21.9.2010

Tokoilua Kisapuistossa

Kävin vetämässä agilitykoulutuksen hallilla, ja sieltä suuntasin koirien kanssa tokotreeneihin Kisapuistoon. Ilta pimeni nopeasti, joten lopputreeni oli tehtävä hämärässä.

Caro aloitti, pientä palauttelua kokeen jäljiltä. Intoa oli hirveästi.

- Maahan menoja sivulla
- Ruutu: läheltä, pelkkää ruutuun menoa / paikan hakemista, nami lensi palkaksi, pari kertaa loppuosaa "seuraa" käskyllä ja kyllähän se tulee suoraan seuraamiseen. Käsky oli siis väärä eilisessä kokeessa.
- Seuraaminen: lyhyttä pätkää, runsaalla palkalla, käännöksiä oikealle ja vasemmalle + täyskäännöksiä
-Hyppynouto: ekalla kerralla kapula joutui hukkaan (pimeää), pari seuraavaa toistoa oikein hyviä, mutta kiinnitettävä huomiota luovutusasentoon
- Paikkamakuu: ok

Vani hömpötteli myös, hieno vire.

- Seuraaminen: kontakti + into tavoitteena, ja kyllähän molempia löytyy, hyviä käännöksiä myös oikealle ja vasemmalle + täyskäännöksiä
- Istuminen: tämä alkaa olla hyvällä mallilla, istuu tosi nopeasti, nyt vain haettava malttia siihen, että jää hyvin istumaan, toistoja pelkkään istumiseen
- Hyppynouto: kaksi tosi hienoa toistoa, hyvin luovuttaa edessä, vauhtia on vaikka muille jaettavaksi
- Luoksetulon maahanmenoja: nakkelin namia + käskin maahan, lisäksi tolpan kiertoa ja maahanmenoja, tämä on paremmalla mallilla kuin luoksetulon stoppi. Niitäkin tehtiin pari, jotka olivat ihan ok, maahanmeno on kuitenkin parempi (=nopeampi, intoa enemmän)

Mentiin vielä uudelleen hallille, kun testasimme koulutusohjaajakurssiin liittyvän radan. *lisään ratapiirroksen tänne myöhemmin. Caro teki oikein hienon radan, erityisen tyytyväinen olen kontakteihin, jotka toimivat nyt hyvin. Vanilla meinasi taas olla liikaa intoa, mutta ensimmäinen pätkä oli kyllä oikein hyvä, kontaktitkin toimivat suhteellisen hyvin. Puomin alastulokontakti vaatii vielä hiomista. Mutta rengas, äsh. En tajua. Teimme pitkästä aikaa harjoittelurenkaalla, ja Vani sujahteli koko ajan ohi. Pitää käydä treenaamassa joskus pelkästään tuota rengasta. Muutoin oli oikein mukava "kuutamokeikka"!

15.9.2010

Keskiviikkotreenit, Vani

Keskiviikkoilta jatkui Vanin treeneillä. Teimme radanpätkän Clear run -kirjan pohjalta. Alla ratapiirros.

Vanin treeni
Tässä radassa oli sekä vääntämistä että vauhtia. Vedin 2 hypyn kädellä "siivekkeen ympärille" ja sain Vanin hyppäämään pienellä kaarroksella. Tein 3 twistin, eli vaihdoin ohjauksen oikealle kädelle. Kepit tein erillisenä, koska vasemman puolen ohjaus on Vanille vielä vaikea. Vani ei meinannut malttaa pujotella loppuun, eli tehtiin pari kertaa pelkät kepit. Hypyt 5 ja 6 sekä 7 putki oli meille vaikea kohta. Vani sai kauhean spurtin 5 ja 6 hypyillä, minkä vuoksi haki tuo 10 hyppyä. Lopulta tein valssin tuo 6 hypyn ja 7 putken väliin, mikä jarrutti menoa ja käänsi Vanin oikeaan suuntaan. 9 rima tuli kerran alas, liian kiire? Hypyt 9,10 ja 11 olivat ihan tappomeininkiä meille, yritin takaaleikkausta 11 hypylle, mikä kyllä onnistui, mutta Vani kävi hyppimässä tuota 5 hyppyä. Kokeilin voimakasta jarruttamista ja vekkausta (linjaamista) hypylle 11, mikä toimi jollain tavoin. Lopulta päädyin valssaamaan 10 hypyn jälkeen, valssilla sain linjattua paremmin sekä 11 että 12 hypyt. Erona piirrokseen oli se, että minulla 13 este oli putki, 14 tuo hyppy ja 15 A. 13 putken jälkeen tuli todella kiire 14 hypylle ja Vani ehti kysellä siinä välissä "mihin mennään". Minun oli myös vaikea löytää tasapainoa sille, miten käännän Vanin 14 hypyltä A:lle. Välillä olin myöhässä ja Vani teki pitkän hypyn 14 taakse, välillä sitten tein käännöstä liian aikaisin ja Vani kielsi 14 hyppyä. Lopulta se tasapainokin löytyi.

+ Tyytyväinen olin alun kieputukseen, eli hyppyihin 1, 2 ja 3. Kepeillä myös onnistuneita toistoja vasemmalta puolelta ohjaten.
- Kun vauhti kasvaa, Vani on tosi vaikea hallita ja se hakee jatkuvasti seuraavaa mahdollista estettä. Minun pitäisi muistaa se, että joissain kohdissa on pakko vain ottaa vauhtia pois ja saada Vani kuulolle. Tämä näkyi hypyillä 5,6 ja putkella 7 sekä hypyillä 9, 10, ja 12 -> korvat häviää, kun vauhti kasvaa.

Keskiviikkotreenit, Caro

Olipa taas kiire päivä. Kiirehdin iltapäivällä töistä fysioterapeutille ja sieltä takaisin hetkeksi töihin. Sitten taas nopeasti kotiin, mistä koirat / treenikamppeet mukaan ja hallille kuudeksi. Vähän myöhästyttiin, paikalla oli vain Kaisa cockeri Adan kanssa. Rakensimme radan kahdestaan, ja pääsimme kokeilemaan ensimmäistä kertaa hiekkatekonurmea alustana. Tällainen pätkä oli ensimmäinen Caron kanssa:

Harjoitus 1
Merkkasin Carolle tuon 3 putken ja menin itse melkein putken päähän asti, tein twistin 4 hypyllä ja valssin 5 hypyn ja 6 putken välissä. 7 hypyllä tein pakkovalssin, 9 putkea ennen tiukka haltuunotto ettei lähde puomille, vekki 11 puomille. Tämä toimi ihan hyvin, varsinkin 3 putken merkkaus toimi hienosti. Kokeilin vielä toisen kerran, että olin 4 hypyllä odottamassa ja hyvin Caro tuli tuon alun itsenäisesti. 7 hypyn pakkovalssin vaati oikeanlaisen ajoituksen, mutta kyllä me vielä opimme sen tekemään.

Harjoitus 2
Tämä kuvio olikin vaikeampi. Varsinkin tuo vienti 2 putkelta 3 hypylle oli tosi kinkkinen, Caro sujahteli koko ajan uudelleen putkeen. Koira oli vain otettava tiukasti haltuun, eikä kroppa saanut tehdä ylimääräisiä juttuja tuossa välillä. Neloshypylle tein poispäinkäännöksen kaltaisen version, ja se toimi ihan hyvin. Takaaleikkaus sopi hyvin 13 ja 14 hyppyjen välille, jolloin koiran oli haettava myös kepit suhteellisen itsenäisesti.

Caro toimi tänään todella hyvin. Tehtiin vaikeampia juttuja, kuten pakkovalssi ja poispäinkäännös, ja kyllä se Caro niihin taipuu (kunhan vain ohjaaja uskaltaa kokeilla).

8.9.2010

Tokoa kisapuistossa

Käytiin tokoilemassa Kisapuiston hiekkaparkkipaikalla. Mukana Marika & Nemo ja Waara, Mirka & Rape sekä Tiina & Warma ja Arwo. Hyvin kelpievoittoista porukkaa siis :) Otetiin alkuun paikkamakuu. Omat tytöt olivat hiukan "lentoon lähdössä", kun tulin tokoilemaan suoraan agilityn kouluttamisesta, eli tytöt olivat odotelleet autossa tunnin omaa vuoroaan.

Otin ensimmäiseen paikkamakuuseen Caron, joka rauhoittui hyvin. Oli pyörähtänyt toiselle lonkalle, muttei sen enempää. Toinen paikkamakuu oli heti perään. Vani teki klassisen alkuun, eli vajosi ennen valmis-käskyä maahan. Otin sen uudelleen istumaan, ja sitten neiti tarvitsi kaksi käskyä maahanmenoon. Outo tyyppi. Oli mennyt myös lonkalle, vetänyt etujälän pään alle ja makasi muutenkin ihmeellisessä kippurassa, kun tulin piilosta pois. Eli hiukan tarvitsee nyt kiinnittää huomiota tuohon asentoon :) Ennakoi myös perusasennon.

Aloitin Caron kanssa. Ensimmäisen tein ruudun, vierailla ruutumerkeillä, eli ruutu oli rakennettu jo valmiiksi. Annoin vihjesanat, eli missä ruutu -supattelun ennen käskyä ja tuntui bongaavan ruudun. Lähti vauhdikkaasti, mutta sitten alkoi ennen ruutua hiipparoida nenä maassa ja lähti menemään ruudun sivusta sisään. Kutsuin takaisin luokse, ja otin uudelleen. Sitten meni jo suoraviivaisemmin ruutuun, missä oli kosketusalusta. Otimme pari ruutuunlähetystä lähempää ja sitten yhden vielä täydellä matkalla. Upposi hyvin ruutuun, reagoi maahan-käskyyn heti ja teki myös hyvän loppuosan, eli seuraamiseen tulon.

Seuraamisessa otin intervalleja, eli hidasta ja normaalia käyntiä sekä juoksua. Meni ihan ok, yllättävänkin hyvin piti paikkansa. Juoksemiseen pitää itse kiinnittää huomiota, etten mene liian nopeasti.

Metallinoudon otin hetsauksella, luovutuksessa olin kyykyssä. Kyllä se metallinenkin palautuu, vaikka välillä pitää miettiä sitä kapulaa ottaessa. Tiputti kerran matkalle, ja pyysin hakemaan uudestaan. Yrittää Caro vähän liian helpolla luovuttaa...

Kaukokäskyt tein pitkällä matkalla, tavoitteena se, että ylipäätään tekee vaihdot. Yhdessä m-i-vaihdossa tarvitsi lisäkäskyn, mutta muuten suoritti vaihdot. Etenee kyllä luvattoman paljon, pitäisi ihan videokuvata sivusta, mitkä vaihdot tökkivät eniten: veikkaan s-m ja s-i -vaihtoja, ne ovat selkeästi vaikeimpia.

Luoksetulokin tuli tehtyä, ja se oli SUPERHYVÄ :)

Vanin kanssa aloitin myös ruudulla, lähinnä oikean paikan hakemista ruudun keskeltä namialustan avulla. Liikuttelin Vania ruudun keskelle eri sivuilta, hyvin on ruvennut hokaamaan sen paikan.

Sitten seuraamista, lelu kainalossa ja pitkää suoraa. Tarkoituksena olisi totuttaa Vani seuraamaan pitkiäkin pätkin. Lelu tuo hyvän motivaation, välillä yrittää varastaa motskun, mutta hyvin jatkaa töitä. Tein myös käännöstä vasemmalle, se pitäisi saada napakammaksi ja ettei kontakti tipahtaisi käännöksen jälkeen. Työsarkaa riittää ;)

Liikkeestä istuminen tarvitsee vielä pienen käsiavun, mutta on muuten tosi terävä, tapahtuu siis heti eikä kohta. Namilla pelkkiä istumisia, että saisi tämän selkäytimeen asti. Seuraava vaihe on se, että malttaa pysyä istumassa.

Luoksetulon stoppeja tehtiin myös, nakkelin nameja ja stoppailin. Ei kannata tehdä kovin montaa toistoja, alkaa ennakoida ja hiippailla. Pitää jatkossa jättää pariin kolmeen hyvään toistoon.

Olikohan ne siinä? Ai niin, Vani teki henkilöryhmän. Mirka otti epähuomiossa namit taskusta ja Vani meinasi karata useaan otteeseen kesken seuraamisen Mirkan luo. Ahne pöljä ;) Mutta saimme me ihan hyvääkin seuraamista aikaiseksi, painoi välillä jopa jalkaa!

1.9.2010

Keskiviikkotreenit

Tänään oli vuorossa valmennusrenkaan haastajat-ryhmä treenit Vanin kanssa. Treenasimme mustia pallukoita 4-12 (ks. ratapiirros päiväyksellä 8.8.) Harjoittelimme tätä samaa kohtaa jo keskiviikon 25.8. treeneissä, mutta se jäi kirjaamatta. 25.8. treeni onnistui aivan mahtavasti, ei tarvinnut hioa hirveästi, mutta tänään oli enemmän ongelmakohtia. 

Tänään Vani yritti varastaa pariin otteeseen lähdöstä, eli 4 hypyn takaa, joten palautin sen lähtöön. Sanoin paikka-käskyn napakasti, enkä sen enempää jäänyt "painimaan". Uskon, että tämä toimii paremmin kuin paikkapaikkapaikka-hokeminen. Ensimmäisellä kerralla haki hyvin 6 hypyn, mutta itse sohlasin tuon 7 ja 8 hypyn välin. Otin siis uudestaan alusta, eikä meinannut sitten millään löytää sitä 5 hyppyä. Vani pomppi putken päällä ja teki omiaan. Lopulta vekkasin vähän enemmän 5 hypylle ja sitten löytyi se 6 hyppykin. Sen jälkeen vaikein kohta oli tuo 10 putkelta tuonti 11 hypylle. Putken ja 11 hypyn välissä oli niin vähän tilaa, etten lähtenyt heittämään siitä keskeltä, vaan kierrätin Vanin hypyn vasemman siivekkeen takaa. Se toimi, mutta aika voimakkaasti sai oma kroppa tehdä töitä.

Tämän ratapätkän lisäksi kävin tekemässä kontakteja. Olen saanut nyt ohjurin pois puomin alasmenolta, eli pääsääntöisesti Vanin pylly jää kontaktille (eikä lipsahda pois) ja etujalat maahan. Mutta tekemistä riittää namialustan häivyttämisessä. A:n kontakti on hyvällä mallilla, stoppaa ota-käskyllä oikeaan asentoon. Keinuakin kokeiltiin, ja siinä Vani kuuntelee hyvin käskyt. Muutaman toiston otin kepeillä niin, että jäin keppien vasemmalle, eli sille vaikeammalle puolelle. Pari kertaa Vani jätti pujottelematta viimeisen välin, mutta otin uudelleen ja sitten malttoi pujotella loppuun saakka.