Case Sintti ja murtunut nuljuluu: "Ennuste kotikoiraksi on hyvä"

Voihan itku, hammasten kiristys, vitutus, turhaantuminen, huoli jne. Nämä tunteet ovat päällimmäisenä mielessä tällä hetkellä. Kävimme tänään Sintin kanssa ortopedi Juha Kallion luona Tampereella, ja syy kaikkiin oireiluihin löytyi. Tieto lisää tuskaa - niin myös tässä tapauksessa. Päädyin Kallion pakeille syystä, että Sintti on mm. jumiutunut toistuvasti eri puolilta kroppaa, se keventää hiukan vasenta takajalkaansa, kirputtaa tassujaan ja oli osteopaatin mukaan toispuoleinen. Halusin varmistaa sen, että luustossa kaikki on kunnossa ennen lopputalven treenejä ja seuraavaa kisarupeamaa. Mutta toisin kävi...

Kallio tutki Sintin todella tarkkaan, ja Sintiltä kuvattiin lonkat, selkä, polvet ja olkanivelet. Selkä on kokonaisuudessaan normaali, samoin olkanivelet ja lonkat. Molemmat polvinivelet ovat normaalit, eikä niissä erotu nivelrikkomuutoksia, viitteitä ristisideongelmiin tai täyttymistä. Vasemman polvinivelen takana ulkosivulla on kookas luupahkura, joka osoittautui vaurioituneeksi polven lateraaliseksi fabellaksi eli nuljuluuksi. Fabella on reisi- ja pohjelihasten kiinnittymiskohta ja jossakin vaiheessa nuljuluu on murtunut. Nuljuluu on yrittänyt parantua, mutta sittemmin se on murtunut uudelleen ja tuloksena on kookas muhkurainen useammasta palasta koostuva luupatti. Vauriosta päätellen lihasten kiinnittyminen alueella voi edelleen olla huteraa ja lihaksisto ei tukeudu alueelle normaalisti. Äkillinen rasitus voi repäistä lihaksia uudelleen irti kiinnityskohdastaan tai murtaa paranevan luumuodostelman.

Pahinta tässä kaikessa on tosiaan se, että tuo nuljuluun murtuminen näkyy jo v. 2011 otetuissa virallisissa lonkkakuvissa. Lonkkakuvissa näkyvät myös polvet, ja murtuma erottuu jo niissä selvästi. Kuvat ottanut eläinlääkäri tai Kennelliitto ei ole maininnut tästä mitään. Sain nuo kuvat mukaan Tampereelle ns. verrokkikuviksi, mutta jo niistä Kallio huomasi heti ettei kaikki ole kunnossa :(  Kävimme myös vuoden 2012 kesän alussa ortopedi Esa Kestin luona Sintin vasemman takajalan polven naksumisen vuoksi. Tuolloin polvea ei lähdetty kuvaamaan, kun ns. muita oireita ei ollut. Koko ajan omassa päässä on kuitenkin kytenyt ajatus siitä, että ko. jalassa voisi jotain outoa olla mutta tietyllä tapaa sitä kuitenkin luottaa alan asiantuntijoihin eikä osaa kyseenalaistaa... Hyvin suuri veikkaus on, että Sintin pentuajan ontuman syynä (silloin polveen kohdistui epäilys osittaisesta ristisidevammasta) olisikin nuljuluun murtuma, eli että silloin nuljuluu olisi vaurioitunut ensimmäisen kerran eikä sen jälkeinen lepojakso ollut riittävän pitkä ja sen vuoksi nuljuluu on päässyt murtumaan useamman kerran. Tämä on tietenkin jossittelua ja arvailua, mutta Sintin liikkumisessa on aina ollut jotain "outoa" ja tämä olisi kyllä erinomainen syy sille.

No kuitenkin, yleensä nuljuluuvauriot paranevat murtuman jälkeen hyvin, mutta paraneminen voi viedä 2-3 kk. Sintillä paraneminen ei ole onnistunut ja vaurio on uusiutunut useita kertoja alkuperäisen vaurion jälkeen. Sintti tarvitsee nyt pitkän lepojakson, jossa liikunta on kevyttä ja rentoa: ei saa siis hyppiä, revitellä tai temuta muiden koirien kanssa. Takajalan oireet ovat vaikuttaneet myös Sintin etupäähän niin, että Sintin hauislihaksen jännetupessa on tulehduksen oireita. Tämän vuoksi liikunta pidetään lyhytkestoisena (monta lyhyttä lenkkiä päivässä, ei yhtään yli 15 min kerralla) ja hauislihaksia venytellään päivittäin lihasten aineenvaihdunnan palauttamiseen. Alkuvaiheessa apuna on myös lääkitys (tulehduskipulääke + lihasrelaksantti).

Jos vasemman takajalan kipuoireet eivät selvästi helpota kahdessa kuukaudessa, alueelle voidaan kokeilla paikallista kortisonilääkitystä. Myös kirurgista hoitoa voidaan kokeilla, jos vaste muuhun hoitoon on huono tai vaurioitunut nuljuluu edelleen kasvaa ja aiheuttaa oireita. Kirurgista hoitoa Kallio haluaisi välttää, koska nuljuluussa yhdistyvät monet lihakset ja leikkauksellakaan ei suurella todennäköisyydellä saada jalkaa kuntoon. Ennuste kotikoiraksi on hyvä, mahdollisesti kevyempiin harrastuksiinkin, mutta agility kuormittaa jalkaa liikaa.

Että silleen. Tähän murenivat kaikki Sintin tavoitteet tälle vuodelle ja luultavasti pitemmäksikin aikaa, agilityä ei tehdä enää ikinä, koska se on nuljuluun kannalta liian riskialtis laji. Nyt kaikki ajatukset kohdistetaan paranemiseen ja kuntoutumiseen, siihen, että nuljuluuvaurio saa tukeutua rauhassa eikä murtuisi enää lisää. Pyrimme siihen, että näillä tavoin saamme jalasta sellaisen joka kestää normaalia arkea ja mahdollisesti myös tokoa. Omat tunteet ovat nyt ihan sekaisin, olen onnellinen, että syy kaikkiin oireiluihin löytyi (olisi vain pitänyt luottaa enemmän omaan intuitioon). Mutta onhan tämä muuten todella murskaavaa. Vanin agilityuran loppumisesta tulee kesällä kuluneeksi pari vuotta, ja nyt toinen koira, vieläkin nuorempana, lopettaa lajin sairastumisen takia. Toki, onhan niitä lajeja muitakin, mutta nyt on epävarmaa se kestääkö jalka ylipäätään mitään ylimääräistä. Ja annan kyllä itselleni luvan olla vittuuntunut, harmittaa niin hemmetisti - varsinkin, kun Sinttiä on tutkittu ja hoidettu eikä vikaa ole löytynyt vaikka se on ollut ns. ilmiselvä. Lisäksi, Sintillä on varmasti ollut paljon kipuja mutta se on kompensoinut liikkumistaan käyttämällä kroppaansa väärin jne. Toinen on tehnyt tunnollisesti agilityä, tokoa ja paimennusta kivuista huolimatta, tästä syytän tahtomattanikin itseäni. Mun rakas sittiäinen.

Lisäilen tänne röntgenkuvia, kunhan saan ne itselleni. Ensimmäinen 15 minuutin kävely on tehty, Sintin tassuja rupesi paleltamaan ja on vieläkin väsynyt rauhoituksesta. Eiköhän tämä tästä pikkuhiljaa lähde taas lutviutumaan, kunhan ekana pahimmasta alkujärkytyksestä selvitään. Elämä on.