2.7.2013

Rakas pieni kettutyttö 9-vuotta

Paljon onnea rakas pieni kettutyttö Caro!

Caro täytti eilen 9-vuotta, ja taas heräsivät ajatukset siitä, kuinka paljon ihania asioita kettu on tuonut minun elämään oman itsensä lisäksi - elämäntavan, ystävät, rakkaat harrastukset... Kiitos Caro, ja toivottavasti saamme humputella vielä pitkään yhteisiä polkuja. Tällainen ihanuus se oli, ja vallan ihana on edelleen :)

 
 
Viikonloppu meni vähän erilaisissa merkeissä kuin normaalisti. Torstai-iltana saimme Teijan, Likan & Kukan yövieraiksi. Kävimme heittämässä pienen lenkin illasta, ja muuten meni ihan höpötellessä. Aamulla Teija ja koirat jatkoivat takaisin Somerolle paimentamaan. Oli mukava nähdä Teija - jatketaan juttua sitten Ylöjärvellä viikonloppuna!
 
Itse hain kaverin Riksun rautatieasemalta, sillä oli vuorossa pitkään ja hartaasti odotettu Rock the Beach -festari Hietsussa, ja tietenkin maailman paras bändi, eli 30 Seconds to Mars. Tytöillä kävi illalla lenkittäjä, Tuija, ja hän pistäytyi päivällä tutustumassa tyttöihin pienen kävelyn merkeissä. Illalla sain tekstarin, että olivat käyttäyneet hyvin ja olleet kiltisti. Ihana oli viettää aikaa ilman huolta koirista. Kiitokset Sannalle ja Tuijalle, että teitte tämän mahdolliseksi! :) Keikka oli aivan älyttömän hyvä, ja Jared on niiiiiiin kuuma - ei muuta sanottavaa ;D
 
Lauantaina rötkötimme sohvalla, ja nautimme, kun oli viileämpi keli. Carolla varsinkin on hiukan vaikeaa kuumalla ilmalla, ja ukkoskelit vielä pahentavat sen oloa :( Sunnuntaina heitin kaverin takaisin rautatieasemalla, ja poikkesimme samalla hallilla tekemässä pieniä juttuja. Sintin kanssa päällejuoksuja, A:n kontaktia, hypyn linjausta niin, ettei sukella putken väärään päähän, keppejä ja rengasta. Oli tosi kuuma ilma, joten teimme vain pari toistoa / juttu. Caron kanssa pätkiä, alussa sekoili jotain, mutta sitten alkoi yhteinen rytmi löytyä. Ihan jees menoa oli molempien kanssa, hiukan liian kuuma sää tosin...
 
Eilen illalla olivat vuorossa RimA:n treenit, ja teimme Agirodun Open Class -rataa. Piirros löytyy esimerkiksi Agirodun nettisivuilta. Meille haastavin kohta oli puomin jälkeinen vienti hypylle, tein puomin jälkeen persjätön, ja jos käänsin liikaa kroppaa haltuunotossa (ei tarvitsisi aina kääntää yläkroppaa, jos katsoo koiraa...) niin Sintti hyppäsi tuon 7 hypyn. Tämä kohta pelitti hyvällä haltuunotolla ja sillä että käänsin vain hiukan päätä katsoessani koiraa. Täytyy tehdä kyllä nyt noita hyppyjen + putkien ohituksia Niinun ohjeiden mukaan, vähän turhan herkästi hakee sivuttaissuunnassa esteitä, jos niille ei ole tarkoitus mennä. A:lla sain sen verran etumatkaa, ettei tarvinnut tehdä kohtaa vedolla, vaan pystyin edestä ohjaamaan putken kauimmaiseen päähän. Treenissä oli ehkä vielä vaikeammin tuo putki kuin tuossa ratapiirroksessa. Kepeillä meni ensin kolmanteen väliin, kun rynnin liikaa. Linjasin jo ennen 15 hyppyä, ja laitoin Sintin hakemaan itsenäisesti keppiä. Ja WAU, se toimi, tuli kiire ottaa kepeillä koira kiinni :D Kerran tuli keppien toiseksi viimeisestä välistä. Tosi hyvää menoa oli kyllä, nuo pari kohtaa olivat vaikeimmat. Lisäksi kerran lähti A:lta ennen lupaa, otti kyllä hienon stopin, ja yksi rima tuli jossain kohtaa alas. Puomille on tullut ihan törkeästi vauhtia, en pysy millään perässä - onneksi Sintti odottelee siellä lopussa :D Caronkin kanssa minun piti tehdä treeni, mutta rupesi ukkostamaan eikä se halunnut enää olla pihalla, kiskoi vain autolle :( Ehdin käydä jäähdyttelylenkin ennen kuin rupesi satamaan ihan älyttämästi (Caro jäi autoon odottamaan). Ja yölläkin ukkosti, heräsin kerran ikkunoiden helähtämiseen ja Caroa piti houkutella saunan lauteiden alta aamulenkille. Inhottavaa, kun toista pelottaa noin, saisivat nämä ukkoset loppua jo!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti