8.7.2014

Vesikävelyä

Eilen (7.7) käytiin töiden jälkeen lenkillä ja samalla myös läheisellä veneenlaskupaikalla viilentymässä :) Uitin Caroa ja Vania. Sintti pääsi myös kokeilemaan vesikävelyä, joka on yksi tapa vahvistaa vasemman takajalan (kipeä) käyttöä. Tällaisen ohjeen saimme Maaritilta: 

Vesikävely: Mahdollisuuksien mukaan Sintti hyötyisi paljon vedessä kahlaamisesta. Veden syvyys polven yläpuolella, aloitetaan 3 x 1min kävelyllä niin, että välissä on aina tauko. Pyritään kävelemään tasaista ja rauhallista vauhtia.

Teimme eilen vain kaksi 1 minuutin mittaista kävelyä, koska aikaa meni Sintin "rauhoittamiseen" - vänkäsi siis sivusuunnassa järveen, kun olisi halunnut mennä uimaan. Toinen minuutin setti oli jo parempi ja malttoi kävellä rauhallisemmin/paremmin. Löysimme onneksi sellaisen paikan, jossa voi kävellä n. 10 m suoraan ja pohjana hiekka. 

Vani ui useamman pitkän lenkin ja Caro pari lenkkiä. Kotimatkalla Sintti huolehti, ettei ihana vesilelu katoa mihinkään... :)


Kävimme huilimassa kotona hetken aikaa ja illalla vielä heitimme reilun puolen tunnin lenkin, jonka jälkeen venyttelin Sintin. Sintti tuntui ihan erilaiselta kuin lauantaina venytellessä, eli kyllä Maaritin käsittely auttoi selkeästi. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti