Onpas aika kulunut taas nopeasti, enkä ole ehtinyt kunnolla kirjoitella blogia. Mitäs kaikkea on ehtinyt tapahtua?
Niinun kurssi alkoi 13.8., ja nyt olemme käyneet Espoossa kolme kertaa, eli aloituskerran jälkeen myös 20.8. ja eilen 27.8. Treenit ovat sujuneet hyvin, muutama asia on noussut tässä kolme kerran aikana esille: ohjaajan linjat ja linjoissa varsinkin se, etten peitä koiralta seuraavaksi suoritettavaa estettä (on näemmä aika hankalaa olla sabotoimatta koiran rataa :D ). Lisäksi Sintti irtoaa vähän turhan usein sivuttaisesteille (väärille!) ohjauksesta, eli tietynlaista ohjaukseen tulemista on käyty myös läpi. Eilen teimme ennätyksen, ja pääsimme ensimmäistä kertaa Niinun treeneissä esteelle 20 (tosin pätkissä), mutta nyt alkaa tuntua siltä, että palaset loksahtelevat pikkuhiljaa paikalleen. Erityisen tyytyväinen olen siihen, että yhdessä kohtaa tultiin pituudelle vauhdilla ja sen takana oli ansana putki. Putkeen ei saanut kuitenkaan mennä, vaan koira piti kääntää takaisin tulosuuntaan ja kepeille. Lisäksi tein onnistuneesti ainakin pakkovalssin, niistosokkarin, takaakierron (x2!), päällejuoksun ja tuon pituuden jarrutuksen + käännön. Jes, hyvä Sintti ja mie!
14.8. Sintti kävi osteopaatti Hanna Kivisen käsittelyssä. Hanna otti vastaan Nurmijärvellä. Sintillä oli pientä jumia oikean takajalan SI-nivelessä, mutta se aukesi hyvin. Selässä oli yhdessä nikamassa jonkinlaista jumiutumaa, kyseessä oli ihan sama kohta, mihin Sintti reagoi fyssarin käsittelyssä. Käsittelyn myötä tuokin kohta "parani". Sain jumppaohjeen siihen, miten tuota SI-niveltä voi jumpata ja sillä tavoin ehkäistä sen mahdollista jumiutumista. Kuulemma joskus kahdeksan kuukauden päästä olisi hyvä käydä seuraavan kerran osteopaatin käsittelyssä. Tietenkin, jos jotain oiretta tulee niin aikaisemmin.
17.8. osallistuin Sintin kanssa Lohjalla Uudenmaan kennelpiirin agilityn piirinmestaruuskisoihin (yksilö). Paikalla olimme joskus puoli neljän aikaan, ja ensimmäinen rataantutustuminen alkoi viideltä. Ehdimme siis käydä kunnolla kävelemässä, ja todella hieno sää helli kisaajia :) Ihanaa, kun aurinkoa ja lämpöä riittää elokuussa! Tuomarina toimi Leena Rantamäki-Lahtinen. Rimat olivat 65 cm sekä agi- että hyppyradalla, mutta ihan hyvin Sintti niistä selvisi. Agiradalla kinkkisin kohta ehdottomasti oli A:n alla ollut suora putki, jonka jälkeen piti ehtiä ohjaamaan hypylle ja ohittaa putken väärä pää. Radan alku sujui hyvin, pikkaisen linjasin 2 ja 3 hypyn väliin, ja takaaleikkasin A:lle, otti hyvin kontaktin (pikkaisen joutui odottamaan ohjaajaa), hyvin hyppäsi renkaan, hyvä kääntö renkaan jälkeisellä hypyllä ja meni keppien oikeaan väliin, muttei taipunut enää kakkosväliin. Tästä siis kielto, nyt kepit sujuivat hyvin ja sitten vauhdikkaasti keppien jälkeen muuri, hyppy, lähetys kaukana olleelle hypylle ja vastaanottovalssi ennen putkea olleella hypyllä. Hyvin irtosi kauas hypylle ja ehdin tehdä hienosti valssin, mutta liikuin liian lähelle putkea ja myöhästyin sitten putken jälkeisen hypyn ohjauksesta. Lopulta Sintti sitten kielsi hypyn ja hyppäsi sen väärään suuntaan, kun ohjaaja vain levitteli käsiään ja sekoili :D Annoin mennä sen hypyn jälkeen putken ja yhden hypyn, sillä hylyn jälkeen ei saanut suorittaa rataa loppuun isosta koiramäärästä johtuen. Agiradalta tulokseksi siis HYL.
Tässä vaiheessa taas kävimme pitkän jäähdyttelylenkin ja sitten oli vuorossa hyppärin rataantutustuminen. Hyppäri oli ehkä mukavamman oloinen kuin tuo agirata, tosin alussa oli aikamoinen vauhtisuora ja sen jälkeen taas viedä koira ohi putken väärän pään. Hätäilin 2 ja 3 hypyn välisessä linjauksessa, enkä katsonut koiraa ja se lähti liikkeen mukana ihan väärään suuntaan, korjasin kiellon. Tuon jälkeen hyppy, pituus, hyppy ja putken väärä puu -kohta meni tosi hyvin, tein omaan liikkeeseen rytmitystä pituuden jälkeen ja Sintti tuli ohjaukseen mukaan. Putken jälkeen oli vähän ilkeä kulma hypylle, siinä niisto ja sitten taas hirveää juoksua suoraan putkeen, hypylle ja toisella hypyllä tein takaaleikkauksen myöhässä ja siinä rima alas. Sitten taas hyvää juoksupätkää, hyppy - muuri - rengas ja kepit, haki itsenäisesti kepit, mutta jätti pujottelun kesken toiseksi viimeisessä välissä ja sama toistui uudelleen. Voihan pökäle! Kolmannella kerralla kepit onnistuivat ja siitä sitten loppusuoran kautta maaliin, rytmiä ei oikein enää löytynyt. Tulos oli 22,70, eli virheitä ja yliaikaa :D Mutta tyytyväinen olen siihen, että onnistuin ainakin yhdessä kohdassa rytmityksessä ja Sintti haki keppien alun hyvin. Piirinmestaruuden veivät Hanna & Fidzi - paljon onnea heille! Hyppärin jälkeen kiiruhdin jäähdyttelylenkillä ja joskus yhdeksän maissa lähdimme ajelemaan kotia kohti. Kiva päivä oli, vaikkei huisin hienoja tuloksia saavutettukaan :)
Viikonloppu 23.-25.8. meni porukoiden luona. Ajelimme Leppävirralle perjantaina töiden jälkeen, perillä olimme joskus puoli kymmenen maissa. Tytöt riekkuivat pihalla ja kävin itse nautiskelemassa rantasaunan löylyistä pimeässä loppukesän illassa (en suostu vielä myöntämään, että on syksy :D ). Lauantai ja sunnuntai menivät lenkkeillessä koirien kanssa ja pihalla touhuillessa. Keppitreeniä otin kaikkien kanssa, Vanikin pääsi tekemään, kun nurmella eivät kynnetkään niin pahasti kulu tai ota osumaa. Ja se oli niin liekeissä! Sintti kakkasi lauantaina pitkin päivää, ja sunnuntaina heräsin klo 05.05 siihen, kun se kakkasi sisälle. Aamuseitsemältä heräsin sitten Sintin oksentamiseen, enkä enää sen jälkeen osannut nukkua, vaan rupesin epäilemään että onko kyseessä suolitukos. Sinttihän repii autossa pehmusteena olevia mattoja ja aiemmin nakerretut palaset ovat tulleet pihalle kakan mukana. Sintti oli myös jokseenkin vaisu, olin jo soittamassa päivystävälle, mutta päätin sitten katsella vointia. Normaalisti se joi ja kakkakin tuli läpi, eikä oksentelua tullut enää enempää. Aamuruokaa se närppi, mutta ajattelin että se johtui oksentamisesta. Päätin, että ajelen kotiin ja soitan sitten päivystävälle, jos tarve vaatii. Ihan normaalisti Sintti touhuili pihalla, joten sen puolesta en ollut huolissani. Kiva oli käydä porukoilla, mutta kyllä nuo viikonloput tuntuvat lyhyiltä kun ajamiseen menee melkein yhteensä se 8 h. Kotona olimme joskus puoli kahdeksan maissa ja kävimme vielä lenkillä, Sintti kikersi sellaisen semilöysän kakan, ja itselle tuli sellainen fiilis, että kyseessä oli pelkkä tavallinen mahatauti. Yöllä ei tarvinnut herätä, maanantaiaamuna kakkaa tuli jonkin verran pihalle eikä työpäivän aikanakaan ollut mitään tullut pihalle, joten selvisimme säikähdyksellä. Enää en autoon laita mattoja pehmusteeksi, sen opin tästä!
Tässä näin pääpiirteittäin tärkeimmät menot ja tapahtumat reilun parin viikon ajalta. Tokoa olemme tehneet useamman kerran, mutta en jaksa niitä muistella jälkikäteen. Kaikkien tekeminen vaikuttaa oikein hyvältä. Saimme uudet lenkkikaverit Hyvinkäällä, kun työkaveri asuu meidän lähellä kahden dalmatialaisen kanssa ja kävimme lenkille viime viikolla. Melkein kahden tunnin ajan kiertelimme pitkin lenkkipolkuja, kiitos Laura & koirat seurasta! :) Autosta hävisivät ajovalot yhdellä Espoon reissulla, mutta vika löytyi rikkoutuneesta valokatkaisijasta. Viikon ajan ajelin pelkillä parkki- ja sumuvaloilla, onneksi ei tarvinnut tehdä iltareissuja pimeään aikaan. Autoon tehtiin myös jakopäänhihna-remontti, normaali huolto ja ilmastoinnin huolto, joten Passat on saanut erityishuomiota (jälleen) viime aikoina :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti