Maanantaina oli vuorossa Virvan treenit hallilla. Alkuun katsoimme kahta erilaista ohjauskuviota, loppupeleissä pakkovalssi - niisto -yhdistelmä toimi paremmin kolmella ensimmäisellä esteellä, kunhan sain ekaksi Sintin tulemaan pakkovalssissa "käteen". Meinasi nimittäin hypätä väärään suuntaan, saatoin lähteä aluksi liian aikaisin liikkeelle, mutta teki tuon myös silloin kun seisoin ihan täysin paikallani. Mikälie aivojumi. Muistuttelin lelun kanssa pituutta, kun pituus oli ns. tyhjään ja sen jälkeen tiukka käännös puomille. Laukaan kisoissahan tuollainen oli vaikea kohta Sintille. Radan kinkkisin kohta oli sellainen, jossa oli kaksi suoraa putkea peräkkäin, mutta piti tulla ensimmäisen jälkeen putkien kanssa samassa pituussuunnassa olleille kepeille, oli ihan täysin suljettu kulma. Sintti lähti voimakkaasti liikkeen mukana, koska minun piti olla ohjaamassa keppien ekaan väliin (Sintille vielä vaikea kulma) ja sujahti siihen putkeen. Kokeilin myös leijeröintiä keppien toisella puolella, mutta siinäkin ampui toiseen putkeen. Loppupeleissä piti hidastaa hiukan omaa vauhtia, antaa pientä äänikäskyä ja vetäistä pois jollain liikkuvalla pakkovalssin kaltaisella kalastelupelastelu-ohjauksella Sintti keppien ekaan väliin. Tämä oli kyllä vaikea, eli nyt pitää treenata ohjurin kanssa tuollaista kulmaa ja laittaa esimerkiksi lelu keppien ekaan väliin = hakisi keppien aloitusta itsenäisesti. Sintti luki kyllä oikein minun liikettä, eli sitä toista putkea enkä halunnut sitä karjumalla ottaa ohjaukseen. Hyvä vain, jos lukee edes vähän jo itsenäisesti rataa. Pikkaisen painoi väsy omissa jaloissa, ja sen vuoksi treeni ei omalta osaltani ollut ihan paras mahdollinen. Sintti kyllä yritti parhaansa :) Hyvä ChinChin!
Tiistaina treenasimme meidän "kotikentällä" isomman porukan kanssa. Sannan lisäksi treeneihin tuli kolme muutakin immeistä. Ensin otin paikkamakuun Sintin kanssa, mukana Sannan Nooa ja toinen bortsu. Menin oman auton taakse piiloon parkkipaikalle ja se, jos mikä on Sintille iso häiriö. Sillähän on aina veto auton suuntaan, ja takakontissa vielä Carokin haukahteli jotain ja Sintti näki suoraan takakontissa olleet Caron ja Vanin. Kolme minuuttia oli aika ja Sintti makasi kyllä niiiiiiin topakan näköisesti :D (kurkin välillä ikkunoiden läpi). Hieno paikkamakuu ja virettä varmasti oli, kun kävimme vain lyhyen lenkin ennen treenin alkua. Paikkamakuun jälkeen otin Sintin kanssa kaikki AVO-liikkeet läpi, palkkasin aina sopivassa välissä ja vahvistelin "härökohtia". Seuraaminen tuntuu hyvältä, välillä painaa, mutta aika korrektisti teki. Pitää vain muistaa se, että hidastan hiukan kävelyä ennen pysähdyksiä, eli etten tee niitä liian äkkinäisesti. Jättävät ok, maahanmenossa ennakoisi mielellään istumista. Ensimmäisen luoksetulon stopin tuli läpi, korjauksella hieno stoppi, josta suoraan palkka. Noudossa ei tullut eteen hyvin, jäi turhan kauas. Kaukot ok. Mukana oli myös hyppyeste, aluksi meni toooosi hitaasti istumaan, mutta sitten paransi. Kiva treeni Sintin kanssa!
Caron kanssa tein ekaksi luoksetulon, otin pelkkiä suoria luoksetuloja, kun meinaa ennakoida stoppeja liian itsenäisesti. Hyvin sain vauhtia luoksetuloihin eikä enää hidastellut olemattomiin stoppeihin :) Ruutuun humputteli TAAS, eli menee kyllä ruutuun, muttei kuunnellut pysähtymiskäskyä ja pysähtyi omaan tahtiin. Kävin hakemassa ruudusta ja toruin hiukan, selkeästi ei ota sellaista kunnon asennetta mukaan. Otin sitten lähempää pelkkiä ruutuun menoja & stoppeja ja nyt toimi paremmin, viimeinen sitten pitkältä matkalta ja se oli hyvä. Caron kanssa en uskalla viedä ruutuun mitään kosketus/namialustaa, koska rupeaa haistelemaan. Tuo voisi auttaa sitä suoraviivaista etenemistä, mutta jos Caro aloittaa haistelun ruudussa niin silloin ei kuuntele minkäänlaisia pysähtymiskäskyjä jne. On tämä taiteilua :D Hyppynoudon tein pitkästä aikaa myös, ja nyt teki saman kuin kokeessa = hirveällä vauhdilla kapulalle, mutta yrittää tulla hyppyesteen sivusta luokse. Kielsin ihan kunnolla tästä, sen jälkeen toimi hyvin eikä vauhti tai into hiipunut ollenkaan. Tässäkin selkeästi on kyse enemmänkin asenteesta kuin osaamattomuudesta. Metallinen palautui hienosti. Kaukoissa jumitteli vaihtoja, niihin pitäisi saada enemmän intoa. Vani teki viimeisenä juoksujensa takia. Liikkeestä istuminen toimi oikein hienosti, wau! Kaukoissa m-s onnistuu nykyisin aina, matkaa yli 5 m. Lisäksi kiertojen kautta luoksetulon stoppia, hirmuinen vauhti, mutta stoppi saisi olla napakampi, kyttää lelua. Tätä pitää vähän miettiä... Lisäksi joitain temppujuttuja.
Keskiviikkona oli vuorostaan Niinun treenit Olarinluomassa. Hyvinkäällä ei satanut, joten lähdin turhan kevyellä vaatetuksella liikkeelle (ei mitään, mikä pitäisi sadetta) ja Espoossa tulikin vettä ihan reippaasti. Puolen tunnin lämmittelylenkin aikana ehdin kastua läpimäräksi, onneksi sade hiukan hiipui ja agilitykengät sentään olivat kuivat. Treenissä oli kolme teemaa, irtoaminen, takaaleikkaukset ja rytmitys. Irtoamistreenissä kävi ilmi se, minkä tiesinkin jo etukäteen, eli ettei Sintti irtoa kovin hyvin. Lelupalkalla saimme irtoamiset sujumaan, ja jäin selkeästi jälkeen 4 hypyn suoralla. Hyvä Sintti! Takaaleikkauksissa tein koiralle turhaan tilaa, eli pitää olla rohkeutta "jyrätä päälle". Tajusin taas enemmän koiran ja ohjaajan linjoista, ohjaavan käden vaihtumisesta, takaaleikkauksen rytmittämisestä. Antoisa treeni taas :) Varsinaista rytmitysharjoitusta emme ehtineet tehdä, mutta se on piirrettynä paperille kuten myös neljäs ekstaharjoitus, joka jo nimenä kuulostaa mielenkiintoiselta, nimittäin neulomistreeni :D Saa nähdä, tuleeko koirasta rukkaset vai villasukat kun tuota joskus kokeilemme Sintin kanssa ;D Jäähdyttelylenkillä ei onneksi enää satanut...
En enää yhtään muista, mitä teimme torstai- ja perjantai-iltoina. Lauantaina olivat vuorossa Lohjan kisat Sintin kanssa. Radat alkoivat vasta klo 16.35, joten kävimme pitkän aamulenkin ja muuten vain rentouduimme ennen kisoja. Perillä olin tuntia ennen ensimmäistä rataantutustumista, kävimme kävelemässä ja olipa ihana ilma. Tuuli sen verran, ettei ollut liian kuuma mutta silti ilma oli tosi kesäinen. Koiria oli paljon makseissa, joten rataantutustumiset tehtiin kahdessa erässä ja Sintti starttasi viimeisten joukossa. Tuomarina toimi Ritva Herrala. Ensimmäinen agirata oli mielestäni kaikkein kinkkisin. Siinä oli useampi kohta, jotka piti ottaa tarkasti tai joissa piti rytmittää hyvin, että pääsi koiran edelle. Sintti tuli hyvin 2 hypyn pakkovalssiin ja irtosi sivuttain 3 hypylle, mutta haki sitten 3 hypyn edestä A:n vaikka olisi pitänyt lähteä sivuttain 4 hypylle. Näin jälkikäteen ajateltuna, en miekään olisi lähtenyt tuohon ohjaukseen mukaan, minun olisi pitänyt joko käydä linjaamassa 3 hypylle tai sitten kunnolla ottaa haltuun hypyn jälkeen. Kiirehdin vain eteenpäin, että ehdin peittämään putken väärän pään. Muuten rata sujuikin oikein mallikkaasti, takaakierrot pelittivät, kepit löytyivät pienellä linjauksella, kontaktit toimivat. Ainoa kohta, missä tökki, oli keppien jälkeinen hyppy, josta lähdettiin takaisin tulosuuntaan. Sintti ei millään hypännyt sitä, ja veikkaan, että minun "ennakoiva" oli liian vahva, eli kun annoin vähän tilaa niin hyppäsi sen hyvin. Tältä radalta siis HYL.
Toinen agirata oli tosi helpon oloinen 3-luokan radaksi, ja paljon tuli nollia. Alussa päädyin tekemään ennakoivan valssin, jonka jälkeen linjasin koiraan ja vedin pikkaisen, ettei livahda putken väärään päähän. Hyvin toimi näin! Kepeille sain sen verran etumatkaa, että ehdin pikkaisen linjata keppikulmaa helpommaksi, hyvin pujotteli loppuun. Kontaktit toimivat taas, ja esimerkiksi A:n jälkeisen takaakierron ehdin hyvin ohjata. Oikein hyvä veto ja tulokseksi 0 (-4,43, etenemä 4,3 m/s) ja sij. 12./43. Jee, meidän toinen nolla kolmosissa :D Tosin, pieni masennus iski, kun jäimme noin kuusi sekuntia voittajalle ja tuli sellainen fiilis "että olemmeko oikeasti näin hitaita?". Nyt kuitenkin osaan jo ajatella toisin :) Sintti on vielä kokematon kolmosluokassa ja vauhti varmasti kasvaa kokemuksen myötä. Teemme myös kontaktit tosi tarkasti, joten niihinkin menee aikaa. Haluan jatkaa kuitenkin tällä samalla tiellä, koska Sintti tekee kontaktit varmasti enkä halua kiirehtiä / ahnehtia nyt liikaa. Olen onnellinen siitä, että perusasiat toimivat tällä hetkellä tosi hienosti ja pystymme tekemään tosi varmoja ratoja. Kasvatellaan vauhtia pikkuhiljaa ;D
Kolmas rata oli hyppäri, ei mikään mahdoton sekään. Alussa tein kaksi valssia, ja mielestäni osasin ajoittaa ne tosi hyvin. Kepit olivat "tyhjään", joten autoin Sinttiä loppuun asti ja kiihdyttelin sitten kahden hypyn kautta kolmannen hypyn takaakiertoon, Sintti lähti hakemaan hyvin takaakiertoa pelkällä käskylläkin :D Yhdessä kohdassa muutin suunnitelmaa, olin ajatellut tekeväni yhden hypyn jälkeen takaaleikkauksen, mutta ehdinkin edellä ja päädyin liikkuvaan valssiin, hyvin kääntyi tällä. Neljänneksi viimeisellä esteellä, eli putkella Sintti karkasi viereiselle hypylle ja siitä HYL. Voihan vitsiläinen, minun olisi pitänyt rytmittää paremmin ja ottaa haltuun edelliseltä hypyltä, pikkaisen käännyin katsomaan Sinttiä ja se luki hyvin huonoa ohjaustani :D Olisi ollut mukava saada tältä hyppäriltä aika, olisi nähnyt, millainen vauhti on ilman kontakteja. Mutta tämä oli kyllä hieno veto, olen enemmän kuin tyytyväinen! Kävimme vielä pitkän jäähdyttelylenkin ja autoni olikin viimeisenä parkkipaikalla. Hyvinkään Hesellä pysähdyin ottamaan Drive innistä ruokaa ja taisi olla kello puoli yksitoista, kun olimme kotona. Päivään mahtui paljon onnistumisia ja ajatuksia, tästä on hyvä jatkaa seuraaviin kisoihin :)
Eilinen päivä (su 26.5.) meni lepäillessä. Kävimme kyllä heti aamusta pitkän lenkin ja iltapäivällä tekemässä viimeistelevät treenit huomisen tokokoetta varten. Raahasin myös meidän hyppyesteen kentälle :) Sintin kanssa tein kaikki AVO-liikkeet palkalla ja hioin joitakin juttuja. Tämän valmiimmaksi emme enää tule, näillä mennään :) Seuraaminen on oikein hyvällä mallilla. Liikkeestä maahanmeno oikein hienoa. Luoksetulossa palkkasin superhienosta stopista, loppuosaa erikseen palkalla. Liikkeestä seisomisessa meni maahan, toisella kerralla hieno seisominen ja siitä palkka, en tiedä, miksi meni maahan. Noudossa jää vähän kauaksi luovutuksessa, tein siis eteen istumisia. Kaukokäskyissä palkka joka vaihdosta, ekassa m-i jumi, mutta muut vaihdot oikein bueno. Hyppy oli nyt paljon parempi, menee suhteellisen ripeästi istumaan, takaisin tulossa on vähän "et häh, pitäiskö tästä tulla eteen istumaan vai mitä". Hiomista olisi, mutta tänään ei kyllä tehdä enää mitään. Ihan hyvällä mielellä menen kokeeseen. Caron kanssa tein hyppynoutoa ja nyt kyllä toimivat palautuksetkin. Kokeilin hyppynoutoa metallisella ja hienosti palautti. Jee! Luoksetuloja otin hypyn kautta, hieno stoppi ja maahanmenoja. Kaukokäskyissä pikkaisen hajosi s-i -vaihto, mutta muuten hyviä vaihtoja - ehkä tämä pikkuhiljaa :D Lisäksi seuraamisen siirtymät ja nämä pelittivät hienosti. Hyvä kettu! Myös Vani teki hyppynoutoja ja ne olivat kyllä niin hienoja ettei mitään järkeä. Liikkeestä istuminen toimi edelleen, ehkä tämä on nyt opittu asia :D Lisäksi niitä luoksetulon stoppeja, jotka saisivat olla napakammat. En tiedä, miten saisin tämän asian opetettua. Takapalkasta tiedän sen, että vauhti hidastuu. Mutta tuo edestä palkkaaminen aiheuttaa lelun "kyttäämistä". Mietitään mietitään. Lisäksi kokeilin maahanmenoja luoksetulon yhteydessä, mutta ei kyllä tajunnut yhtään mitä pitäisi tehdä. Vanin kanssa kyllä tätä pohdittavaa riittää :D Lopuksi laitoin kaikki kolme vielä paikkamakuuseen, kiertelin pitkin kenttää ja kävin välillä kentän ulkopuolella puskien takana piilossa. Siellä napottivat oikein kiltisti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti