25.10.2012

Liukkaasti fyssarille

Voi hemmetti, oli ensimmäinen ajatus, kun aamulla lähdin kuuden jälkeen lenkille. Yöllä oli pakastanut, joten tiet olivat jäässä ja miulla tietysti kesäkiekot vielä auton alla. Ja tietenkin tänään oli lähtö fyssari Patricia Hirnin luo Kouvolaan! Päätin kuitenkin lähteä liikkeelle hyvissä ajoin ennen kahdeksaa ja mietin päässäni, että jos menee liian liukkaaksi niin perun Vanin ja Sintin ajat ja hissuttelen takaisin Lappeenrantaan. Rystyset valkoisena puristin rattia koko matkan ajan, mutta pääsimme ilman liukasteluja Kouvolaan asti. Meille jäi hieman odotteluaikaa ja punnitsin tytöt: Caro painoi 11,65 kg, Sintti 14 kg ja Vani 17 kg. Sintille on tullut vähän painoa lisää ja miusta tuntuu, että se on ihan lihasta. Sittiäinen on jotenkin jäntevöitynyt viime aikoina :)

Patricia katsoi taas liikkeet hitaassa kävelyssä ja ravissa sekä pienen ympyrän hitaassa kävelyssä. Vani käsiteltiin ekana. Vani on ollut jotenkin jäykän oloinen kropasta ja Patricia huomasi saman. Veikkaan, että nuo kynnet aiheuttavat jännitystä kroppaan, koska ranka oli suora ja Patrician mukaan jumitukset liittyvät lihaksiin. Lonkankoukistajat ja lanneranka olivat eniten jumissa, mutta avautuivat käsittelyn myötä. Myös etujalkojen ja selkärangan "risteyskohdan" alueella oli trikkeripisteitä. Vani on kyllä kumma tapaus kroppansa kanssa, pitää nyt vähän miettiä, että kokeilenko esimerkiksi jotain tossuja sillä lenkeillä. Silloin näkisi, muuttuuko tuo kroppa jollain tavalla ja johtuu tuo "outous" oikeasti niistä kynsistä. Lihasten ja rungon pitäisi olla nyt kunnossa, mutta ei se ole ihan oma itsensä :(

Sintti on Patrician mukaan parempi kuin aikaisemmin. Se käyttää kuulemma etupäätään enemmän, eli enää tue etujalkojaan kyynäriin ja sen lisäksi takajalkojen asentoon on tullut leveyttä. Viime viikonlopun rengaställi oli luultavasti aiheuttanut vasempaan kylkeen jumituksen, joka aukesi nopeasti. Lisäski Sintin molemmat takareidet olivat sen oloiset, että "niillä on tehty hommia". Hyvin nuokin kohdat saatiin käsiteltyä ja auki. Pelkkää lihaspuolen huoltoa siis Sintille :) Jatkan Sintin ja Vanin kanssa edelleen jumppia, tällä kertaa en vielä varannut seuraavaa aikaa, kun en tiedä sitä mihin suuntaan nämä työkuviot menevät. Haluaisin kyllä käydä edelleen Patricialla, kun saamme siellä niin hyvää hoitoa :) Kotimatka sujuikin sitten paljon mukavammin, kun tiet olivat hiukan sulaneet. Ilta meneekin sitten tyttöjen osalta rauhallisemmin, katsotaan, jos jotain pientä tokon tynkää ottaisimme ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti