Juhannus sujui rauhallisesti Leppävirralla. Ajelimme torstai-iltana porukoille. Heinolan moottoritien lopussa liikenne puuroutui ihan täysin, joten pienen miettimisen jälkeen heitin u-käännöksen ja ajelin perille Joutsa-Kangasniemi-Pieksämäki -reittiä. Oli hyvä ratkaisu, kun sai ajella normaalia vauhtia eikä tarvinnut körötellä jonossa. Viikonloppu meni käytännössä ihan pihalla ;D Nautimme siis siitä, että oli lämmintä, aurinko paistoi ja koirat saivat olla vapaana pihalla. Perjantaina tytöt olivat pihalla varmaan sen 12 tuntia, lauantaina joskus iltapäivästä pidimme kolme tuntia sisällä "siestaa" ja sunnuntaina ennen kotiinlähtöä tytöt olivat pelkästään ulkona. Ja kyllä ne nauttivat, uivat, juoksivat frisbeen kanssa, tekivät pieniä tokojuttuja, mutta ennen kaikkea: olivat vapaalla :) Mitään järjellistä emme saaneet viikonlopun aikana tehtyä, ihan hyvä vain, kun on ollut niin kiireistä elämää viime ajat. Carolla oli välillä vaikeaa ötököiden kanssa, joten se hengaili jonkin verran sisällä... Sunnuntaina pesin auton ja sain yhden innokkaan vesisuihkuläträäjän "avuksi", hassu Sintti-Maaria :) Sunnuntaina ajelimme samaa reittiä takaisin kuin mitä tulimme torstaina. Lahden kohdalla oli eniten ruuhkaa, mutta onneksi liikenne lähti aika nopeasti rullailemaan. Kotona olimme joskus puoli kahdeksan maissa, ja käytiin iltalenkki ihanassa kesäsäässä.
Eilen kiirehdin töistä kotiin, kun oli vuorossa RimA:n agitreenit. Noh, päästiin Riksun ABC:n rampille, kun syttyi akun merkkivalo. Pysäytin auton lähimmälle bussipysäkille, sammutin sen ja soitin iskälle/veljelle, että uskaltaako tuolla ajaa. Nähtävästi laturi on menossa rikki, joten sammutin ilmastoinnin, radion ja valot. Päätin ajella kotiin, eli katsoa, pääsenkö sinne asti. Akun merkkivalo sammui siinä matkalla, joten nähtävästi laturissa on tosiaan häikkää. Agitreenit jäivät siis välistä, kävimme noin tunnin lenkillä treenien sijasta ja otin vielä Sintin kanssa pieniä tokojuttuja sisällä. Tänään on nimittäin tokokoe - kääks!!! Sain autolle huomiselle korjausajan, joten nopeasti onneksi sen suhteen tilanne normalisoituu. Töihin pääsin ilman merkkivalon syttymistä :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti