aika menee mahdottoman nopeaan, vastahan kävin hakemassa sen Joensuusta. Elämä Vanin kanssa ei ollut aina helppoa, mutta kyllä se on minulle rakas kaikkine ärsyttävine piirteineen. Synttäreidensä kunniaksi Vani aloitti juoksut, piti ihan kalenterista tarkistaa, että tulivatko juoksut liian aikaisin. Mutta ei, edellisistä on aikaa se 7 kk, eli ihan ajallaan tulivat. Iltaruoan höysteenä sankari sai nakkeja ja oli erittäin onnellinen :)


Olipas muuten kerrassaan ihanan mahtava viikonloppu! Perjantaina ajelimme Äänekoskelle Teijan luo, perillä olimme iltayhdeksän aikaan. Sintti on aina niiiiiin tohkeissaan, kun tajuaa pääsevänsä äidin ja siskon tykö, ja Teijalle se mouruaa onnellisena :D Ilta meni ihan kuulumisia vaihdellessa. 

Lauantaiaamuna herätys kahdeksan aikaan, ja Laukaassa olimme ennen kymmentä. Kävimme lämppälenkillä, yritin pitää jännitystä kurissa - Sintin 3-luokan korkkaus pisti jännitystä peliin. Radat olivat tuomariharjoittelija Timo Teilerin käsialaa. Radat olivat mukavan virtaavia, mutta siitä huolimatta niissä oli tekemistä ja sai olla tarkkana. Ensimmäisellä radalla mietitytti eniten alku, jossa olivat hyppy ja okseri suorassa linjassa, sen jälkeen piti kääntää sivuttain hypylle ja ohjata puomille. Otin pakkovalssilla okserilta, siitä hypylle ja takaaleikkauksella puomille, toimi hyvin. Puomin jälkeen oli hyppysyherö, missä tuli yksi rima alas, tiputti riman takajaloilla, joten huono ponnistus taisi olla. Keinun jälkeinen takaakierto oli tosi hieno, sain valssin ajoitettua hyvin, myös kepeille vienti tosi hieno. Keppien jälkeen valssi ja rengas, jolla vähän hidastin sen vuoksi että saa rauhan renkaan suoritukseen. Renkaan jälkeen oli pikkaisen kaartuva putki, pituus ja pituudelta kääntö takaisin tulosuuntaan, lähdin itse ennakoimaan pituuden jälkeistä hyppyä ja Sintti tuli pituuden välistä, ja tämä toistui kolme kertaa. Neljännellä yrityksellä juoksin samaa matkaan ja Sintti teki hyvin pituuden, loppusuoran A:n kontakti superhieno :) Ekalta radalta siis HYL, mutta olin tosi onnellinen - tuota pituuden sähläystä lukuunottamatta Sintti toimi tosi hyvin. Tuollaisesta näkee, että Sintti on vielä nuori ja kokematon, ei ihan kaikkea malta tehdä, varsinkaan, jos miekin vielä teen homman hankalammaksi ;)

Lähdin jäähdyttely/lämmittelylenkille, mutta annoinkin sitten Caron ja Sintin Teijan mukaan. Pakko oli jäädä katsomaan, milloin seuraava rata valmistuu kun Caro osallistui kahdelle jälkimmäiselle radalle enkä halunnut myöhästyä rataantutustumisesta. Tämä toinen agirata oli ensimmäistä suoraviivaisempi, eniten mietitytti renkaan jälkeinen takaakierto, ja radan keskivaiheilla ollut muuri-hyppy-hyppy, jonka päätteeksi piti koira viedä puomin ohi putkeen. Tämä rata sopi sekä minulle, Carolle että Sintille tosi hyvin :D Caro aloitti ja teki kyllä niin hienon vedon, ettei mitään järkeä. Ainoastaan keinun alasmeno oli kökkö, odotti kyllä, että keinu pamahtaa maahan mutta hyppäsi saman tien sieltä pois, eli aika korkealta. Sintti jatkoi makseissa hienoa menoa ja teki ensimmäisen puhtaan 0-radan kolmosissa - heti ensimmäisissä 3-luokan kisoissa. Jee!!! Lopputuloksissa Caro oli 2. sijalla ja Sintti 3. sijalla. Koska osallistujia oli sen verran vähän, niin SERT ei siirtynyt Sintille. Huonommille ei hävitty, sillä ohi menivät Udo ja Lux :) En sen enempää höpise radoista, kun niistä on videot, tässä:

Caro, tulos 0 (-8,69), 2. sija, etenemä 4,46 m/s
Sintti, tulos 0 (-9,61), 3. sija, etenemä 4,58 m/s

Hyppäri oli ehkä teknisesti vaikein näistä radoista. Lisäksi Caron rataantutustumisessa selvisi, että rimat ovat "tapissa", eli makseilla 65 cm ja mukana on okseri. Medien rataantutustumisessa en meinannut saada ajatusta mukaan, kun mietin että menenkö Sintin kanssa ylipäätään radalle. Emme ole siis tehneet kuin muutamia 65 cm korkuisia hyppyä, lisäksi mukana oli okseri. Sain kuitenkin ajatukset koottua ja lähdin Caron radalle hyvällä asenteella, alku oli hyvä, mutta sitten kosahti. Lähdin kahden hypyn välisestä valssista liian nopeasti liikkeelle ja samalla Caro jäi hetkeksi selän taa. En ottanut Caroa ohjaukseen mukaan ja sujahti selän takaa putkeen, vaikka olisi pitänyt mennä pussiin. Tästä siis HYL. Loppuradalla Caro teki kaksi kertaa kiellon putkelle, mutta ne menivät ihan ohjaajan piikkiin. Rupesi ihan naurattamaan, kun molemmat vähän sinkoilimme mihin sattuu :) Sintin suhteen päätin niin, että jos hyppää tosi huonosti tai rymistelee, niin jätän radan kesken. Hyppäsi kuitenkin alun hyvin, okserikin meni tosi sujuvasti, sitten sähläsin samassa kohdassa missä Caro meni pussin sijasta putkeen, ja tuon sähläyksen seurauksena (jäin jälkeen) Sintti pudotti pussin jälkeisestä hypystä riman. Lisäksi kielto putkelle ja sitten sujahti vielä putken väärään päähän, eli siitä HYL. Samassa kohdassa Carokin teki kiellon, eli selkeästi ei oma ohjausvalinta toiminut. Kepeille vaikea suljettu kulma ja jouduin ottamaan ainakin neljä kertaa aloituksen, että onnistui. Loppurata hyvällä tsempillä loppuun. Sintin Kukka-äiti teki hyppärillä paluun kisakentillä ja hienosti menikin, Kukalle siis 0-voitto ja SERT-H. Sintti on niin ylpeä äidistään :) Jäähdyttelylenkin heitimme läheisellä lenkkipolulla ja onnellisina ajelimme takaisin Äänekoskelle - hieno kisapäivä! Ilta meni istuskellen ja nautiskellen ihanan kesäisestä säästä :)

Annamari Sundgren ja Varpu Halonen ottivat ihania kuvia kisoista - suuri kiitos heille!

Näiden kuvien copyright: Annamari Sundgren





 
Näiden kuvien copyright: Varpu Halonen



 
 




 
Sunnuntaina nukuin pitkään, eli yhdeksään :D Aamu käynnistyi aika hitaasti, miun kroppa oli niin jäykän tuntuinen. Puolen päivän jälkeen kävimme lenkillä, koirat pääsivät myös uimaan pienet kierrokset. Lenkin jälkeen pakkasin tavarat kasaan, ja Hyvinkäällä olin kuuden maissa. Ilta meni ihan sohvalla rötköttäessä, meinaa vanhuus iskeä, kun tällaiset reissut väsyttää niin kovin ;D Kiitos Teija taas kaikesta - oli huippua!!!


16.5.2013

Maanantain agit, tiistain tokot, kauhea väsy ja videoita

Maanantain treenin aiheena pitkät estevälit, koiran irrottaminen ja irtoaminen. Ennen treeniä, lämppälenkillä nähtiin hirvi ja se olisi ollut hirrrrrrveen kiinnostava. Sintti katseli ojaa, jonka yli hirvi kulki, sen näköisenä, että syntyykö niitä hirviä enemmänkin sieltä ojasta :D Hassu höppänä! Treenissä kakkoshypyn ennakoiva valssi meni ekaksi pitkäksi, olin liian kaukana hypystä itse. Kolmoshypyn takaakierto onnistui joka kerralla tosi hyvin, ja sain lähetettyä Sintin kaukaa sinne - hyvähyvä! Tosin, hyppäsi tuota takaakiertoa aika mielenkiintoisella tyylillä, vissiin oli kauhea kiire minun perään suoraan putkeen. Putkijarru toimi, kepeille vaikea kulma, piti linjata kunnolla, että haki oikean välin. Kepeillä vaikeuksia, kun yritin sitä että pujottelee loppuun ja itse leijeröin keppien viereisellä hypyllä, laitoin lelun keppien loppuun avuksi. Irtosi nätisti keppien jälkeiseltä hypyltä putken pimeään päähän. Vaikein kohta radalla oli, kun tulin kahden vierekkäisen hypyn valssista kahdelle peräkkäiselle hypylle ja niiltä piti kääntää koira takaisin menosuuntaan kepeille. Tässä piti vain lähteä ajoissa valssista pois ja tehdä pieni vekki hyppyjen välissä. Kepeillä pystyin vedättämään niin hyvin, että sain seuraavan takaakierron onnistumaan, vippaus hypylle onnistui, jos pidin ohjauksen (ja yläkropan kohti hyppyä). Tuli nimittäin hypyn ohi, jos rupesin ennakoimaan jo seuraavaa estettä. Suoran putken jälkeen käännös takaisin tulosuuntaan hypylle. Tässä tarvitsi voimakkaan jarrun, että sai koottua hypyn. Tässä vaiheessa kävimme tauolla, sitten yritys tehdä nollalla loppuun. Ainakin lähtöön jouduin kerran palauttamaan, mutta sitten vedettiin kyllä nollalla läpi ja pikkaisen tuli hiki :) Kävin tekemässä myös kontaktit hallin sisällä ja rengasta vahvistelin. Näillä mennään kohti Laukaan kisoja! Jäähdyttelylenkin tein läheisessä metsässä, sen jälkeen vielä Carolle luoksetulo, stopit jees, ja kaukot, joissa vähän otti häiriötä, mutta teki ihan hyvät vaihdot. Vanille liikkeestä istuminen, tämä alkaa pikkuhiljaa mennä "selkärankaan" :)

Tiistaina kävimme tokoilemassa Sannan & bortsupoikien kanssa Jokelassa ihanalla nurmikentällä. Sintin kanssa vedin AVO-liikkeet putkeen (ei hyppyä), palkkasin välillä. Ensin teimme paikkamakuun, olin selin ja oli ehkä vähän liikkunut, en ole ihan varma, mutta mielestäni ruohossa oli jälkiä "matelusta". Seuraaminen tuntui ihan älyttömän hyvältä, käännökset, juoksut, pysähdykset toimivat. Jeejee, hyvä asenne myös Sintillä! Jättävät oikein hyvät. Luoksetulo on vaikein tällä hetkellä, tekee kyllä hyvän stopin, mutta ennakoi sitten loppuosaa ja on vähän epävarma tullakoluoksevaiei ja tarjoaa uutta stoppia. Pitää tehdä nyt suoraan seisomisesta kunnon palkalla luoksetuloja. Noudossa pyöritteli kapulaa luovuttaessa, muuten hyvä. Kaukoissa jumitti ekassa vaihdossa istumaan nousua, sitten oikein hyvät vaihdot. Hyppyeste ei ollut mukana. Pari viikkoa on aikaa kokeeseen, paljon on hiomista, mutta eipä se maailma mihinkään kaadu jos ei sitä ykköstä saada. Tärkeintä on kyllä Sintin asenne ja tekemisen halu. Ja jos ei ohjaajalla riitä aika hioa kaikkia asioita kuntoon, niin ei se ole koiran vika. Mahdollisuudet kyllä on tehdä ykköstulos.

Caro aloitti luoksetulolla. Otin pelkkiä suoria luoksetuloa, kun meinaa ennakoida stoppeja. On tämä vaikea liike, kun tuntuu etteivät palaset loksahda missään vaiheessa kohdalleen. Ruutuun meni hömpötellen ja lösähti suoraan maahan. Pyysin takaisin luokse ja sitten oli ihan eri meininki, pikkaisen menee ruudun oikeaan reunaan kiinni, mutta jäi seisomaan. Pitää jatkossakin olla tiukkana siitä, että ruutuun mennään AJATUKSEN kanssa, ei humppatiheijaahuhhahhei-rillutellen. Seuraamispätkällä piti hyvin paikkaa, en tehnyt mahdottoman pitkää, kun tuo paikka oli niin hyvä. Kaukoissa yksi huono s-m -vaihto, muuten teki hyvällä tekniikalla. Metallinen tippui ensimmäisellä maahan, mutta nosti käskystä ja toi sivulle, toisto ok. Caron kanssa pitäisi löytää tasapaino humputtelun ja sellaisen oikean asenteen välillä. Se osaa kyllä, mutta tekee sellaisia "jotain siihen suntaan" -suorituksia.

Vania en uskaltanut päästää irti, koska oli vähän turha suuri häiriö kentän laidalla. Onneksi Vani ei vain tiennyt tätä :D Eli eräillä miehillä oli kissa valjaissa ja se kissa oli välillä puussa kiinni ym. En halunnut kokeilla, mitä tapahtuu jos Vani olisi kissan bongannut. Pidin Vania hihnassa ja ruutua hyvin läheltä. Tarjoili kyllä miljoonajasatatuhatta versiota, mutta ei sitä että menisi suoraviivaisesti ruutuun - heittäytyi suoraan maahan, pyöri ruudussa. Kärsivällisesti kävin näyttämässä ruudun oikeaa paikkaa ja odotin oikeaa mielentilaa. Kun Vani rauhoittui, niin sieltä tuli pari tosi hienoa ruutuun menoa, suoraan ja käskystä seisominen. Nyt on jatkettava näin, eli rauhallinen mielentila ja sitten suoritus. Vania ei tarvitse hirveästi tällä hetkellä "nostaa", kun vire on korkealla. Liikkeestä istumiset oikein hyviä, tämä vaikuttaa jo liikkeeltä. Metallisen pitoa loppuun, kalisutteli, mutta sentään suostuu ottamaan metallisen suuhun ja pitämään sitä, pikkuhiljaa hyvä tulee :) Loppuun vielä maassa pakittelua ja jalkojen välissä pujottelua. 

Eilinen ilta meni siivoillessa, ei käyty mitään kauhean suurta lenkkiä. Kauhea väsymys on itsellä, ja nyt painaa se, että olen ollut viikon aikana tosi vähän kotona ja yöunet ovat jääneet vähiin. Tänään pitkä lenkki töiden jälkeen ja tuntui, että koirat olivat aika läkähtyneitä, oli sen verran lämmintä. Tänään on pakkailta, sillä huomenna olisi edessä ajaminen Äänekoskelle ja lauantaina Laukaan agikisat: Carolle kaksi rataa ja Sintille kolme. Hui, kun jännittää jo Sintin ekat 3-luokan kisat.

Tässä vielä videoita joistain radoista:

Sintti, Kotka 16.4.2013, tulos HYL
Sintti, Kotka 16.4.2013, tulos 0 (-8,83), 3. sija, LUVA
> Kiitos Sirpalle Sintin ratojen kuvaamisesta! :)

Caro, Lohja 27.4.2013, tulos HYL
Caro, Lohja 27.4.2013, tulos HYL
Caro, Mikkeli 12.5.2013, tulos 0 (-7,89), 5. sija
> Kiitos Marikalle Caron ratojen kuvaamisesta! :)

13.5.2013

Niinun treenit, pidennetty viikonloppu Leppävirralla, kotimatkalla tuplanollat Carolle

Keskiviikkona (7.5.) Sintti osallistui ensimmäistä kertaa Niinun treeneihin. Ilmoitin Sintin siis kahdeksan kerran kurssille. Olin n. 45 minuuttia ennen treenejä Olarinluomassa, ja kävimme kunnolla kävelemässä ja tutustumassa lähiseutuun :) Treeninä oli muistaakseni 34 esteen rata, mutta me teimme vain seitsemää ensimmäistä estettä. Tuohon seitsemään esteeseen mahtui kolme erilaista valssia, joissa hioimme rytmitystä ja minun ymmärrystä liikkeen suunnan merkityksestä valssissa. Ensimmäinen valsseista oli takaakierto-valssi, tässä piti uskaltaa lähettää koira takaakiertoon, että ehti viemään koiran hypyn jälkeen olleelta pituudelta yhden putkensuun ohi. Sain muistutuksen siitä, että jalan pitää tällaisessa valssissa näyttää sinne siivekkeen reunaan ja että kolmella askeleella on saatava itsensä liikkeelle. Tämän sain toimimaan hyvin. Tuo pituuden jälkeinen kohta oli vaikea, kun siinä koiraa piti vähän tyrkätä putken suusta "kauemmaksi", että se linjautuu oikein hypylle. Seuraavassa kahdessa valssissa piti ennakoida, eli valssin piti olla valmiina ennen kuin koira ponnistaa, tässä saimme kyllä tosi hyvät suoritukset muutaman toiston jälkeen. Luulen, että oivalsin taas lisää valssista :) Sintti hyppäsi myös tosi rennosti, kun minun ohjaus oli selkeää ja tiesi jo ennen ponnistusta, mihin olemme menossa. Odotan jo innolla seuraavaa treenikertaa, mikä on 22.5. Teimme kunnon jäähdyttelyt, ja kotona olimme joskus 22.30, onneks oli vapaapäivä torstaina :D

Torstaina lähdin aamupäivällä ajelemaan Leppävirralle porukoiden luokse. Perillä olimme kahden maissa, ja saman tien alkoi sataa taivaan täydeltä. Odottelimme sateen loppumista, ja illaksi onneksi sää kirkastui ja kävimme lenkillä ja muuten vain touhusimme pihalla. Vani kävi heittämässä talviturkkinsa, kun lähti uiskentelemaan sorsien perään, onneksi vesiheinät estivät uimamaisterin menoa ja päätti kääntyä takaisin - oli vähän viluisen näköinen uimareissunsa jälkeen, ei vissiin ole ihan lämmintä vielä vesi :D Perjantaina tein etänä töitä, koiruudet makoilivat sohvalla ja kävivät iskän kanssa pellolla juoksentelemassa. Pitkän lenkin tein töiden jälkeen, jätin koirat sitten yöksi porukoiden hoiviin ja häivyin itse yöksi Kuopioon humputtelemaan (mutta siitä ei sitten sen enempää ;D )... Lauantaina olin takaisin porukoilla kolmen maissa, ja kävimme taas metsälenkillä ja nautimme ihanan aurinkoisesta säästä, kesä nimittäin tuli :) Iskä vaihtoi samalla autoon öljyt, joten nyt saa taas ajella 10 000 kilometriä. Nopeasti kyllä tuo kilometrimäärä kertyy tällä vauhdilla :)

Sunnuntaina heräsin seitsemän jälkeen, käytin koirat pellolla juoksentelemassa ja laittelin itseni kuntoon kotimatkaa varten, mihin kuuluivat myös Mikkelin kisat. Joskus ysin maissa lähdin ajelemaan, Caro teki taas perinteisen "enhaluakyytiinjuoksensinuakarkuunkeppienjapallojenkanssa-hepulin" :D Pienen pyydystämisen jälkeen sain ketunkin kyytiin. Alkumatkasta tajusin, että olin ajatellut ihan väärin kellon, minun olisi tarvinnut lähteä vasta puoli kymmenen maissa ajelemaan, joten olin tosi ajoissa Mikkelissä. Ehdinpä katsella siellä maksien rataa ja kävellä kunnon lenkin ennen medien rataantutustumista. Ensimmäinen rata oli tuomariharjoittelija Arto Laitisen hyppäri, joka oli profiililtaan oikein kiva, eniten mietitytti kepeille vienti. Caro liikkui kivasti ja kepeille vientikin sujui, tulokseksi O (-8,59) ja 4. sija - hyvä Kartsa! Toisella radalla tuomarina oli Minna Väyrynen, ja sekin oli profiililtaan tosi sujuvan oloinen rata, ei mitään ylivaikeaa vääntöä. Lohjan kisoissa päätin, etten anna Caron enää possuilla kontakteilla. Tarkoituksena oli siis ottaa heti kontakti uusiksi, jos tekee alasmenolla virheen. Mutta eipä ollut ongelmia kontaktien kanssa, Caro teki sekä A:lla että puomilla tosi hienot stopit ja mie olin niistä sen verran "järkyttynyt" ja tosi ONNELLINEN, että ohjauskuviot muuttuivat matkan varrella. 0-tuloksella tulimme kuitenkin maaliin, aika oli -7,89 ja sillä irtosi 5. sija. TUPLANOLLA siis pitkästä aikaa Carolle, hienoa! Kävimme jäähdyttelylenkin Marikan & kelpojen kanssa, löydettiin ranta, missä kävivät kastelemassa tassuja ja Sintti pääsi taas harrastamaan räyhwäyhräyhwäyh-meininkiä Njempan ja Apinan kanssa - ovat kyllä sellainen tollojoukkio, ettei mitään rajaa :D Waara the Apinamiehestä tuli agilityVALIO heti ekalla radalla - paljon onnea vielä tätäkin kautta kartturille ja liukkaalle saippualle!!! Kisat kruunasi tietennii mäkburgerit, jonka jälkeen huristelin kotiin puhelin korvalla melkein koko matkan. Ilta menikin sohvalla rötköttäessä, pyykkiä pesten ,ja jaksoinpa käydä lyhyen iltalenkin. Kylläpä hapotti, olisi hyvä ehtiä joskus nukkuakin :D Mutta on tämä elämä tällä hetkellä niin hauskan ihanaa :)

7.5.2013

Kädetöntä ohjausta, kuvia ja vähän tokoakin

Sintti aloitti eilen uudessa treeniryhmässä. Kesän ajaksi siirryimme maanantaille treenaamaan, kun keskiviikkoisin on Niinun treenit Espoossa (huomenna ensimmäinen kerta) eikä Jari kouluta kesällä. Virvan treeni oli oikein hauska, pätkä, jossa oli hyppyjä, putki, puomi ja pituus. Erikoisen radasta teki sen, ettei käsiä saanut käyttää kuin yhdessä kohtaa. Kaiken ohjauksen piti tapahtua yläkropalla, olin alussa ihan varma siitä, että kieltoja ropisee koko ajan. Mutta Sintti yllätti, kerran tuli kielto, mutta muuten sujui kyllä erinomaisen hyvin. Minun piti keskittyä vain kunnolla rytmittämiseen, kun välillä rynnin liian kauaksi koirasta. Sinttiin tuli vauhtia tosi paljon lisää, kun annoin sille "tilaa" ja hain rajoja esimerkiksi putken pimeään suuhun lähettämisessä. Puomilla sain ottaa reilusti sivuetäisyyttä ja Sintti teki oikein hienot kontaktit. Otin vielä treenin loppuun puomin kolmeen kertaan palkalla, keinua ja lisäksi keppejä niin, että Virva palkkasi niiden lopussa. Sain ohjata myös yhtä vierasta bortsua, ja olipas kivan oloinen peli :)

Marika löysi (pyysin etsimään, kun en itse löytänyt :D ) kuvia Hattulan 28.4. kisoista. Nämä ovat niin ihania, että laitan ne kaikki tähän. Kuvien copyright on JL ja ne löytyvät osoitteesta johannaly.galleria.fi













Tänään kävimme noin tunnin lenkin jälkeen vielä tokoilemassa tuossa kotikentällä. Sintti aloitti kaukokäskyillä, palkkasin jokaisesta vaihdosta, kerran jumi ensimmäistä istumista. Jatkoin seuraamisella, jossa käännökset molempiin suuntiin, juoksu, täyskäännös, pysähdyksiä. Kivaa menoa, alussa painoi, mutta tasoittuu sitten kun päästään vauhtiin. Noudossa tarjoili luovutusta sivulla, en tiedä, pitäisikö tämä vaihtaa oikeasti siihen, että luovuttaisi suoraan sivulla sen kapulan. Otin myös molemmat jättävät, erotti hyvin ne. Luoksetuloja kiertotreeninä, stoppasi hienosti! Lisäksi paikkamakuu, jossa häiriönä olivat takana jalkapalloa pelanneet pienet pojat. Nousi, kun kävin tonkimassa treenireppua, ilmeisesti unohti olevansa paikkamakuussa. Palautin takaisin ja sitten makasi rauhallisesti. 

Caron kanssa tein ruutua, mutta aluksi ei bongannut sitä. Otin takaisin ja sitten haki katseellaan ruudun. Humputteli taas ruudun takareunaan, seisominen oli aika hidas, ei mennyt onneksi maahan suoraan. Njääh. Otin sitten lähempää oikean paikan vahvistamista. Jostain syystä haluaisi koko ajan mennä oikean puolen, takimmaisen ruutumerkin luo. Kaukokäskyissä tarjoili s-m vaihdon sijasta s-i -vaihtoa. Caro oli jotenkin nihkeän oloinen ja helpotin kaukokäskyjä lyhentämällä välimatkaa, kunnon vaihdoista palkka ja jätin treenin siihen. 

Vanin kanssa seuraamisesta istumista ja nyt teki useamman onnistuneen istumisen - jeeeee!!! Olin tästä niin onnellinen, että sitten vain kiertojen kautta tein stoppeja - stoppaa, mutta lähtee sitten hiipimään. En tiedä, auttaisiko apuohjaaja, eli stopin jälkeen joku heittäisi lelun Vanin taakse = ei tarvitsisi aijata niin kovasti lelua. Käytin hyödykseni myös kentän suuren häiriön, ja tein kaukokäskyistä pelkkää m-i -vaihtoja, hyvin nousi. Loppuun vielä maassa peruutteluja ja pujottelua jaloissa.

5.5.2013

Uusi 3-luokkalainen

Sintti nousi tänään Purinalla HAU:n kisoissa 3-luokkaan. Jee, oon onnellinen!!! :) Nousunolla tuli heti ekalta radalta, joka oli tuomariharjoittelija Jari Suomalaisen käsialaa (tuttu mies meille :) ), ja profiililtaan rata oli suht sujuva, muttei mistään helpoimmasta päästä. Juuri ennen Sintin vuoroa tuli sadekuuro, ja kastuin läpimäräksi. Omaa keskittymistä se ei häirinnyt. Uskalsin päästää Sinttiä jo hiukan "käsistä", eli lähetin sitä ja homma toimi hyvin. Tosin, puomin alasmenolta vapautti itsensä ennen käskyä ja siinä meinasi ajautua minun selän taakse väärälle esteelle, sain kuitenkin Sintin takaisin ohjaukseen. Kepit haki hienosti lähettämällä ja irtosi loppusuoralla :) Tulokseksi siis 0 (-10,83) ja 3. sija, SERT > siirto 3-luokkaan!!! Halusin jäädä palkintojenjakoon, joten kävin jäähdyttelemässä rauhassa ja sitten katselin ratoja. Meidän treeniryhmästä nousivat 3-luokkaan myös Laura ja borcol Pirkko viimeisellä radalla, onnea myös heille! Pistäydyin "kotimatkalla" Tikkurilassa Suskun kanssa syömässä mäkburgerit :D Olipa kiva nähdä pitkästä aikaa!

Suurin kiitos kuuluu tietenkin Sintille, omalle taitavalle Sintti-Maaria Decon tytär Kukkaselle, ja tietysti Teijalle :)




Eilen kävimme Palopuron koulun kentällä tokoilemassa. Seurana oli Hyytiäisen Sanna. 

Sintti aloitti käskytetyllä seuraamisella, ja sehän oli oikein mainiota menoa. Meinaa painaa välillä, mutta hyvällä asenteella ja kontaktilla tekee, ei valittamista :) Muut liikkeet tein itsenäisesti. Liikkeestä seisomisessa kääntyi ekalla, kun menin taakse, vahvistelin sitten paikalla pysymistä. Luoksetulon stoppi tosi hieno äänikäskyllä, palkkasin suoraan stopista. Liikkeestä maahanmenossa jäi seisomaan, tein sitten maahanmenoja. Nyt on mietittävä, miten saisin nämä onnistumaan ilman arpomista. Noudossa pyöritteli luovutuksessa kapulaa, pitoharjoituksia tein sen vuoksi. Kaukot bueno, palkka jokaisesta vaihdosta. Paikkamakuu piilossa, kaverina bordercollieherrasmies Manu. Paikkamakuussa ei ollut ongelmaa, kävin välillä palkkaamassa. 

Caron kanssa aloitin ruudulla, bongasi kyllä ruudun ja ampui sinne, muttei reagoinut pysähdyskäskyyn ja sitten meni maihin ruudun ulkopuolella. Teki tätä pariinkiin otteeseen, eli selkeästi ei ollut ajatusta mukana touhussa. Otin sitten lyhyeltä matkalta ja rupesi tekemään paremmin, viimeinen pitkältä matkalta ok ja pysähtyi seisomaan, ei siis ennakoinut maahanmenoa. Kaukokäskyissä otti jostain häiriötä, kävin palkkaamassa jokaisesta vaihdosta, muttei reagoinut aina ensimmäisiin käskyihin. Tässä näkee kyllä, miten nämä kaukot ovat vaikeat uudessa ympäristössä, sen verran Caro ottaa häiriötä. Metallinoudot ok, vähän jää luovutus väljäksi sivulla, mutta menee laukalla ja palauttaa laukalla :) 

Vanillakin oli sekoilupäivä ruudun kanssa, kiljui ja hääri missä sattui. Lopulta sain kyllä menemään suoraan ja stoppaamaan hyvin, mutta vaikeaa on. Seuraamisesta istuminen onnistui paremmin kuin eilen, hyvä hyvä! Puisella kapulalla tein noutoa ja ne olivat hirmuisen raivokkaita, hirveä vauhti mennessä ja tullessa ;D Lisäksi loppuun nakki-imutusseuraamista.

3.5.2013

Iltatokot

Tämähän menee ihan mahdottomaksi, kolmas teksti kahden päivän sisällä :D Heitin tyttöjen kanssa tunnin lenkin töiden jälkeen, osan menin juoksemalla ja ihan hyvin oma juoksukin kulki. Hain lenkin jälkeen sisältä tokotreenikamppeet ja käveltiin tuohon tien toiselle puolelle, "kotikentälle". 

Sintti aloitti ruudulla, matkaa muutama metri, kävin taputtelemassa oikeaa kohtaa ruudussa. Lähtee kääntymään turhan aikaisin ruudussa, mutta etenee sinne hyvin. Otin välissä yhden ruutuun menon niin, että vein lelun sinne ja hetsasin. Seuraavalla treenikerralla on tehtävä lyhyeltä matkalta + ruudun eri puolilta naksun kanssa tuota oikeaa paikkaa, eli vahvistettava paikkaa. Luoksetulossa otin kisamatkan, ekalla ei reagoinut käsimerkkiin ja tuli pomppuloikkaa luokse. Vein takaisin lähtöön ja mietin, että miksi teki noin. Päätin kokeilla "stå" -käskyllä, joka on käskynä myös ruudussa pysähtymiseen. Reagoi tähän paremmin, joten veikkaan että tuo äänikäsky on käsimerkkiä parempi. Olen tainnut antaa molempia käskyjä yhtä aikaa ja tuo suullinen on kuitenkin vahvempi. Kolmannella kerralla päättikin sitten mennä maihin, ei malttanut siis pysyä istumassa. Vahvistelin sitten tuota istumista, ja sen jälkeen laitoin Sintin pienelle tauolle.

Caro aloitti luoksetulolla, ja nyt tulivat superhienot stopit. Eilen vahvistelin seisomista + maahanmenoa ja selkeästi oli niitä miettinyt. En ottanut uutta toistoa, kun olivat nopeat stopit eivätkä valuneet yhtään. Pikkuisen ehkä ennakoi maasta lähtemistä, mutta sallittakoon se tällä kertaa :) Heti perään ruutu, joka oli sivusuunnassa luoksetulo-kohtaa - tein tämän tarkoituksella, kun Caro on kokeissa lähtenyt ampumaan sinne luoksetulon lähtöön ruudun sijasta. Ja mitä tekee the Kettu, ampuu hirrrrveällä vauhdilla ruutuun ja jää SEISOMAAN! Jeeejeeeejeeee, raikui Martin kaupunginosa, kun Hanna tuuletteli. Olen paininut sen kanssa, että opetin Caron alunperin menemään ruudussa suoraan maahan ja nyt olen rikkonut kaavaa. Työ näyttäisi tuottavan tulosta, koska teki uusinnalla yhtä hienon ruudun ja jäi seisomaan. Palkkasin tietysti suoraan ruutuun. Loppuosan otin sitten erillisenä, eli vein maahan + kutsuin seuraamaan. Hyvä vauhti, saisi tulla paremmin sivulle seuraamaan. Liikkeestä seisomisen oli oikein hyvä, yksi toisto. Metallisen pudotti ensimmäisellä kerralla minun viereen, pyysin tuomaan ja korjasi asian. Toinen ok, vähän pyöritteli sivulla kapulaa suussaan. Loppuun vielä kaukoja, takana iso häiriö, eli kolme polvenkorkuista poikaa tuli leikkimään. Toteutti vaihtoja hyvin, kerran jäi katselemaan taakseen ja eteni n. 20 cm. Jatketaan siis häiriötreeniä, tekniikkaakin hiottava.

Vani aloitti ruudulla, tein ensimmäisen näyttönä > ok. Sitten lähti kaartamaan ruudun sisälle sivusta ym. Korjaantui aina sillä, että kävin taputtamassa ruutua. Seuraavassa treenissä on tehtävä sama kuin Sintin kanssa, eli eri puolilta ruutua pelkkää paikan hakemista, selkeästi on epäselvyyttä oikeasta paikasta. Pitää seurata, että rupeaako kaartelemaan tuolla tavoin jatkossakin - ehkä lelu ruudussa voisi auttaa tähän? Liikkeestä istuminen ei meinannut millään onnistua, meni maahan. Helpotin, eli annoin kroppa-apua ja sitten löytyi istuminenkin. Seuraamista tein myös, siinä riittää työsarkaa. Loppuun Vanille myös maassa peruutteluja (oppi tempun eräs ilta kuin itsestään) ja jalkojen välistä pujotteluja. Hyvin tuntuu Vani kestävän nyt toistoja tokossa, eikä lopeta yrittämistä. Näemmä vire on niin korkealla, ettei ota painetta minusta tai sitten on itsevarmempi. Vanin kanssa tokoilu tuntuu nykyisin mukavalta, vaikka välillä se tuntuu hiukan blondilta :D

Sintti teki toisen setin treenin loppuun. Luoksetulon stoppi onnistui nyt äänikäskyllä hienosti, oli selkeästi mietiskellyt asiaa. Seuraavaksi pitää ottaa työn alle se, että malttaa pysyä stopissa pitempään, kiire olisi minun luokse. Huomasin asian eilen. Pitkä seuraaminen, joka tuntui tosi hyvältä, alkuun painoi, mutta sitten tasoittui, hieno kontakti ja paikka! Noudossa malttoi hyvin pysyä sivulla, kun heitin kapulaa, edessä pyörittelee kapulaa suussaan, eli pitotreenejä lisää. Kaukoissa palkka jokaisesta vaihdosta, hienot vaihdot! Paljon on hiottava pikkujuttuja, mutta eiköhän tämä tästä, 3 viikkoa aikaa :)

Vuoden koirat 2012 ja vastaus haasteeseen

Eilisestä päivityksestä jäi kokonaan mainitsemassa se, että Caro sijoittui LAU:n vuoden koira 2012 -kilpailussa medien 3. sijalle. Kolmas sija tuli kolmannen kerran peräkkäin :D Sintti puolestaan pokkasi jaetun 3. sijan vuoden tulokas -sarjassa. Marika kävi edustamassa meitä seuran kevätkokouksessa ja toi palkinnot tullessaan viime viikonloppuna :) Kiitos tästäkin Marika!

Tiina (Pipipäät-blogi) oli jättänyt meille tällaisen kiertävän haasteen jo helmikuussa. Tästä siis oli kyse:

“Ohjeet haastetuille: Jokaisen haastetun tulee vastata niihin 11 kysymykseen, jotka haastaja on esittänyt ja postata ne blogissaan. Valitse sitten muutama uusi haastateltava ja linkitä heidät postaukseesi. Keksi 11 uutta kysymystä, joihin haastettujen tulee vastata. Älä haasta sitä henkilöä, jolta sait haasteen.”

1. Mikä koirassasi on parasta?
Carossa ehdottomasti persoona, Vanissa kiihkeys ja Sintissä positiivinen elämänasenne. Caroon luotan todella paljon erilaisissa tilanteissa, siitä löytyy tietynlaista älykkyyttä ja iän tuomaa varmuutta. Vanin kiihkeys on usein tosi ärsyttävää, mutta samalla se on kyllä tuon koiran hienoin piirre - miten joku voikaan tehdä niin TÄYSILLÄ asioita :D Sintti on sellainen rento tyyppi, joka tuntuu olevan erittäin tyytyväinen elämäänsä. Ja Sintti "sopii omaan käteen" tosi hyvin, se tuntuu olevan ihan oikeesti bordercollie :)

2. Millainen koiranohjaaja olet?
Voisiko sanoa, että kehittyvä :) Tokossa minun pitäisi oppia se, ettei koiraa tarvitsisi viedä luokka kerrallaan vaan pitäisi uskaltaa aiemmin ottaa niitä ylemmän luokan liikkeitä harjoitteluun. Nykyisin maltti riittää siihen, että odotan koiran tarjoavan itse, ennen houkuttelin paljon. Tokossa jännitän paljon kokeita. Agilityssä olen paljon kunnianhimoisempi, suunnittelen ja analysoin (välillä liikaakin). Agilityssä osaan mielestäni liikkua hyvin, mutta rytmityksessä on vielä opeteltavaa. Välillä olen aika kärsimätön ja aiemmin turhauduin helposti, mutta nykyisin osaan ottaa jo asiat paljon rennommin. Pyrin parantamaan myös koiran heikkouksia, enkä takerru liiaksi siihen "ettei se pysty, koska..." Osaan mielestäni kehua ja kannustaa koiraa, heittäytyä tilanteeseen ja olla aidosti iloinen koiran tekemisestä :)

3. Millainen koirasi on harrastuskoirana?
Caro ei ole ollut mikään helppo ensimmäinen harrastuskoira ääniherkkyytensä takia. Onneksi kokemuksen myötä nuo pelkotilat ovat vähentyneet ja nykyisin se on varsinkin agilityssä luottopeli. Agilityssä Caro toimii kuin ajatus, kisakontaktit tosin tuottavat päänvaivaa. Tokossa vire on iän myötä vain kasvanut ja sen vuoksi tulee erilaisia virheitä. Caro palkkaantuu parhaiten nameilla ja kehuilla, yrittää ja tekee parhaansa. Mikään viettipommi Caro ei ole, mutta ääretön ahneus pelastaa onneksi paljon :) Vani on sitten ihan erilainen kuin Caro, kiihkeä ja taistelutahtoinen tyyppi, jonka paras palkka on lelu. Agilityssä Vani oli oikea viettipommi, jonka kanssa sai hakata päätä seinään lähdön ja kontaktien kanssa. Tokokisoissa Vani ottaa painetta ohjaajan jännityksestä, eli siellä ei vire meinaa riittää. Tosin, viimeisimmästä kokeesta on aikaa ja ainakin viime treeneissä on ollut nähtävillä se, että agilityn kiihkeys on siirtymässä myös tokoon. Sintti on sitten jotakin näiden kahden väliltä: se tekee aidosti ihmiselle töitä, tarjoaa ja palkkaantuu lelulla, nameilla ja kehuilla. Sintissä sekoittuvat sopivasti kiihkeys ja tietynlainen maltti, osaa siis säädellä virettään eikä kiehu yli - paimennuksessa tosin käy tosi kuumana, mutta pysyy silti kuulolla. Sintti ei tunnu ottavan painetta ohjaajan jännityksestä ja keskittyy hyvin. Mainio pakkaus!

4. Jos koirasi olisi biisi, mikä biisi se olisi?
Tämä on vaikea, en ole oikein ajatellut asiaa :) Caro on näistä kyllä vaikein, minusta tuntuu, että se on Negativen the Moment of Our Love. Rakas Caro :) Vani olisi varmaan 30 Seconds to Marsin Hurricane tai Cheekin Jippikayjei. Sintin kohdalla piti ihan kysyä apua Marikalta ja löytyi sopiva kappale, tai ainakin kertosäde, eli Neljänsuoran Tuulikki :D

5. Miten päädyit valitsemaasi rotuun?
Caro on sekarotuinen ja otin sen, kun en tiennyt minkä rotuisen haluaisin. Carossa on bordercollieta ja sen myötä kiinnostuin rodusta. Tutustuin myös Hannan Minja-bortsuun ja silloin tajusin, että bordercollie on minun rotuni. Minua kiehtoo muun muassa se, että bordercolliesta on moneen lajiin, sen tapa työskennellä ja muutenkin rotu sopii tällaiselle aktiiviselle ihmiselle :)

6. Mitä rotuja voisit kuvitella omistavasi?
Kyllä ne menevät näihin paimeniin, eli australiankelpien (Marikan syytä! ;D ) tai sheltin.

7. Mitä rotuja et ikinä haluaisi?
Rotuja, joilla on suuria terveydellisiä ongelmia. Tällaisia ovat esimerkiksi bulldoggit ja mopsit. Minulle on tärkeää esimerkiksi se, että koira pystyy liikkumaan vaivattomasti pitkiäkin matkoja.

8. Millainen koirasi olisi ihmisenä?
Caro olisi filosofinen pohdiskelija, jota häiritsee aika ajoin jokin fobia. Caro eläisi maalla, missä saisi kuljeskellä metsäteitä pitkin ja välillä heittäytyä pellolle selälleen katselemaan taivasta. Carolla olisi paljon ystäviä, mutta eniten hän nauttisi muutaman hyvin tärkeän ihmisen seurasta. Vani olisi luonteeltaan enemmänkin erakko, joka välillä äkäilee naapureilleen ja aiheuttaa eripuraa. Vani olisi kunnianhimoinen urheilija (painija tai taistelulajien harrastaja), joka ei kuitenkaan kuuntele valmentajaansa vaan tekee itse päätökset. Vanilla olisi kiihkeä suhde komean, nuoremman miehen kanssa. Sintti olisi ahkera työntekijä, joka tekee työtään tarkasti ja huolellisesti. Vapaa-aikaansa Sintti viettäisi suuren ystäväporukan kanssa urheillen ja tehden kaikkea muuta hauskaa. Sintin kalenteri olisi aina täynnä menoja.

9. Mikä on kalleinta koiriin liittyvää, jonka olet hankkinut?
Auto - ja siihen on mennyt kyllä rahaa ostamisen jälkeenkin :D

10. Paljonko käytät rahaa koiraasi keskimäärin kuukaudessa?
Kyllähän sitä menee, en uskalla edes laskea ;D

11. Mitä temppuja olet opettanut koirallesi vahingossa?
Täytyy tunnustaa, että yritän ylipäätään opettaa aika vähän temppuja koirille :D Vani oppi vahingossa peruuttamaan maassa ja Sintti antamaan molemmat tassunsa yhtä aikaa. Nämä ainakin tulivat vahingossa.

Haasteen heitän Marikalle & kelpoille sekä Hannalle & bortsutytöille.

Kysymykset, tässä on muutama sama kysymys kuin Tiinalla. Olivat niin hyviä :)

1. Miten kuvailisit koiraasi kolmella sanalla?
2. Miten päädyit koirasi nimeen?
3. Millainen koirasi on harrastuskoirana?
4. Jos saisit muuttaa yhden asian koirassasi, mikä se olisi ja miksi?
5. Mikä mielestäsi koirasi hienoin saavutus harrastusrintamalla?
6. Miten päädyit valitsemaasi rotuun?
7. Mikä on ollut suurin haaste koirasi kanssa?
8. Miten kehittäisit oman rotusi ominaisuuksia paremmaksi?
9. Jos koirasi olisi auto, mikä merkki se olisi ja miksi?
10. Mikä on parasta koirassasi?
11. Mitä tulevaisuuden tavoitteita sinulla koirasi kanssa?

2.5.2013

Kaikkea mahdollista

Onpas blogin päivitysväli venähtänyt mahdottoman pitkäksi, yli kolmen kuukauden mittaiseksi. Tässä ajassa on tapahtunut ihan älyttömän paljon, joten yritän kiteyttää ne ainakin jollain tavalla tähän päivitykseen. Suurin muutos on se, että asun nykyisin tyttöjen kanssa Hyvinkäällä. Sain viestintäassistentin työpaikan Ekokemiltä Riihimäeltä, ja aloitin siellä työt 15.2. Ensimmäisen viikon tein töitä Hämeenlinnasta käsin, kun asuntoa ei vielä ollut ja ihana serkku majoitti meidät reiluksi viikoksi. 26.2. sain avaimet uuteen asuntoon, ja muutto oli sitten 2.3. Nuo neljä ensimmäistä päivää menivät kevyellä kenttävarustuksella (=muutamia astioita, siivousvälineet ja SÄNKY - tilasin uuden suoraan uuteen kämppään ja kotiinkuljetus oli tuolloin 26.2.). Tytöt olivat hieman ihmeissään, kun asunto oli tyhjillään. Onneksi tyttöjen levottomuus hälveni heti, kun olimme saaneet tavarat Lappeenrannasta Hyvinkäälle. Kolmen viikon aikana kilometrejä kertyi melkein 3 000, kun ajelin Lappeenrannan, Hämeenlinnan, Riihimäen ja Hyvinkään välillä. Huhhuijaa :)

Sintti järjesti itselleen juoksut juuri sopivaan saumaan, juoksut alkoivat 11.2., joten ne tulivat sopivasti tuohon suurimpaan muutto- ja muutoshässäkkään. 23.2. oli Olli-Jussin koulutus, johon Caro osallistui Sintin sijasta. En kyllä yhtään muista, mitä teimme koulutuksessa. Muistaakseni kettu liikkui liukkaasti :D Vani kehitteli itselleen nisätulehduksen, ja pääsimme heti muuttoviikonlopun jälkeen, maanantaina 4.3., testaamaan Hyvinkään eläinlääkäriaseman palveluja. Nisä onneksi parani viikossa, eikä aiheuttanut sitten enempää huolta. Kovin se oli punainen ja turvoksissa, joten Vanin sterilointi on laitettava nyt oikeasti suunnitteluun ja järjestelyyn. Ihan "terveenä" en itsekään selvinnyt tästä isosta elämänmuutoksesta, sillä verenpaineet heittelivat työhöntulotarkastuksessa ja sen takia jouduin tarkkailun alle. Onneksi verenpaineet normalisoituivat sen myötä, kun stressi väheni. 9.3. kävin katsomassa RimA:n kisoja ja 10.3. JAU:n kisoja Hyvinkään koiraurheilukeskuksella. Näin Maria ja Sintin Varpu-siskoa, joka otti Hyvinkäältä ensimmäisen nollansa (ja tätä kirjoittaessa Varpu on jo noussut 2-luokkaan ja taitaa olla ainakin yksi nolla sieltä :D ) Muutoin elämä meni ihan ilman agilityä, kun ei ollut vielä tiedossa pääsemmekö RimA:an treenaamaan, ja muutenkin keskityin ihan normaalin arjen pyörittämiseen. 16.3. kävimme Klaukkalassa Hanskun ja Repe-bortsun kanssa lenkille - oli kyllä tosi kivaa, varsinkin Caro rrrrrakastui ihan täysin Repeen (mikäliepuuma :D )! Maanantaina 18.3. käytin Vania ja Sinttiä fyssari Niina Sorvarin luona Aistissa. Sintti oli hyvässä kunnossa, jatketaan vain syvien lihasten jumppaamista. Vani sai ihmetystä osakseen, periaatteessa sen pitäisi olla kunnossa, mutta jotain outoa siinä kuitenkin on. Mutta katsellaan ja jumpataan. 20.3. aloitimmekin sitten treenit RimA:ssa ja pääsimme ihan huippuryhmään, eli Jari Suomalaisen koulutettavaksi. Eka treenikerta meni ihan penkin alle, Sintillä oli 1,5 kuukauden tauko alla, miuta jännitti ja siitä syntyi pieni katastrofi - elämä jatkui kuitenkin tästä huolimatta :D 

22.3. kävimme illalla Hyvinkään koirakylpylässä uiskentelemassa, tai koirat uivat ja mie vain kastuin. Kivaa tuntui olevan, Sintti ja Vani olivat varsinaisia vesipetoja, Carokin pikkuhiljaa lämpeni uimiseen ja tuntui tykkäävän sekin uimisesta. Caro käväisi Niina Sorvarin käsittelyssä 25.3. ja sai kehuja, oli siis hyvässä kunnossa :) Perjantaina 29.3. pyörähdin illalla Hyvinkään koiraurheilukeskuksella tokoilemassa. Sieltä vapautui yksi treenipaikka ja käytin tilaisuutta hyväkseni. Ihana oli päästä lämpimään tokoilemaan pitkästä aikaa. Sunnuntaina 31.3. ajelin Lappeenrantaan Marikan luokse kyläilemään. Otimme LAU:n hallille yksityisvarauksen, ja tunnin aikana ehdin tehdä agia Sintin ja Caron kanssa sekä tokoilla kaikkien kolmen kanssa. Treenin jälkeen kävimme pitkän lenkin Marikan & kelpojen ja Lauran & koiruuksien kanssa, oli kyllä ihanaa! Ilta sujahti nopeasti, ja maanantaina 1.4. olikin vuorossa sitten pääsiäisnäyttely Sintin kanssa. Caro ja Vani jäivät Marikan luo lepäilemään, ilmeisen korrektisti olivat olleet, kun olivat päästäneet Marikan Mikan sisälle (emme muistaneet Mikalle mainita, että siellä on koiria :D ) Näyttelyyn tuli myös Teija Likan kanssa ja Taina, joka ei ollut ilmoittanut Tankkia näyttelyyn. Juoksutin Sinttiä aika paljon ennen kehän alkamista ja sain sen liikkumaan nätisti. Kehässä käyttäytyi hyvin, pikkaisen tukeutui minuun, kun tuomari käsitteli, ravasi hyvin. Meidän tavoite ylittyi, sillä saimme EH:n - nyt voimme siis rauhassa tehdä niitä valioitumiseen tarvittavia tuloksia muissa lajeissa :D Tällaisen arvostelun Sintti sai:

Medium size bitch. Very good type. Feminine head, correctly shaped. Strong neck. Correct topline. Good croup and tail. Good front. Too narrow in rear both in stands and movement. Good coat and colour.

Myös Likka sai EH:n, joten aika maireita ilmeitä oli havaittavissa :D  Näyttelyn jälkeen kävimme hakemassa Caron ja Vanin matkaan, ja haimme kävellen Tuen grilliltä ruokaa, nam! Sitten oli vuorossa kotimatka ja kyllähän meinasi väsy painaa silmiä. 7.4. Sintti korkkasi agikisavuoden Janakkalassa, Caro ja Vani lähtivät turistiksi. Hieman jännitti, kun emme olleet ehtineet tauon jälkeen treenata kovin paljoa ja kaikilla radoilla oli myös okseri mukana. Ensimmäinen rata meni kuitenkin tosi hienosti, Sintille ensimmäiseltä agiradalta 0 (-12,52), 3. sija ja eka LUVA 2-luokasta - jee! Toisella agiradalla tuli viimeinen rima alas ja siitä siis 5 (-11,40), sij. 6. Hyppäri oli tosi hieno ja tuomarikin kehui, mutta harmittavasti Sintti tuli yhden putken ohi ja siitäkin 5 (-1,12), sij. 2. Olipa hieno paluu kisakentille! 12.4. ajelin Nurmijärvelle, missä tokoilimme Sonjan kanssa - ihan mahtava treeni ja hyvää seuraa, kiitos Sonja & co. 13.-14.4. menikin sitten RimA:n hallilla kisatalkoissa, sain tehtyä 11 tuntia kisatalkoita viikonlopun aikana ja samalla tutustuin uusiin kasvoihin ja seurakavereihin :) Tiistaina 16.4. olivat vuorossa Kotkan iltakisat - mietin kyllä aamulla, että kannattikohan ilmoittaa, mutta tulipa tehtyä Janakkalan kisojen huumassa :D Kaiken lisäksi olin katsonut tyhmästä aikataulut, ja luulin ilmoittaneeni kahdelle jälkimmäiselle radalle, mutta kisat alkoivat hyppärillä jne :D Olin kuitenkin ajoissa kisapaikalla ja aikataulut yli tunnin myöhässä, joten olisin ihan hyvin vetäistä kaikki kolme rataa. Ensimmäinen rata, eli hyppäri meni käsille heti alussa oman ohjausvirheen takia, HYL. Toisella radalla otin itseäni niskasta kiinni, ohjasin rauhallisesti ja tulokseksi 0 (-8,83), 3. sija ja se toinen LUVA - WAU! Pikkaisen olivat hyvät fiilikset ajella takaisin Hyvinkäälle. Mahtavaa! :D 

Torstaina 18.4. ajelin töiden jälkeen Leppävirralle, missä tein perjantaina etänä töitä. Syynä tähän oli se, että teimme autoon jarruremontin ja minun piti palata takaisin Hyvinkäälle lauantain aikana. Tytöt nauttivat selkeästi porukoiden luona olemisesta ja jarruremonttikin meni hyvin - mitä nyt löytyi rikkonainen raidetangonpää, jonka sitten korjautin seuraavalla viikolla Hyvinkäällä. Lauantaina ajelin Hyvinkäälle ja saimme vieraita, Teija tuli Kukan ja Likan kanssa käymään, sillä meillä oli sunnuntaiksi luvassa paimennusta Somerolla Klossnereiden luona. Heitimme pitkän iltalenkin ja sitten istuimme iltaa, uni tuli kyllä tosi aikaisin :) Caro ja Vani jäivät paimennuksen ajaksi kotiin. Muut tekivät paimennuksessa ratatreeniä, Sintillä teemana olivat lyhyet hakukaaret pyöröaitauksessa. Hyvin sain menon pysymään rauhallisena ja sain Sintin tasapainoon, se sai tehdä lyhyitä kuljetuksia onnistuneista "kaarista". Jäi kyllä päivästä tosi hieno fiilis, Sintti oli niin innoissaan, että tuli Teijan kevythäkistä läpi - siitä en kyllä tykännyt. Kiitos Teija, että kävitte - oli niiiiiin kivaa!!! 26.4. saimme puolestaan viikonlopun ajaksi vieraiksi Marikan & kelpot. Viikonloppu alkoi oikealla rymylenkillä märässä metsässä ja kuraisella lenkkipolulla, perusmeininkiä :D Aamulla olivat vuorossa Lohjan kisat, ajelimme omilla autoilla, kun luokkajärjestys oli mini-medi -radat ja sitten vasta maksit. Kartsa pääsi siis pitkästä aikaa radalle ;D Ekalla radalla kämmäsin itse ja Caro hyppäsi yhden esteen väärään suuntaan. Agiradoilla Caro possuili kontaktien kanssa ja jälkimmäisellä palautin sen A:lle. Ei hirveästi jäänyt jälkipolville kerrottavaa tästä reissusta, mutta hauskaa oli - ja videolta näki, kuinka typerästi ohjasin viimeisen radan hylyksi. Marika ja Waara the Apina pitivät huolta nollista, ja vetäisivät tuplat - onnea vielä tätäkin kautta! Katselin maksien radat ja sitten kävimme pitkän lenkin ennen kuin lähdimme ajamaan takaisin Hyvinkäälle. Illalla kävimme vetäisemässä "pikaburgerit" Pancho Villassa ja loppuilta menikin sitten mahaa vajutellen :D Sunnuntaiaamuna lähetimme Marikan & kelpot Kirkkonummelle (otamme viikonlopun uusiksi kesäkuussa, silloin luvassa vähän isommat Kirkkonummen kisat ;) ), ja itse siivoilin ennen Hattulan kisoja. Olin ajoissa kisapaikalla ja löysimme ihanan metsäpolun lämppä-ja jäähdyttelylenkkejä varten. Sintin eka rata oli vähän sellaista kalastelu-pelastelu-meininkiä alussa, sitten sain rytmistä kiinni, mutta Sintti kielsi putkesta putkeen -menon, hylyksi rata meni, kun otin liikaa haltuun ennen keppejä ja Sintti luki sen ohjaukseksi putkeen. Keskimmäisellä radalla jätti kepit kesken toiseksi viimeisessä välissä, tulokseksi 5 (-4,76), 3. sija. Viimeisellä radalla tuli liikkeen mukana ohi putkesta, olisi ollut muuten hieno veto ilman tuota, tulokseksi 5 (-11,71), 2. sija. Harmitti nuo pikkuvirheet, kun oli nolla niiiiiiin lähellä. Mutta saimme palkinnoksi pari Muumi-mukia, ja ne kyllä lämmittivät mieltä - ja Sintti oli pätevä, ohjaajan pitäisi vaan malttaa rytmittää ja ohjata huolella. Illalla ilmoittauduinkin sitten Purinalle, eli 5.5. on luvassa 4 rataa - eiköhän sieltä yksi nolla meille heltiä ;D

Vappu meni meidän osalta rauhallisesti. Vapunpäivänä kävimme pari pitkää lenkkiä ja lisäksi hallilla treenailemassa. Caro teki kontakteja (ei mitään ongelmaa, eli ongelma on selkeästi kisakontakteissa) ja Sintin kanssa vahvistelin rengasta ja pituutta, tein hyppytekniikassa perussarjan + keppejä ja kontakteista A:ta sekä keinua. Näillä mennään sitten sunnuntaina! Tänään oli vuorossa pitkä lenkki töiden jälkeen ja sitten tokoilimme tuossa "koti"kentällä. Sintti on ilmoitettu nimittäin AVO-luokan kokeeseen ;)

Toivottavasti tämä kirjoitus antaa kuvaa siitä, mitä olemme tehneet viimeiset kolme kuukautta. Normaali arki on löytynyt, treeneissä ja kisoissa menee hyvin. Lupaan olla aktiivisempi blogin päivittäjä :)