Porukat tulivat perjantaina kyläilemään meille, joten viikonloppu meni vähemmän koiramaisissa jutuissa.Seurailin aina sopivissa väleissä MM-karsintoja livestreamin kautta, sunnuntaina sitten enemmän ajan kanssa, kun porukat jatkoivat matkaa Hämeenlinnaan. Eilen olivat RimA:n treenit, joissa Seppo Savikon rata. Rata näytti helpommalta kuin, mitä loppupeleissä olikaan. Alussa oli kolme hyppyä vähän vinottain toisissa, neloselle piti jarruttaa kunnolla ja sitten vielä huolehtia ettei hujahtanut ansaputkeen ja että meni oikein päin vitoshypyn. Kokeilin alkua kahdella tavalla, joista parempi oli se, että tein neloshypylle liukuvan pakkovalssin ja jaakotuksen. Pakkovalssilla sain hyvän jarrun ja jaakotuksella sen, että kääntyi napakasti seuraavalle esteelle. Kutosesteenä putki, jonka jälkeen hyppy takaakiertona, ekalla sujahti kainalon alta hypyn väärään suuntaan. Sen jälkeen käänsin kroppaa hypyn siivekkeen kärkeä kohti ja paremmin toimi takaakierto, ainut, etten oikein saanut hyvin itseäni liikkeelle. 8 esteenä oli putki, jonka jälkeen kahden hypyn pyöritys, tämä toimi miun mielestä hyvin, tuli tiukalla linjalla ja sain ohjattua hyvin pyörityksen jälkeiselle A:lle. A:n alastulolla lelu, ei aluksi tajunnut maassa ollut lelua, odottelin että fokusoi katseen siihen. A:n jälkeinen vienti putken kauimmaiseen päähän hyvä, sen jälkeen piti tehdä kunnon linjaus 13 hypylle, vekillä sain suoran linjan kahden hypyn takana olleeseen putkeen. Putken jälkeen oli 16 hyppy takaakiertona (JOHON EHDIN JOKA KERTA :D ), ja sitten puomi sekä viimeisenä esteenä okseri. Laitoin myös puomin jälkeen lelun, hyvällä vauhdilla irtosi puomille, ei malttanut lopussa vaan varasti lelulle - tein uudestaan ja sitten ihan sikamakeenhyvästoppi nopean puomin jälkeen. Okserin hyppäsi hirveällä pompulla, ei hyvä...
Ekan setin jälkeen tauolle, kävelytin Sinttiä ja tein Carolle tunnarin. Caro meni ensimmäisen kerran kapuloille silleen, että "häh" ja jäi seisomaan kapuloiden viereen. Pyysin luokse, hetsasin ja vaihdoin oman kapulan paikkaa, ja nyt haisteli hyvin ja toi oman. En taas tiedä, mikä ajatushärö tuossa tuli. Lisäksi Caron kanssa kaukokäskyjen jumppailua, hyvin alkaa olla s-i -vaihtokin kuosissa. Lyhyitä seuraamispätkiä ja siirtymiä teimme myös, tosi hyvää menoa Caroksi :) Pienen tokotuokion jälkeen kävelytin taas Sinttiä, ja kokeilimme radanpätkää uudestaan. Pääsimme hienolla menolla hypylle 13, jossa löysäilin vekissä ja Sintti tuli 14 hypyn ohi. Jatkoin kuitenkin loppuun saakka, ja sitten vielä otimme A:lta loppuradan. Hyvää menoa oli, hiukan katselin, että hyppääkö oudosti. Ja sitten voin taas miettiä, että onko kannattavaa tuijottaa niitä hyppyjä??!! Lopuksi vielä pari rengasta, ekalla kolautti (liikuin voimakkaasti), toisella kerralla annoin hypätä itsenäisesti renkaan ja mennä lelulle. Tein ratatreenin jälkeen jäähdyttelynä hyppytekniikkaa ja korkeuden arviointia: 35-40-35-40-45-40-35. Pidin tietoisesti rimat matalana, kun emme ole tehneet pitkään aikaan korkeuden arviointia. Minun mielestä hyppäsi hyvin ja kokosi korkeuden mukaan. Jatketaan näitä harjoituksia, omaakin silmää pitää saada paremmaksi näissä.
Tokoilin myös Vanin kanssa ennen jäähdyttelylenkkiä. Otin stoppeja, eli seisomisia ja maahanmenoja kiertojen kautta, ja nämä olivat TOSI HYVIÄ :D Vani teki keskittyneesti ja selkeästi kuunteli, kumpaa käskyä annan muttei kuitenkaan ennakoinut stoppeja. Wau! Lyhyitä seuraamisen aloituksia otin, ja piti paikkansa kohtuu hyvin. Tasamaanouto puisella oli hieno. Lisäksi otin vielä n. 10 metrin etäisyydeltä kaukojen m-i -käskyä, ei ollut tässäkään ongelmaa. Jotenkin tuli sellainen fiilis, että Vanin vire alkaa olla hyvä tokossa ja ennen kaikkea asennemuutos näkyy tekemisessä. Vanin tokoilun jälkeen kävimme jäähdyttelemässä puolisen tuntia, ja kotonakin heitimme vielä lyhyen kävelyn.
Tällaiset tulivat eilen tytöille. Kiitos pannoista kuuluu Ellille, jota suosittelen lämpimästi pantojen tekijänä ;) Arvatkaapa, mikä kuuluu kenellekin ;D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti