5.8.2014

Kesäloma tuli ja meni

Hui, vilahtipa reilu 1,5 viikon kesäloma nopeasti ohitse. Sintti kävi tosiaan heti loman alkajaisiksi 23.7. Tampereella ortopedi Juha Kallion luona ja siitä kirjoittelinkin oman tekstin jo aiemmin. Lähdimme heti torstaina 24.7. aamupäivästä porukoiden luo Leppävirralle, missä vietimme viikon lomasta. Pyörähdin Kuopiossa yhden yön verran perjantaina ja lauantaina 26.7. hurautin jo porukoiden kanssa mökille pariksi yöksi. 

Mökillä oli aivan älyttömän ihanaa, otimme aurinkoa, saunoimme, söimme hyvin ja vain olla öllötimme, koko porukka. Tai noh, ihan pikkaisen tasoitimme mökin pihamaata ja heiluin hetken aikaa lapion varressa. Viime kesänä en ehtinyt käydä kertaakaan mökillä, joten nyt oli korkea aika viettää aikaa siellä. Caro ja Vani kunnostautuivat portaiden alustan kaivamisessa, sinne ilmeisesti sai kivan ja viileän kolon aikaiseksi. Vani karkasi aina, kun silmä vältti rannalle ja siellä odotteli että joku tulisi heittämään jotain haettavaa järvestä :) Caro nuohosi kaikki marjamättäät, kieriskeli niissä, tutki rappusten alusia ja istui kesäkeittiön vahtina. Sintti joutui valitettavasti olemaan hihnan päässä, mutta välillä kannoin sen aina 64 rappusta alas rannalle ja annoin viilennellä rantavedessä mahanalusta ja sitten taas kannoin 64 rappusta ylös. Sain siinä pohkeet kipeäksi :D Ihan tyytyväinen Sintti oli oloonsa, mutta harmittaa kun se ei saa riekkua muiden kanssa. Nukuin koirien kanssa aitassa ja siellä oli kivan viileää, yhtään ei ollut liian kuuma ja oven hyttysverkko esti öttiäisten pääsyn sisälle. Koirat kellahtivat sängyn alle aina illalla heti, eikä kenenkään tarvinnut unta odotella hetkeä kauempaa.

Kun lähdimme mökiltä, hain äidin siskon perheen marjatilalta 5 kg mansikoita matkaan ja laitoin ne porukoiden luona rasioihin. Porukoiden luona annoin kesäkalusteille "uuden elämän" ja käsittelin ne Valtti-puuöljyllä, jo keväällä olin ne hionut. Tiistaina 29.7. olikin sitten koko loman "huonoin" päivä sään puolesta, eli iski aikamoinen ukkosmyrsky. Olin rantasaunalla koirien kanssa, kun tuuli nosti tummia pilviä taivaalle ja rupesi jyrisemään yhtäkkiä. Carohan säikähti ukkosta ja kaivautui rantasaunan terassin alle, eikä millään tullut sieltä pois. Houkuttelin sitä nakeilla ja komensin kunnolla (jos ei hyvällä niin ei sitten pahallakaan :D ), mutta ei, mummo oli päättänyt ottaa ukkosen vastaan siellä terassin alla, mikä ei ollut ihan paras idea. Päätin sitten kokeilla vähän erikoisempaa tapaa, ajoin autolla rantasaunan luo niin, että Sintti ja Vani olivat kyydissä. Tämä sai Caron haukkumaan ja se unohti hetkeksi pelkonsa ja juoksi autolle, päästin sen suoraan Sintin seuraksi takakonttiin ja ajoin pihamaalle :D Ovelaa, vaikka itse sanonkin ;) Kettu loukussa! Aikamoinen myräkkä siitä sitten tulikin ja oikeastaan loppupäivä meni sisällä lepäillessä ja touhutessa niitä näitä.

Keskiviikkona oli jälleen aurinkoinen, joskin hiukan viileämpi päivä ja kävin porukoiden kanssa Ikeassa. Mukaan tarttui mm. likapyykkikori (=metallinen astia), pussilakanasetti,  suihkuriippukorin kylppäriin ja kaikkea muuta pientä. Tytöt olivat saaneet olla pihalla hihnassa, kun veli piti niitä "silmällä". Olivat kuulemma olleet kilti, mutta haukkuneet ohiajaville autoille eli käytännössä "koko ajan" :D Torstaiaamuna porukat lähtivät kohti Turkua ja minä siivosin ja pesin auton sekä sisältä että ulkoa. Innostuin myös keräämään kymmenen rasiallista punaisia viinimarjoja matkaan. Lämmintä oli taas, ja Sintti makoili seurana marjapuskien alla. Viiden maissa lähdimme ajelemaan kohti Jyväskylää ja olipa minulla väsyneet matkakaverit mukana, kotonakin vain heittäytyvät kyljelleen ja tuhisivat koko illan. Ihan mahtava loma oli, vaikken tehnytkään mitään sen kummallisempaa. Aurinkoa, uimista, saunomista, nurmikolla makoilua, kävelyä, uimista, saunomista ja kaikkea pientä puuhailua - niistä oli tämä loma tehty! Perjantaina siivoilin ja viikonloppu meni muutenkin ihan latautumiseen ja uusiin työrutistuksiin valmistautuessa. Pyörähdin lauantaina kaupungilla katsomassa ralli"huumaa" päiväseltään ja hakemassa Hannalta ruokaa koirille. Kokeilen, sopiiko niille Hussen lohi-riisi. Ainakin hyvin on tähän saakka maistunut :) 

Sintistä sen verran, että se sai loman aikana kaksi Cartrophen-pistosta (itse pistin molemmat!) ja jalka tuntuisi paremmalta, antaa nimittäin tehdä sille kevyttä venytystä ja muutenkaan ei tunnu tuo lannerangan alue enää niin kireältä. Toki on vielä tulehduskipulääkityskin päällä. Jumpat ovat olleet tosi lyhyitä ja tuntuu, että menee aika siihen että saan aseteltua sen kaikki jalat oikeaan asentoon... Pitkää pinnaa vaatii noiden jumppien tekeminen. Lyhyet lenkit on tehty hihnassa, koska mitään repivää Sintti ei saa tehdä. Hirveästi olisi taas virtaa ja vähän väliä Sintti nappaa hihnan suuhun ja haastaa leikkimään+repimään. Voi sitä ilmettä, kun en anna riekkua hihnan kanssa :/ Onneksi Sintin asenne on sellainen, ettei tuollaisia kauheasti muistella ja kohta voi kokeilla uudestaan saisiko nyt leikkiä hihnalla :) Kyllä me tämäkin vaiva selätetään ja laitetaan jalka kuntoon!

Sunnuntai-iltana kävin treenaamassa lyhyesti tokoa meidän lähikentällä. Carolla on nimittäin tokokoe keskiviikkona, huomenna siis, eikä olla treenattu edellisen kokeen jälkeen oikeastaan yhtään mitään. Tein luoksetulo - ruutu -yhdistelmän, ja teki molemmat oikein nätisti - jesh! Luoksetulossa jumitti lähtöä, kun kuuli "jotain" mutta stopit hyvät. Ruutu oli oikein mallikas, eikä ajatellut yhtään ruudun vieressä ollutta luoksetulon lähtöpaikkaa. Lisäksi tunnari kuudella kapulalla, jotka rivissä. Ohi käveli iso jätkäporukka samaan aikaan, muttei ottanut niistä häiriötä. Haisteli hiukan maata, sitten kapuloita nätisti ja toi oman. Jee!!! Ollaan tehty tämän lisäksi neljä tunnaria, joissa iso määrä kapuloita ja joka kerta on tuonut onnistuneesti omansa. Tuntuisi hyvältä tämä liike nyt! Kaukoja on hiottu myös hiukan, mutta muutoin mennään ihan kokemuksella :) Kunhan ei nyt olisi ihan hirmuhelle huomisessa kokeessa, Caro ei välttämättä kestä kuumuutta. Mutta katsellaan ja ollaan menemättä kokeeseen, jos tuntuu siltä :) Vani pääsi hömpsöttelemään ruutua, liikkeestä istumista ja noutoa. Sintti puolestaan teki istumista ja metallinoutokapulan pitoa, eli ei mitään sellaista, joissa olisi tarvinnut liikkua. 

Olisikohan tässä kiteytetysti viimeiset pari viikkoa? Pikkuhiljaa palaillaan normiarkeen, kouluttamisen, treenien ja lenkkien pariin. Onneksi on vielä kesää jäljellä! :) Tässä vielä muutama kuva mökkireissulta:










1 kommentti:

  1. Tsemppiä ja pitkää pinnaa Sintin kuntoutukseen! Kyllä teitä nyt koetellaan. :(

    VastaaPoista