Kyselin tuossa pari viikkoa sitten paikkaa Lempäälän tokokokeesta ja viime viikolla sain paikan varasijalta. Edellisestä kokeesta on jo aikaa, viime syyskuussa olen viimeksi käynyt Caron kanssa kokeessa ja päätin, että nyt on aika tehdä tilannekatsaus.
Kiirehdin tänään töistä kotiin ja pienen lenkin jälkeen ajelimme Lempäälään Tamskin kokeeseen. Tuomarina toimi Tiina Heino. Olimme hyvissä ajoin paikalla ja heitin pienen kävelylenkin ennen paikkamakuuta. Caro kisasi neljäntenä VOI-luokassa, missä oli yhdeksän koiraa. Olimme siis ensimmäisessä paikkamakuuryhmässä. Caro oli tosi hyvällä fiiliksellä, tein hallin pihassa pienen paikkamakuun ja palkkasin siitä. Mielentila oli oikea, koska tuomarin kommentti oli "täällä ei tapahtunut yhtään mitään", eli paikkamakuusta 10. Vein Caron autolle ja palkkasin sen, kävin itse katsomassa parin ensimmäisen koiran suorituksen ja kolmannen alussa hain Caron autosta. Otin kaukokäskyt palkalla ja pari sivulle tuloa, mutten mitään muuta. Tässä pisterivi osa-alueittain, liikejärjestystä oli pikkaisen sekoitettu normaalista.
Seuraaminen: 7,5 > Caro ei ollut oikein mukana heti seuraamisen alussa ja ensimmäisen käännöksen jälkeen kuului jokin ääni (pamahdus) ja jäi kuuntelemaan sitä. Jouduin antamaan lisäkäskyn. Muuten seuraaminen oli kyllä ihan hyvää, pikkaisen on väljä seuraamispaikka, mutta piti hyvin kontaktia ja erityisen tyytyväinen olen paikalla siirtymiin ja juoksuosuuteen. Hyvä!
Istuminen seuraamisen yhteydessä: 10 > Tämän kettu osaa!
Luoksetulo: 8 > Aavistuksen ripeämmät saisivat stopit olla. En tiedä, mistä tuomari muuten tiputti pisteitä. Pikkaisen ennakoin itse stoppeja, ehkä se näkyi? Miun on niin vaikea hahmottaa niitä stoppimerkkejä.
Hyppynouto: 0 > Kapula pomppi vinoon ja aika kauas, Caro juoksi suoraan hypyn sivusta kapulalle ja tullessaan tarjoili sitä hiukan myös tuomarille :D
Metallinouto: 5 > Meni kapulalle vauhdille, pikkaisen empi ottaisiko sen suuhun, pudotti kerran matkalla, mutta nosti ripeaästi suuhun. Lisäksi nousi seisomaan luovutuksessa. Tuomari sanoi, että minun olisi pitänyt käskeä koira perusasentoon sen jälkeen kun nousi seisomaan.
Tunnari: 0 > Meni kapuloille ja selkeästi haisteli, mutta jäi kiinni etummaisiin kapuloihin (ympyrässä) eikä itsevarmuus riittänyt klo 12:ssa olleen kapulan haisteluun, joka oli se oikea. Kehuin, vaikka toi väärän. Yritti tehdä töitä, mutta tarvitsee selkeästi vielä toistoja ja varmuutta. Ei sentään vain ryykäissyt kapuloille ja ottanut ensimmäistä niin kuin on aikaisemmin tehnyt.
Kaukokäskyt: 8 > Yksi vaihto meni väärin, eli meni s-i vaihdossa maahan, käskin uudelleen istumaan. Eteni hiukan. Mutta jee, teki hyvällä vireellä kaikki vaihdot (sen vääränkin :D ) eikä ottanut häiriötä tms. Wau!
Ruutu: 7 > Lähti vähän kaarrellen kohti ruutua, mutta bongasi sen sitten. Oli menossa suoraan maahan, joten sanoin nopsaan stå-maahan, ja sitten Caro pongahti seisomaan :D Voi jösses! Olen purkanut nyt sitä, ettei saa mennä suoraan maahan vaan käskystä. Ilmeisesti muisti tämän kesken kaiken ja nousi sen takia seisomaan. Loppuosan seuraaminen väljä.
Kokonaisvaikutus: 10 > Koiralla on selkeästi hauskaa kehässä. Ohjaaja ohjaa nätisti.
Kokonaispistemäärä oli siis 212 ja sij. 3./9.
Miulle jäi kyllä hyvä fiilis kokeesta. Carolla pysyi vire hyvänä läpi kokeen ja selkeästi tunnarissa alkaa olla ajatusta ja kaukokäskyt ovat menneet huimasti eteenpäin. Hyppynoudossa on jotain häikkää, kun se ei ole nyt kolmeen viimeiseen kokeeseen onnistunut. Sen suhteen pitää harjoituksia vaikeuttaa ja varmistaa se, että Caro menee aina kapulalle ja tulee takaisin hypyn kautta. Kyllähän nuo kaksi nollaa hetken aikaa harmittivat, mutta jatketaan harjoituksia. Uskon, että saadaan joskus se VOI1-tulos - ehkä seuraava, eli 15. koe VOI-luokassa sanoo toden :D Pitää vain ekaksi hankkia se koepaikka jostain! Kotona olimme puoli yhdentoista aikaan illalla, eikös sitä sanota, että kuolema kuittaa univelat - vähän sellainen fiilis on tällä hetkellä. Ja huomenna taas Espooseen treeneihin :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti