Keskiviikkona (7.5.) Sintti osallistui ensimmäistä kertaa Niinun treeneihin. Ilmoitin Sintin siis kahdeksan kerran kurssille. Olin n. 45 minuuttia ennen treenejä Olarinluomassa, ja kävimme kunnolla kävelemässä ja tutustumassa lähiseutuun :) Treeninä oli muistaakseni 34 esteen rata, mutta me teimme vain seitsemää ensimmäistä estettä. Tuohon seitsemään esteeseen mahtui kolme erilaista valssia, joissa hioimme rytmitystä ja minun ymmärrystä liikkeen suunnan merkityksestä valssissa. Ensimmäinen valsseista oli takaakierto-valssi, tässä piti uskaltaa lähettää koira takaakiertoon, että ehti viemään koiran hypyn jälkeen olleelta pituudelta yhden putkensuun ohi. Sain muistutuksen siitä, että jalan pitää tällaisessa valssissa näyttää sinne siivekkeen reunaan ja että kolmella askeleella on saatava itsensä liikkeelle. Tämän sain toimimaan hyvin. Tuo pituuden jälkeinen kohta oli vaikea, kun siinä koiraa piti vähän tyrkätä putken suusta "kauemmaksi", että se linjautuu oikein hypylle. Seuraavassa kahdessa valssissa piti ennakoida, eli valssin piti olla valmiina ennen kuin koira ponnistaa, tässä saimme kyllä tosi hyvät suoritukset muutaman toiston jälkeen. Luulen, että oivalsin taas lisää valssista :) Sintti hyppäsi myös tosi rennosti, kun minun ohjaus oli selkeää ja tiesi jo ennen ponnistusta, mihin olemme menossa. Odotan jo innolla seuraavaa treenikertaa, mikä on 22.5. Teimme kunnon jäähdyttelyt, ja kotona olimme joskus 22.30, onneks oli vapaapäivä torstaina :D
Torstaina lähdin aamupäivällä ajelemaan Leppävirralle porukoiden luokse. Perillä olimme kahden maissa, ja saman tien alkoi sataa taivaan täydeltä. Odottelimme sateen loppumista, ja illaksi onneksi sää kirkastui ja kävimme lenkillä ja muuten vain touhusimme pihalla. Vani kävi heittämässä talviturkkinsa, kun lähti uiskentelemaan sorsien perään, onneksi vesiheinät estivät uimamaisterin menoa ja päätti kääntyä takaisin - oli vähän viluisen näköinen uimareissunsa jälkeen, ei vissiin ole ihan lämmintä vielä vesi :D Perjantaina tein etänä töitä, koiruudet makoilivat sohvalla ja kävivät iskän kanssa pellolla juoksentelemassa. Pitkän lenkin tein töiden jälkeen, jätin koirat sitten yöksi porukoiden hoiviin ja häivyin itse yöksi Kuopioon humputtelemaan (mutta siitä ei sitten sen enempää ;D )... Lauantaina olin takaisin porukoilla kolmen maissa, ja kävimme taas metsälenkillä ja nautimme ihanan aurinkoisesta säästä, kesä nimittäin tuli :) Iskä vaihtoi samalla autoon öljyt, joten nyt saa taas ajella 10 000 kilometriä. Nopeasti kyllä tuo kilometrimäärä kertyy tällä vauhdilla :)
Sunnuntaina heräsin seitsemän jälkeen, käytin koirat pellolla juoksentelemassa ja laittelin itseni kuntoon kotimatkaa varten, mihin kuuluivat myös Mikkelin kisat. Joskus ysin maissa lähdin ajelemaan, Caro teki taas perinteisen "enhaluakyytiinjuoksensinuakarkuunkeppienjapallojenkanssa-hepulin" :D Pienen pyydystämisen jälkeen sain ketunkin kyytiin. Alkumatkasta tajusin, että olin ajatellut ihan väärin kellon, minun olisi tarvinnut lähteä vasta puoli kymmenen maissa ajelemaan, joten olin tosi ajoissa Mikkelissä. Ehdinpä katsella siellä maksien rataa ja kävellä kunnon lenkin ennen medien rataantutustumista. Ensimmäinen rata oli tuomariharjoittelija Arto Laitisen hyppäri, joka oli profiililtaan oikein kiva, eniten mietitytti kepeille vienti. Caro liikkui kivasti ja kepeille vientikin sujui, tulokseksi O (-8,59) ja 4. sija - hyvä Kartsa! Toisella radalla tuomarina oli Minna Väyrynen, ja sekin oli profiililtaan tosi sujuvan oloinen rata, ei mitään ylivaikeaa vääntöä. Lohjan kisoissa päätin, etten anna Caron enää possuilla kontakteilla. Tarkoituksena oli siis ottaa heti kontakti uusiksi, jos tekee alasmenolla virheen. Mutta eipä ollut ongelmia kontaktien kanssa, Caro teki sekä A:lla että puomilla tosi hienot stopit ja mie olin niistä sen verran "järkyttynyt" ja tosi ONNELLINEN, että ohjauskuviot muuttuivat matkan varrella. 0-tuloksella tulimme kuitenkin maaliin, aika oli -7,89 ja sillä irtosi 5. sija. TUPLANOLLA siis pitkästä aikaa Carolle, hienoa! Kävimme jäähdyttelylenkin Marikan & kelpojen kanssa, löydettiin ranta, missä kävivät kastelemassa tassuja ja Sintti pääsi taas harrastamaan räyhwäyhräyhwäyh-meininkiä Njempan ja Apinan kanssa - ovat kyllä sellainen tollojoukkio, ettei mitään rajaa :D Waara the Apinamiehestä tuli agilityVALIO heti ekalla radalla - paljon onnea vielä tätäkin kautta kartturille ja liukkaalle saippualle!!! Kisat kruunasi tietennii mäkburgerit, jonka jälkeen huristelin kotiin puhelin korvalla melkein koko matkan. Ilta menikin sohvalla rötköttäessä, pyykkiä pesten ,ja jaksoinpa käydä lyhyen iltalenkin. Kylläpä hapotti, olisi hyvä ehtiä joskus nukkuakin :D Mutta on tämä elämä tällä hetkellä niin hauskan ihanaa :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti