2.8.2013

Jumit auki

Töiden jälkeen heitimme noin 45 minuutin lenkin. Ukkosti hiukan ja Caro säikkyi, mutta kykeni kuitenkin liikkumaan hihnassa. Lenkin jälkeen sapuskaa naamaan ja sitten kohti Vantaan Aistia, Sintille oli siis varattu aika Niina Sorvarilta. Niina huomasi Sintin liikkeestä saman kuin minä, eli että pyöristää lanneselkäänsä. Tällainen diagnoosi tuli:

Liikkuu pääosin suorana, mutta kääntää etutassuja melko paljon auki sivuille. Takaliike kunnossa, mutta pyöristää selvästi lanneselkää, taipuu riittävästi. Istuminen ja makuu ok.

Seistessä vasen ilium lievästi kraniaalisempi kuin oikea, lannerangan joustossa jäykkyyttä. Syvät lihakset aktivoituvat kohtalaisen hyvin, kehittyneet etenkin takaosassa.

Lihaskireyksiä rintarangan kaudaaliosassa (takaosassa) molemmin puolin, pehmytkudoskäsittely ja reilusti lannerangan mobilisointia. Lantion asento symmetrisoituu käsittelyllä.

Eli jäykkyyttä ja kireyksiä löytyi vähän joka suunnalta, en siis kuvitellut omiani. Hyvä, että sain näin nopeasti ajan fyssarille! Niina sai nuo kireät kohdat avattua, tärkein on nyt saada lanneselkä suoristumaan. Siihen saimme ohjeeksi tehdä ns. sfinksi-venytystä, jossa on katsottava että lanneselkä ojentuu ja iho hieman värähtää. Saimme ohjeeksi tehdä ensimmäiset venytykset kotona, ja iho kyllä värähti lanneselän kohdalla - ennen Niinan käsittelyä tein venytyksen eikä ihossa näkynyt värähdystä. Juttelin Niinan kanssa siitä, kannattaako meidän osallistua sunnuntain kisoihin. Hänen mukaansa kireydet ovat nyt auki, mutta Sintti ei ehkä saa itsestään "kaikkea" irti. Mietin siis vielä sitä, lähdenkö huomenna ajelemaan Lappeenrantaan vai en. On kuulemma hyvä, että Sintille on varattuna myös osteopaatille aika. Se on kahden viikon päästä, joten pääsemme nopeasti tsekkaamaan tilanteen vielä uudestaan. Syitä näihin kireyksiin ja rangan jäykkyyteen on vaikea sanoa. Itse veikkaan sitä, ettei Sintin hyppytekniikka korkeiden (65 cm) hyppyjen kanssa ole vielä kunnossa. Ja tietysti jos nämä samat kohdat alkavat vaivata useamminkin, niin on pakko harkita Sintin kuvaamista sen varmistamiseksi, ettei siellä kropassa ole mitään "rikki". Laitoin kotimatkaksi Sintille BOT:n päälle, ja kävimme vielä kävelemässä rauhakseltaan noin 20 minuuttia. Caro ja Vani olivat fyssarikäynnillä mukana, ja molemmat olisivat halunneet selvästi myös oman käsittelyn - sen verran vaativia ilmeet olivat: Caro tuijotti Niinaa TOSI pitkään ja Vani heittäytyi kyljelleen makaamaan :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti