27.12.2011

Saavutuksia ja tavoitteita


Kaipa tässä vuoden lopulla on aika vähän katsastaa menneitä ja asettaa tavoitteita tulevalle vuodelle. Tuloksellisesti kuluva vuosi jäi vähän laihaksi, mutta se on osittain pelkästään allekirjoittaneen syytä. Keväällä koko elämäni meni uusiksi ja sen raiteilleen saaminen vei oikeastaan koko kesän ja vähän syksyäkin. Loppusyksyn ja alkutalven aikana saatiin onneksi treenaaminen säännölliseksi ja sen myötä myös paljon kisastartteja agilityssä. Nyt yritämme pitää saman vireen yllä :) Mitään hurjan suurin tavoitteita en uskalla laittaa, kun ei tästä elämästä ikinä tiedä mitä se tuo tullessaan.


Caron tavoitteet vuodelle 2011 olivat:
  • Agility: Kisaamme edelleen aktiivisesti, ja pidemme kisakuntoa yllä. Yritämme kiihdytellä hyppyradoilta pari nollavoittoa, eli saada sen hyppyvaliokellon käyntiin. Keskitymme ehkä enemmän noille hyppyradoille.
  • Toko: Tavoitteena saada vihdoinkin yksi 1-tulos VOI-luokasta. Jos kokeet sujuvat hyvin, kokeilemme sitä TK3-koularia. Keskitymme saamaan EVL-liikkeet kuntoon, ja ehkä korkata tokon "kuninkuusluokan" :)
  • Muuta: Tärkeintä on, että kettu pysyy terveenä ja saa pitää näitä mustavalkoisia kurissa.
Toteutuma:
  • Kisakunto pysyi koko vuoden kohdillaan, parani taas loppuvuotta kohti. Kerättiin yhdeksän 0-tulosta, mutta ei saatu nollavoittoja hyppyradoilta. Uusittiin LAU:n seuranmestaruus mediluokassa :)
  • Ei tullut TK3-koularia, ei lähellekään :) Käytiin kolme koetta ja kahdesta ei ollenkaan tulosta, yhdestä III-tulos. 
  • Mustavalkoiset pysyivät kurissa ja terveenäkin kettu pysyi. 
Caron tavoitteet vuodelle 2012 ovat:
  • Kisata säännöllisesti, tavoitella hyppyradoilla onnistumisia, hyvät radat Agirodun Finnish Open -kisassa, kontaktit kisoissa erinomaisiksi! 
  • Tokossa TK3 
  • Terveyttä ja leppoisia päiviä
________________________________________________


Vanin tavoitteet vuodelle 2011 olivat:
  • Agility: Agilityssä olisi tavoite nousta 3-luokkaan kesään mennessä. Tammi-helmikuun keskitymme treenaamiseen ja sitten käynnistelemme aktiivista kisakautta. Salainen haave olisi saada valiokello käyntiin joko agility- tai hyppyradoilla. Vahvistamme edelleen lähtöä, keppejä ja kontakteja sekä ohjaaja viilaa kaikki ohjaustekniikat kuntoon. Tavoitteena saada "paketti" kasaan lopullisesti vuoden 2011 loppuun mennessä. 
  • Toko: Keskitymme vuonna 2011 agilityyn, mutta siinä sivussa aiomme treenata VOI-liikkeet kuntoon ja tutustua myös EVL-liikkeisiin. Jos löydämme yhteisen sävelen ja oikean vireen tokoon, niin sitten ehkä voisimme osallistua tokon SM-kisoihin LPKY:n joukkueessa.
  • Näyttelyt: Näyttelyimme kierrämme, jos jaksamme. Mitään suurempia tavoitteita ei ole. Jos innostusta löytyy, niin jonkun ulkomaan näyttelyn voisi käydä Vanin kanssa.
  • Muuta: Jos saan Vanin autojen jahtaamisongelma kuriin, käymme kokeilemassa BH-koetta. Terveyttä toivon Vanillekin.
Toteutuma:
  • Ei noustu 3-luokkaan, jäi yhdestä aginollasta kiinni, joten valiokello ei pyörähtänyt käyntiin. Kepit ja kontaktit saatiin tosi hyvälle mallille ja nyt loppuvuodesta myös lähtöönkin saatiin jotain järkeä. Yllätyksenä tosin tuli maksien joukkuepiirinmestaruuskultaa :D
  • Tokon suhteen ei tehty yhtään mitään. 
  • Näyttelyitä jaksettiin kiertää mahtavat kaksi kappaletta 
  • Ei käyty BH-kokeessa ja autojakin vielä jahtaa, terveyttä riitti ja saatiin lantiokin suoraksi. 
Vanin tavoitteet vuodelle 2012:
  • Nousu 3-luokkaan, hyviä ratoja kuninkuusluokassa, ehkä SM-kisoissa seuran maksijoukkueeseen?, paketti kuntoon (vihdoinkin) ja miun "ykköskisakoiraksi" nouseminen
  • Tokossa hömpöttelyä 
  • Pari näyttelyä, kun hyvässä karvassa 
  • Terveyttä 
________________________________________________


Sintin tavoitteet vuodelle 2011 olivat: 
  • Sintille toivon terveyttä ja sitä, että saa olla iloinen ja onnellinen pentu. Tavoitteena on kouluttaa Sintti yhteiskuntakelpoiseksi. Tarkoituksena on myös sytytellä pikkulikkaa      lampaille. Luomme myös hyvä pohjaa tokoiluun ja agilityyn, kummassakaan ei ole mitään kisatavoitteita. Ehkä käymme yhdessä pentuluokan näyttelyssä esittelemässä puikkonokkaista honkkelikonkkelia :D
Toteutuma:
  • Joo, tämä homma kosahti heti alkuunsa. Osittainen ristisidevamma (tai epäily siitä) vei koko talven ja kevättalven. Saatiin onneksi jalka kuntoon. Kaikesta huolimatta Sintti on edelleen onnellinen ja ihan hassu sittiäinen.
  • Yhteiskuntakelpoinen tuo tuntuu olevan, mitä nyt hinkuaa auton kyytiin vähän turhan innokkaasti.
  • Käytiin lampailla ja todellakin SYTTYI, lisää paimennusta! 
  • Agilityssä tehtiin pohjaa kesästä lähtien ja ihan kivasti menee, tokoa ei tehty oikeastaan yhtään (ainakaan vakavasti). Agilityssä yksi möllikisa miniluokassa ja siitä vain yksi kielto.
  • Parissa pentunäyttelyssäkin käytiin, mutta tuomarit eivät oikein arvostaneet puikkonokkaista honkkelinkonkkelia :D
  • Sintti luustokuvattiin virallisesti ja Kennelliitosta tulivat takaisin oikein mainiot tulokset. Lonkat A-A ja kyynärät 0-0, polvet tutkittiin myös ja tulos 0-0. Lisäksi epäviralliset kuvat kertoivat, että Sintin olat ja selkä ovat puhtaat. 
Sintin tavoitteet vuodelle 2012:
  • Terveyttä! 
  • Agissa kisauran korkkaus syksyllä, ehkä myös tokossa ALO1 
  • Paimennusta aina, kun mahdollista 
  • Näyttelyistä H

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti