18.7.2013

Mäntsälän epikset + lisää kuvia Agirodusta

Eilen kiirehdin töistä kotiin ja pikalenkin jälkeen ajelimme Mäntsälään epävirallisiin agikisoihin. Porukkaa oli paikalla kuin ihan kuin virallisissa kisoissa, joten tajusin että pitkään menee. Ilmoitin sekä Caron että Sintin kilpailevien radoille. Joskus yhdeksän jälkeen pääsimme Caron kanssa radalle, kolme tuntia siis vierähti omaa vuoroa odotellessa.

Rata oli ihan kivan oloinen, pari kohtaa mietitytti enemmän. Päädyin tekemään 3 ja 4 hypyn välillä persjätön, mutta Caro ei oikein meinannut irrota sivuttaissuunnassa tuohon 4 hypylle. Kontaktit otti hyvin, erityisesti keinuun olen tyytyväinen. Kepeillä otin sivuetäisyyttä ja silmäkulmasta näin, että sähläsi jotain joko toiseksi viimeisimmässä tai viimeisessä välissä. Loppusuoralla olisin ehtinyt tehdä suunnittelemani persjätön A-muuri-pituus-hyppy jälkeen, mutta teinkin sitten myöhästyneen takaaleikkauksen tuon hypyn jälkeen, onneksi Caro hyppäsi hyvin sen takaaleikkauksen jälkeisen okserin. Luulin, että saimme kasaan sellaisen rävellysnollan. Oma rytmi oli kadoksissa, olin liian ajoissa monessa kohtaa ja Caro joutui korjailemaan miun virheitä. Tuloksissa meidän kohdalla oli kuitenkin HYL, veikkaan, että tuli tuosta keppisekoilusta, tai sitten tuli pituuden välistä pois tms. Hyvä mieli jäi tästä sen suhteen, että Caro eteni hyvin - olisi vain ohjaaja saanut hoitaa paremmin oman tonttinsa ;)

Sinttiä varten suunnittelin ohjauskuvioita eri tavalla. Alun 3 ja 4 hyppy muuttivat hiukan paikkaa, joten tein twistin 4 hypyllä ja persjätön puomin jälkeen, pikkaisen varasti puomilta, eli ei kestänyt liikettä, muttei tuo onneksi haitannut jatkoa. Ennen keinua tuli rima alas, veikkaan, että tuli kiire keinulle, siinä hyvä kontakti - maltoin itse odottaa että ottaa kunnollisen 2on2offin. Keppien jälkeen valssi ja nyt vedin valssia hieman pitkäksi, että Sintti sai rauhan pujotella loppuun. Keppien jälkeen oli kaksi hyppyä, joista jälkimmäisessä tein takaakierto-niiston, hyvin tuli niistoon mukaan, en myöskään itse kiirehtinyt liikaa ja Sintti sai mahdollisuuden tehdä takaakierron rauhassa. Loppusuoralla A:n kontakti hyvä, pikkaisen olisi saanut olla malttia enemmän. Ja sitten tein ensimmäistä kertaa ikinä Sintin kanssa takaaleikkauksen okserille, ja sehän irtosi hyvin esteelle ja kääntyikin sillä leikkauksella, hyppy oli kyllä hiukan ylimitoitettu mutta uskalsin tehdä sen takaaleikkauksen. Jee!!! Lähdimme jäähdyttelemään heti Sintin radan jälkeen, ja kotona olimme joskus klo 23 maissa - kylläpä taas tänä aamuna väsytti :D

Tässä vielä muutamia kuvia Agirodusta. Tuo aiempi kuvapäivitys sekoilee jotain, joten parempi lisätä tähän kuvat etteivät kaikki katoa johonkin bittiavaruuteen...

Caro ~ Agirotu 2013, Ylöjärvi 6.7.2013
© Anniina Korjus

Caro ~ Agirotu 2013, Ylöjärvi 6.7.2013
© Anniina Korjus

Caro ~ Agirotu 2013, Ylöjärvi 6.7.2013
© Anniina Korjus

Caro ~ Agirotu 2013, Ylöjärvi 6.7.2013
© Kaisa Jalava

Caro ~ Agirotu 2013, Ylöjärvi 6.7.2013
© Mari Kaukanen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti